• Teos muistuttaa rauhan ja tasa-arvoisuuden Afrikassa olevan tärkeää koko maailman turvallisuuden ja hyvinvoinnin kannalta.

Pekka Peltolan muistelmateoksessa tiedostava nuoriso onnistuu matkalla kohti tasa-arvoisempaa maailmaa

LAPPAJÄRVELÄISJUURINEN Pekka Peltola julkaisi viime vuonna uuden muistelmateoksen. Siinä eteläisen Afrikan kysymyksiin laajasti perehtynyt Peltola kertoo, mitä mieltä Suomessa oltiin Mosambikin sodasta ja millainen oli suomalaisnuorten panos siihen.

Peltola oli vuonna 1963 Sadankomitea-rauhanjärjestön puheenjohtajana ensimmäisten joukossa kirjoittamassa Helsingin Ylioppilaslehteen Afrikan itsenäistymistaisteluista. Tuohon aikaan suomalainen valtamedia suhtautui aiheeseen penseästi. 

Lukiolaisten Teiniliitossakin oli niitä, jotka vastustivat Afrikan tukemista, koska ”pitäisi tukea mieluummin oman maan kärsiviä ihmisiä, esimerkiksi sotaveteraaneja”. Liiton kevätkokouksessa mentiin äänestykseen. Enemmistö äänesti Tansanian lukutaitokampanjan ja perustettavan Mosambik-instituutin rahoittamisen puolesta. 

Liiton kampanjassa Taksvärkki-69:n tavoitteiksi asetettiin tiedon ja ymmärryksen levittäminen Kolmannesta Maailmasta sekä kerätä kolmannen maailman ihmisille voimavaroja. Suomessa oli siihen asti ollut vain vähän tietoa entisten siirtomaiden tulenarasta tilanteesta. Kampanjassa onnistuttiin, ymmärrys lisääntyi ja vapautusliike sai kirjapainonsa. Suomen valtiojohto aloitti Mosambikin vapautusliikkeen tukemisen muutaman vuoden päästä Teiniliiton kampanjan jälkeen.

MILTEI kaikissa itsenäistyvien Afrikan maiden sodissa taustalla vaikuttivat entiset siirtomaaisännät sekä kylmän sodan aikainen idän ja lännen vastakkainasettelu. Mosambikissa voitti sosialististen maiden tukemat Frelimon sissijoukot.

Mosambikin kansantasavallan presidenttiä Samora Machelia toukokuussa 1977 kestitessään presidentti Urho Kekkonen kiitteli maata kolonialismin ja apartheidin vastaisesta taistelusta: ”Taistelunne ei ole päättynyt itsenäistymiseen, vaan jatkuu toisilla rintamilla ja toisissa muodoissa: toisaalla kansallisena rakennustyönä ja toisaalla kansainvälisenä solidaarisuutena.”

Rakennustyönä kirjasessa esitetään muun muassa ammattiyhdistysliikkeen toimintaa ja maatalousalan koulutushanketta. Marxismi-leninismin toimintamallissa maatalous tuli kollektivisoida ja lähetysaseman kirkko oli muutettu huonekalu- ja romuvarastoksi. Näissä oloissa työskennelleen suomalaispariskunnan haastattelu on kiinnostavaa luettavaa. Auki jää, kuinka sosialismikokeilut Afrikassa onnistuivat.

Haastattelussa kerrotaan niukoissa oloissa elävien afrikkalaisten olevan ”onnellisempia ja iloisempia kuin me täällä Suomessa”. Sellaisena eurooppalaiset näkivät afrikkalaiset jo kolonialistisessa kirjallisuudessa. Kuvissa esiintyvät mosambikilaiset jäävät nimettömäksi muutamia päämiehiä lukuun ottamatta.

Teos mainitsee lukuisia vasemmistopoliitikkoja tukemassa Mosambikia. Jalustalle nousee Ilkka Taipaleen ja Erkki Liikasen nimet, liki 40 kertaa. Varsinainen eturintamamies kuvissa patsasteleva Liikanen ei kuitenkaan ollut vieraillessaan Dar es Salaamissa vuonna 1970 päivämatkojen päässä taisteluista.

Erkki Liikasen valkoinen sankarillisuus korostuu nimettömän tumman taustajoukon edessä. Nimen julkaisu on arvokysymys. Kirjasen kansikuvan tyttö tai nälkäisenä sormia suussa pitävä poika luultavasti tykkäisivät nimensä julkaisusta. A luta continua-tunnuslause, portugaliksi ”taistelu jatkuu”, on nykyäänkin ajankohtainen, kun ihmisten välistä tasa-arvoa ei tunnusteta. 

Esipuheessaan valtiotieteen tohtori Pekka Peltola muistuttaa, että pieni kirjanen (portugaliksi pequeno livro) on ”yksilökeskeinen ja ruohonjuuritasolta toimintaa tarkasteleva, jopa henkilökohtainen”.  Lappajärven kirjastosta löytyvä teos on onnistunut muistelma kylmän sodan aikaisen nuorison aktivismista. Karvalan sukutalossaan säännöllisesti vieraileva tietokirjailija on tehnyt hienoa työtä.

Tapani Tyynelä

Jaa juttu: