EVIJÄRVEN Suomen punaisen ristin ystävät palasivat tiistaina kesätauolta.
Syksyn ensimmäiseen kokoontumiseen Pihlajarinteen kerhohuoneella osallistui 12 naista. Ohjelmassa oli seurustelua, kahvittelua ja virkkausta. Monen sylissä syntyi hartiahuiveja vanhainkodin asukkaille.
Huiveja on tehty koko tähänastinen kalenterivuosi. Käsitöiden tekeminen on aina ollut iso osa Evijärven SPR:n ystävien toimintaa, mutta pandemian aikana niiden merkitys on korostunut, kun esimerkiksi erilaisia tapahtumia on ollut lähes mahdoton toteuttaa.
–Olemme tehneet hartiahuiveja, kun emme ole keksineet muutakaan. Tarkoitus olisi viedä ne vanhainkodille jouluna, jos vain päästään sinne. Korona-aikana emme ole oikein voineet käydä siellä ollenkaan, kertoo ystävätoiminnan vetäjä Paula Lappinen.
Viime vuoden keväänä pandemian riehuessa ystävätoiminta keskeytyi luultavasti ensimmäisen kerran koko sen historiassa, jos kesälomia ei lasketa.
–Silloin jouduttiin pitämään aika pitkä tauko, ettei kokoonnuttu ollenkaan. Ei uskallettu mennä mihinkään eikä oikein tarjoillakaan mitään. Oltiin vain kotona, Paula Puotinen huokaa.
Sen jälkeen Pihlajarinteellä on kyllä kokoonnuttu säännöllisesti, mutta oman porukan kesken.
PUNAISEN ristin ystävätoiminta välittää vapaaehtoisia ystäviä toisen ihmisen läsnäoloa kaipaaville.
Evijärvellä ystävien ja vanhainkodin välinen yhteistyö on pitkään ollut läheistä, ja sen takia vierailukiellot ovat olleet kova kolaus heille.
Ystävät ovat tavallisesti esimerkiksi ulkoiluttaneet vanhainkodin asukkaita, ja jo toiminnan alusta lähtien perinteenä on ollut ystävänpäivän juhla Antinrinteellä. Kumpikin on nyt jäänyt välistä.
Toinen odotettu tapahtuma on ollut joulujuhla, jota on vietetty joko seurakuntatalolla tai nuorisoseuralla riisipuuropadan äärellä. Se on niin ikään ollut seis. Juhliin on kuulunut laulua, teatteria, runoja ja soittoa.
–Vanhainkodilla käyminen on aina ollut meidän pääjuttumme, johon on satsattu, Lappinen sanoo.
–Heitä varten on harjoiteltu aina hirveästi lauluja hyvällä menestyksellä, Puotinen naurahtaa. –He ovat aina tykänneet, vaikka olemme laulaneet pieleen.
–Yleisö tykkää aina. Pääasia, että on ohjelmaa, kolmas lisää.
KOSKA oikein missään ei ole voitu käydä, he ovat lähinnä kokoontuneet Pihlajarinteellä ja pitäneet seuraa toisilleen.
–Pääasiassa tehdään käsitöitä, mutta joskus lauletaan, luetaan runoja ja tehdään aivojumppaa, kerholaiset luettelevat. –Välillä olemme saaneet Punaiselta ristiltä jonkun pampun pitämään koulutuksia.
–Viime talvi oli sellainen, että olimme kaikki ikään kuin lamaannuksissa. Me vain tikattiin täällä, puhuttiin mukavia ja koetettiin pitää etäisyyttä, Liisa Puotinen kertoo.
Naisten puheissa korostuu, että Pihlajarinteeltä he ovat itsekin löytäneet ystäviä.
–Vaikka ideat olisi loppu, me tultaisiin silti tänne istumaan, Paula Puotinen naurahtaa.
NAISET arvelevat, että varsinaista ystävätoimintaa — ystävänä toimimista muille yksinäisille — kyllä tarvittaisiin korona-aikana entistäkin enemmän.
–Kyllä yksinäiset ihmiset ovat vaarassa syrjäytyä. Kyllä se on vaikuttanut aika lailla, Puotinen kertoo.
–Vanhainkodilta on tullut sellaista viestiä, että meille olisi tarvetta, koska siellä ei tapahdu mitään, Lappinen lisää.
Tällä hetkellä kenelläkään Evijärven SPR:n ystävien jäsenistä ei ole nimettyä ystävää, jonka kanssa he viettäisivät aikaa varsinaisen SPR:n ystävätoiminnan nimissä.
–Meihin voi kyllä ottaa yhteyttä, jos toivoo ystävän seuraa. Meidän on helpompi mennä ja lähestyä, jos meihin päin otetaan yhteyttä, Lappinen sanoo.
AIVAN täysin Pihlajarinteen seinien sisäpuolelle toiminta ei ole onneksi jäänyt.
–Jouluna meillä oli sellainen uusi juttu, että muistimme yksinäisiä ihmisiä joulupaketeilla, joihin kerättiin jouluruokatarvikkeita. Veimme ne ovelle, tai jos päästettiin, niin sisälle asti, Lappinen kertoo.
Jonkin verran on tehty myös molemminpuolisia vierailuja Sopulan päiväpiirin kanssa.
–Se on tosin tainnut loppua, kun heillä ei ole vetäjää, Lappinen miettii.
SPR:N ystävät ovat toimineet Evijärvellä vuodesta 1997. Alusta asti on oltu Pihlajarinteen kerhohuoneella.
Paula Lappinen on vetänyt porukkaa viimeiset viitisen vuotta. Hänen edeltäjänsä oli Raili Tiitinen. Terveydenhoitajana työskennellyt Tiitinen oli aloittamassa toimintaa ja johti sitä ensimmäisen noin 20 vuoden ajan.
–Tykkään kovasti tästä hommasta. Tulin mukaan 14 vuotta sitten, kun jäin pois töistä. Jo ennen sitä ajattelin, että jos johonkin lähden, niin tänne, Lappinen muistelee.
Aktiiveja on ollut 12–15. Kaikki kertovat olleensa mukana jo yli vuosikymmenen ajan.
–Moni meistä asuu yksin, ja täällä on seuraa, eräs naisista kertoo.
KÄDENTAITOJEN vaaliminen on aina ollut iso osa toimintaa Evijärvellä. Junasukkia, peittoja, pupuja ja vaikka mitä on valmistunut niitä tarvitseville vapaaehtoisten taitavissa käsissä. He ovat myös tallentaneet evijärveläistä käsityöperinnettä kudontamalleihin.
Keski-ikä on tässäkin porukassa korkea.
–Kuten joka puulaakissa, meillekin nuoret olisivat hirveän tervetulleita. Tämä painottuu eläkeläisten hommaksi, koska meillä on aikaa. Työelämässä olevat eivät tietysti ainakaan näin päivisin pääse tänne, Lappinen pohtii.
VIIME vuonna Kuntayhtymä Kaksineuvoinen myönsi toiminnalle Kultainen lapio -kiertopalkinnon. Sen saa henkilö, ryhmä tai joku muu taho, joka on aktiivisesti, pitkäjänteisesti ja laadukkaasti järjestänyt kulttuuri- ja taidetoimintaa sellaisia ihmisiä varten, jotka usein jäävät niiden ulkopuolelle.
Mieleenpainuvimpia palautteita ystävätoiminnasta?
–”Puuro oli hyvää”, naurahtaa Paula Puotinen.
