• Lia Järvelä luovutti Karoliina Takamäelle oppilaskunnan taksvärkkipäivänä keräämät rahat oppilaskunnan hallituksen jäsenten läsnä ollessa.

Nuoret kissojen asialla: taksvärkkirahat Tassutiimille

VIMPELIN yhteiskoulun oppilaskunta päätti lahjoittaa syksyn taksvärkkipäivän tuoton Alajärven Tassutiimille.

Tassutiimi toimii Järviseudun alueella kodittomien ja hädänalaisten kissojen auttamiseksi etsimällä kissoille uusia koteja sekä jakamalla tietoa kissojen nykyaikaisesta ja vastuullisesta hoidosta, vapaaehtoisvoimin.

Oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Lia Järvelä ja varapuheenjohtaja Juho Timo kertoivat, että eläimet ja niiden hyvinvointi koettiin oppilaskunnassa tärkeänä asiana.

–Tälläisella lahjoituksella on ihan valtavan suuri merkitys meidän toiminnallemme, kiitti Alajärven Tassutiimin puheenjohtaja Karoliina Takamäki 815 euron lahjoituksesta. –Tällä summalla leikataan ja rokotetaan monta kissaa.

–Nuoret ovat kissojen tulevaisuuden toivo. Ihanaa, että on valveutuneita nuoria, joten voidaan ajatella, että tulevaisuudessa kissat leikataan ja niistä huolehditaan paremmin kuin tällä hetkellä. Niihin, joilla on nyt kissapopulaatioita, on vaikea vaikuttaa, mutta toivottavasti heitä on tulevaisuudessa vähemmän.

Järvelä ja Timo pohtivat, että haluaisivat tehdä eläinten hyväksi enemmänkin. Tassutiimin kautta voi ottaa paitsi kissan omaksi, myös väliaikaisesti, kunnes sille löytyy pysyvä koti.

–Voisin ajatella, mutta ei vielä, koska perheessä on allergiaa, Järvelä totesi.

Timolla oli samansuuntaiset ajatukset asiasta. 

He toivoivat, että Tassutiimi tekisi toimintaansa tutuksi nykyistäkin enemmän.

–Mainostamme pääasiassa facebookissa ja Instagramissa, mutta nuoret eivät niissä enää taida olla, vaan muissa sovelluksissa, Takamäki myönsi.

–Kouluille voisi tuoda mainoksia ja julisteita, ideoi Järvelä.

–Ja käydä kertomassa toiminnasta, Timo jatkoi.

Tassutiimi saa lahjoituksia somekampanjoiden kautta rahana ja kauppojen keräyspisteissä tarvikkeina.

–Molempia tarvitaan. Rahaa kuluu esimerkiksi eläinlääkärin tekemiin toimenpiteisiin, Takamäki totesi.

Auttaa voi myös liittymällä yhdistyksen jäseneksi.

MITÄ Tassutiimille kuuluu tällä hetkellä?

–Uusia villiintyneitä kissapopulaatioita ilmaantuu Järviseudulla aika ajoin, vaikka hiukan vähemmän kuin aiemmin. Nyt ihmiset osaavat myös ottaa meihin suoraan yhteyttä, jos eivät voi jostakin syystä huolehtia kissoistaan, sen sijaan että vain jättäisivät ne heitteille, Takamäki toteaa.

–Kissoja tulisi meille enemmän kuin voimme ottaa. Paljon kissoja lähteekin meiltä muille yhdistyksille ja niiden kautta uusiin koteihin. Viime vuonna saimme kodin noin 206 kissalle, tällä hetkellä meillä on sijaiskodeissa noin 30 kissaa.

Takamäen kotona on parhaillaan yhdeksän kissaa; viisi pentua, kaksi sijoituskissaa sekä kaksi tulijaa vielä karanteenissa.

–Uusia sijais- ja adoptioperheitä tarvitaan kaiken aikaa.

Jaa juttu: