Ensimmäistä kertaa elokuvissa

Kari Rautiainen ja Erkki Ammesmäki Lions Club Vimpelin edustajina olivat iloisia voidessaan tarjota varhaiskasvatukselle ilmaisen elokuvanäytöksen. Päivi ja Lenni Etula kävivät katsomassa Maija Mehiläinen ja kultainen aarre -elokuvan.

Julkaistu:

Kategoria:

,

–Hyvin jaksavat istua, kukaan ei ole tullut pois, ja salissa on ihan hiljaista, hän totesi puolitoistatuntisen elokuvan lähestyessä loppuaan.

Yksi ensimmäisen elokuvateatterikäyntinsä kokeneista oli kolmevuotias Lenni Etula. Hänellä oli päiväkodista vapaapäivä, joten hän saapui näytökseen äitinsä kanssa.

–Elokuva oli ehkä aavistuksen liian pitkä, lopussa alkoi olla hieman levotonta, kuvaili äiti Päivi Etula.

Lennin mielestä elokuva oli vähän jännittävä, hauska ja kiva, kun siinä laulettiin paljon.

–Tosi kiva juttu, kovasti lämmitti mieltä, että päästiin käymään, kehui Päivi Etula ilmaisnäytöstä.

Myös perhepäivähoitaja Oili Kaunisto kiitteli, että näytös toi kivaa vaihtelua työviikkoon ja saatteli lapsia jo syyslomatunnelmiin.

–Hienoa, kun on välillä tällaista järjestettyä ohjelmaa!

TAINA Varpula oli keskustellut päiväkotiväen elokuvanäytöksestä jo vuosia sitten, mutta silloin matkakustannukset Lakaniemestä nousivat esteeksi. Sitten tuli korona. Nyt, kun päiväkoti on vielä hetken Toimelassa ennen Rantakylälle siirtymistä, oli oikea aika. Yhteistyökumppaniksi kutsuttiin Leijonia, jotka tarttuivatkin haasteeseen.

–Näin pappana on hyvä tunne, kun voi olla mahdollistamassa tällaista. Elokuviin pääsy on pienelle lapselle iso elämys, josta riittää iloa pitkäksi aikaa, kertoi Kari Rautiainen.

–Etenkin nyt, kun lapsille ei ole pitkään aikaan pystytty järjestämään juuri mitään ohjelmaa, totesi Erkki Ammesmäki.

Lions Club Vimpeli on käynnistämässä jälleen kuukausittaisia kokoontumisiaan. Poikkeusaikoinakaan ei ole lepäilty, vaan jäsenet ovat olleet mukana muun muassa jääkarusellin valmistelussa, Lakis Areenan sähkötöissä sekä Tessutarhan talkoissa, viimeksi on tehty Lakeaharjulla olevan Leijona-laavun puuhuoltoa.

–Tärkein tehtävämme on nuorisotyö ja -vaihdon edistäminen. Toivomme, että marras-joulukuulla voisimme avata haun, että joku 17–21-vuotias vimpeliläinen nuori pääsisi ensi kesänä lähtemään nuorisovaihtoon.

Varoja yhdistys kerää pääsääntöisesti puhelinmuistiota kokoamalla. Uusi julkistetaan joka kolmas vuosi.

–Lahjoitamme esimerkiksi Vedon juniorityöhön vuosittain. Kesäkuussa 2020 päättyneellä kaudella lahjoitimme eri kohteisiin yhteensä 3 481 euroa, 2019 5 000 ja 2018 7 000 euroa. Kaikkiaan olemme lahjoittaneet vuosien varrella nykyrahaksi muutettuna noin 250 000–300 000 euroa nuorisotyöhön ja muuhun hyväntekeväisyyteen, kertoi Ammesmäki.

Yhdistyksessä on 30 jäsentä. Sen toiminnassa tärkeitä arvoja ovat auttavaisuus, talkoohenki ja aktiivisuus.

NUORISOKUVISSA käynnistyy huomenna elokuvaviikko, joka jatkuu sunnuntaihin 24. lokakuuta saakka. Tarjontaa on kaiken ikäisille. –Viime aikoina ihmisiä ovat saaneet liikkeelle hyvin elokuvat Ryhmä Hau ja 007 No Time to Die. Ne ovat ohjelmassa myös elokuvaviikon aikana, kertoi Taina Varpula.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.