Hän odottaa luvassa olevaa, haasteiden täyteistä opiskeluaikaa innolla.
–Tiedän, että se on oma alani, ja olen pitkään tehnyt töitä saavuttaakseni tämän unelmani.
Uusia opiskelijoita maan viiteen oikeustieteelliseen tiedekuntaan otettiin yhteensä 500, kun hakijoita oli noin 6 000. Todistusvalinnalla sisään pääsi 200 opiskelijaa. Turkuun haki yhteensä 4 080 henkilöä.
SALLA Pajalan kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin ja lain opiskeluun heräsi yläkoulussa yhteiskuntaopin tunneilla.
–TET-jaksolla pääsin Vimpelin Osuuspankkiin ja tutustumaan esimerkiksi perunkirjoituksen tekoon pankinjohtajan kanssa, jolla on lakimiehen koulutus. Se oli todella mielenkiintoista. Lukiossa ajatus siitä, että tämä on minun juttuni, vain vahvistui. Laki ei ole mustavalkoista, vaan sen käyttäminen on aina puntarointia: on monia näkökulmia ja täytyy löytää lähimpänä oikeaa oleva ratkaisu.
Kun ensimmäinen haku oikeustieteelliseen abikeväänä ei tuonut toivottua tulosta, Pajala vietti talven Etelä-Pohjanmaan opistolla valmistautuen seuraavaan kertaan. Koronavuoden valintakoe muodostui painajaiseksi, eikä paikka avautunut. Toisen välivuotensa hän käytti käymällä armeijan.
–Mietin, pääsenkö sisään ikinä. Epävarmuus ahdisti, mutta sen kanssa oppi elämään. Piti vain uskoa omaan tekemiseen.
Välivuosina hän teki 50 opintopistettä alan opintoja avoimen yliopiston kautta, mitkä voi hyväksi lukea notaariopintojen aikana.
–Niistä oli varmasti hyötyä isojen kokonaisuuksien hahmottamisessa pääsykoetta varten.
KUN nuori haaveilee tietystä opiskelupaikasta, jota ei ehkä ole helppo saavuttaa, Salla Pajala haluaa kannustaa luottamaan itseen.
–Päätä, että haluat. Sen jälkeen kaikki on mahdollista. Jos jotain haluaa oikein paljon, sen voi saavuttaa. Se vaatii työtä ja huonoja hetkiä tulee, mutta ei saa luovuttaa.
Pajala tietää, että jopa B:n tai C:n ylioppilaspapereilla voi päästä haluttuun opiskelupaikkaan, kun vain tekee töitä ja panostaa täysillä tavoitteeseensa.
–Unohda faktat ja sisäänpääsyprosentit, tee parhaasi, älä vertaile itseäsi muihin. Jos se on sinun juttusi, tie aukeaa ennemmin tai myöhemmin. Jokaisesta hakukeväästä oppii jotakin uutta seuraavaa varten.
–On hienoa, että Suomessa ihan kenestä vain voi tulla mitä vain. Tavallisesta perheestä tuleva voi tavallisilla papereillakin päästä mihin tahansa. Minun isäni on pitänyt maatilaa ja äiti oli töissä pankissa. Vimpeli on ollut kasvuympäristönä hyvä: koulussa on pidetty huolta ja opetettu sinnikkyyteen sekä tavoitteellisuuteen. On tässä vaadittu pohjalaista luonnettakin: jos jotain tehdään, se tehdään kunnolla, Pajala naurahtaa.
–Myös vanhempien ja läheisten tuki on ollut tärkeää.
Miten valtavasta ja vaativasta luku-urakasta oikein selviää? Salla Pajalan kokemat hakukeväät olivat hyvin erilaisia.
–Ensimmäisellä kerralla tein kaiken niin hyvin kuin osasin ja pystyin. Toisena vuonna luin liikaa, jopa 14 tuntia päivässä, tuskin maltoin syödä tai pitää taukoa. Kolmannella kerralla, kun aloin aamulla opiskelun, kertasin ensin edellisen päivän juttuja. Kävin puolessa välissä päivää lenkillä, kuuntelin musiikkia, joka tsemppasi ja auttoi palautumaan. Sitten jaksoi tehdä vielä toisen pätkän: yhteensä kahdeksan, yhdeksän tuntia opiskelua. Sekin auttoi, kun ymmärsi, että asiat tulee osata hyvin, mutta niitä ei voi hallita täydellisesti, kun tekstiä on 300 sivua ja aikaa neljä viikkoa.
MUSIIKILLA ja liikunnalla oli iso merkitys jaksamisessa lukiovuosina ja pääsykokeisiin hakiessa.
–Minulle liikkuminen on aina ollut itsestäänselvyys. Ruoka, uni ja lepo ovat kulmakiviä oppimisessa ja jaksamisessa. Kiireisinä aikoina salilla käyminen jäi vähemmälle, mutta pyöräily- tai juoksulenkki tuli tehtyä usein. Ehkä jatkan pari vuotta tauolla ollutta pesisharrastusta Suomisarjassa. Ainejärjestölläkin on tarjolla monia liikuntamahdollisuuksia.
Pajala aloitti viulun soittamisen jo 3-vuotiaana. –Olimme äidin sukulaisten luona Kaustisella ja näin siellä viulun, jolloin sanoin, että haluan soittaa. Täällä ei ollut opetusta, joten äiti kuljetti minua soittamaan Kaustiselle ja Evijärvelle ennen kuin viulun opetus alkoi Vimpelissä. Menin sitten musiikkilukioon Kaustiselle.
Lukion jälkeen soittaminen on jäänyt vähemmälle, mutta aika ajoin viulu täytyy nostaa esille ja soittaa.
–Olen miettinyt, että voisin alkaa pitää pienille lapsille soittotunteja sivutyönä, kunhan saan opinnot alkuun. Siitä olisi iloa ja hyötyä itsellekin.
VIIME kuntavaaleissa Salla Pajala oli ehdolla Vimpelin valtuustoon Keskustan riveissä ja tuli valituksi varavaltuutetuksi.
–Liityin lukioaikana keskustanuoriin pitkän harkinnan jälkeen, ja pian minua alettiin värvätä kunnallisryhmän kokouksiin. Ehdokkaaksi suostuin, kun pyydettiin; kotoa on kannustettu politiikkaan; isäkin on ollut lautakuntatyöskentelyssä mukana. Opin todella paljon kuntapolitiikasta jo vaalikampanjan aikana.
Pajalasta tuli vapaa-aikalautakunnan varapuheenjohtaja.
–Se on eniten itseä lähellä, vapaa-aikapalveluista on kokemusta sekä liikunnan että musiikin harrastajana.
Hän pohtii, opiskelisiko politiikan tutkimusta sivuaineena.
–En sulje pois politiikassa toimimista tulevaisuudessa. Monet ministerit ovat koulutukseltaan juristeja. Kuitenkin juristin työ on minulle intohimo ja kutsumus.
Tällä hetkellä Pajalaa kiehtoo eniten rikosoikeus. Syyttäjän työ on yksi mahdollisuus.
–Työ- ja perheenjäämistöoikeus eli perintöasiat kiinnostavat myös. Suuntautuminen voi vielä vaihtua, kun pääsen tutustumaan muihinkin oikeudenkäytön aloihin.
Opinnot kestävät yleensä kolme vuotta kandi- ja kaksi vuotta maisterivaiheessa, mutta Pajala pyrkii avoimen yliopiston kurssien ansiosta valmistumaan neljässä vuodessa.
Armeija vahvisti periksiantamattomuutta
AJATUS armeijaan lähtemisestä syntyi ampumaharrastuksesta, muistelee Salla Pajala.
–Isä ehdotti ampumaradalle lähtemistä, ja siellä ampumakisaa, jonka hävisi. Kävimme sitten toisinaan harjoittelemassa, myös Vimpelin sisäampumaradalla, ja tykkäsin siitä. Lukiokaverin mentyä armeijaan aloin miettiä armeijaan menoa enemmän. Tiesin, että pärjäisin siellä, vaikka se olisi haastavaa. Päätin lähteä, ja se oli hyvä ratkaisu, kun tuli toinen välivuosi.
Lopulta Pajala nautti armeijaelämästä niin, että olisi halunnut olla siellä pidempäänkin.
–Tykkäsin ampumaratapäivistä, ryhmä- ja joukkuehyökkäysammunnoista. Siellä pääsi tositoimiin. Parhaita kokemuksia olivat taistelut rakennetulla alueella ja metsässä. Maastotaistelussa meidät jätettiin kasiliiveissä metsään, missä piti suunnistaa ja puolustaa vaunua sotilaspoliiseja vastaan.
Hän kannustaa kaikkia, joista armeijaan meno kiinnostaa vähänkin, lähtemään.
–Armeija vahvisti periksiantamattomuutta ja siellä oppi paljon hyödyllisiä taitoja sekä taktiikkaa. Koulutus on monipuolinen, siellä oppii asioita, joista on hyötyä myöhemmin elämässä, ja siitä henkisestä vahvuudesta oli hyötyä kolmannella hakukerralla.
