Aulis Latvala eläkkeelle: Kivitippu on jäänyt mieleen haastavana kohteena

Aulis Latvala siirtyy viettämään eläkepäiviä marraskuun alussa.

Julkaistu:

Lappajärveläinen Latvala suuntasi Vaasan tekuun valmistuttuaan ylioppilaaksi Lappajärven lukiosta. Opiskelu johti insinöörin tutkintoon ja työt alkoivat Laihian Sähkössä 1984. Kauaa Latvala ei ehtinyt vanheta Laihialla, kun kutsu kotikuntaan Lappajärvelle tuli joulukuussa 1984.

–Kun tulin Lappajärvelle, tehtiin parasta aikaa valtion virastotaloa ja myöhemmin sairaalan sähköasennukset alkoivat. Toimin apuna urakkalaskennassa ja erilaisten pienempien kohteiden sähkösuunnittelussa, Latvala kertoo.

Loppupuolella 1980-lukua Latvala otti vetovastuun Lappajärven Sähkön asennuspuolesta. Uutta ja haastavaa toimintaa oli luvassa, kun Kylpylä Kivitippua ryhdyttiin rakentamaan 80-luvun lopulla.

–Kivitippu oli kohteena suuri haaste, koska sähkösuunnitelmat eivät olleet tuoreet. Hommaa tehtiin lennossa ja sen aikaiset telefaxlaitteet ”lauloivat”, kun suunnitelmia päivitettiin ja korjattiin vastaamaan tuolloista aikaa. Joskus jopa valujen aloittamista jouduttiin siirtämään näitä kuvia odotellessa, Aulis Latvala muistelee tuota kohdetta.

Työ kuitenkin opetti tekijäänsä, ja asiat valmistuivat niin kuin ne oli suunniteltu, hän lisää.

VUONNA 1995 Lapuan Sähkö osti Lappajärven Sähkön, mutta asennustoimintaa he eivät halunneet. Perustimme yhdessä Lappajärven Sähköasennuksen; minä, Lauri ja Heikki. Mukaan liittyi Antero asentajana. Kohteita meillä oli Lappajärven lisäksi Seinäjoella, jossa urakoimme useita kerrostaloja ja omakotitaloja, töitä oli riittämiin, Latvala muistelee.

Mainos

Aulis Latvala kertoo, että asentajistamme yli 90 prosenttia on käynyt paikallisen ammattioppilaitoksen sähkölinjan.

–Käänne yrityksessä tapahtui 2010, kun Vimpelin Voima osti Lappajärven Sähköasennuksen koko osakekannan. Yrityksen nimi muuttui Voima-Asennukseksi, toimin tässäkin yrityksessä toimitusjohtajana aina tähän ”reserviin” siirtymiseen saakka.

–Viimeisten vuosien aikana työelämässä olen saanut huomata, kuinka sosiaalinen kanssakäyminen on vähentynyt, kun tavarat tilataan usein verkossa ja asiakkaiden kanssa kommunikointi tapahtuu sähköposteilla; mielestäni se on sääli, Latvala tuumailee.

–Vuosien saatossa olen saanut nähdä kehityksen asennustöissä, etenkin valaistuksessa, kun LED-valaistus on yleistynyt. Olen ollut onnellisessa asemassa, että yrityksissä on aina ollut hyvä työyhteisö ja Me-henki, Latvala toteaa.

Kyseltäessä Latvalan tulevaisuuden suunnitelmista, vastauksena on viettää aikaa perheen, varsinkin lastenlasten kanssa ja liikkua luonnossa marjastaen. Talvella taas hiihtoa ja muuta kuntoilua.

–Tontilla riittää mielekkäitä töitä, jotka pitävät mielen virkeänä, Latvala toteaa haastattelun päätökseksi.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.