TALON tytär Sonja tekee paljon töitä, pitkiä päiviä, ympäri vuoden. Yksinkertainen ja käytännöllinen letti pitää hiukset pois kasvoilta työtä tehdessä. Lääkäri Astrovia hän salaisesti rakastaa: ”On typerää olla niin iloinen ihan vain siitä, että sai olla jonkun kanssa samassa huoneessa”, hän sanoo itsekseen.
Toinen nainen, työtä tekemätön ja huoliteltu Jelena, vaihtaa yhtenään vaatteita ja peruukkeja. Tälle naiselle miehet lirkuttavat ihastuneina, vaikka hän on naimisissa iäkkään professorin kanssa, tai ehkä juuri siksi. Lääkäri antaa kaunottarelle lahjoja ja jättää huomaamatta Sonjan tunteet. Sellaisia ne miehet ovat.
KASVOILTAAN miehet näyttävät siltä kuin olisivat tulleet lavalle suoraan pesäpallon finaalisarjasta. Kaikilla on viikset, joillakin partaa. Venäläinen näytelmäkirjailija Anton Tšehov (1860–1904) sanoi itse: ”Mies ilman viiksiä ei välttämättä ole epäluotettava, mutta todennäköisesti kuitenkin lahjaton.”
Näytelmän nimihenkilö, Vanja-eno, ei saa mitään valmiiksi. Jopa hänen asunsa on koko ajan kesken, joko sukka on rutussa tai saapas hukassa, tai henkselit päätyvät harvoin molemmat yhtä aikaa paikoilleen. Hän pohtii itkuisena elämäänsä: ”Minä luulin, että sillä mitä minä olen tehnyt on jotain merkitystä. Ei sillä ole.”
”Så här är nu mitt liv och min kärlek! Tässä on nyt minun elämäni ja rakkauteni, mitä minä aion niillä tehdä?” Vanja-eno huutaa. Näytelmä on tekstitetty sekä suomeksi että ruotsiksi.
YLEISÖ nauttii kultaelementeillä, samettiverhoilla ja punaisella plyysillä sisustetussa kolmisalisessa teatterissa. Turun ruotsalainen teatteri (Åbo Svenska Teater) on Suomen vanhin rakennuskin vuodelta 1839. Näytelmän väliajalla kahvia ja lusikkaleipiä jonottavalla yleisöllä on maskit. Kahvipöytäpuheissa ylistän ohjaaja Tuomo Rämöä siitä, että hän ei ole modernisoinut klassikkoa pilalle.
Väliajan jälkeen lääkäri Astrov muistuttaa luontoaktivistien edeltäjiä esitellessään Jelenalle kartoilla metsäkadon seurauksia eläinlajien vähentymiseen. He suutelevat ja Vanja yllättää heidät. Sonja ei näe sitä eikä kysy lääkäriltä tunteista. Epävarmana oleminen on hänen mielestä viisaampaa kuin mahdollinen pettymys.
Näytelmän loppupuolella pidetään puheita, kärsitään ja tehdään murhayritys pistoolilla. Sitä on kuvattu tuhlatun elämän klassikoksi, jonka teemoja ovat joutilaisuus, uhrautuminen sekä tavoittamattomat unelmat. Professori peruu päätöksensä tilan myynnistä ja lähtee vaimoineen kaupunkiin.
Loppukohtauksessa Vanja ja sisarentytär Sonja ottavat tilikirjat esille ja rupeavat töihin laskemalla paloöljyn kustannuksia. Rakkaudessa pettynyt Sonja sanoo, että kaikkein tärkeintä elämässä on tehdä töitä. Töitä ja töitä, vaikka väsyttäisi, jotta voisi saada kuoleman jälkeen palkinnon.
Tapani Tyynelä
