Juoksutekniikka kuntoon Suomen nopeimman naisen ohjeistuksella

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

EVIJÄRVEN Urheilijat järjestivät yleisurheiluharjoitukset tiistai-iltana Evijärven urheilukentällä. Harjoituskerta oli kuitenkin tällä kertaa tavallisuudesta poikkeava, sillä evijärveläislähtöinen Helinä Marjamaa saapui paikalle antamaan urheilijoille vinkkejä pikajuoksun saloihin.

Marjamaa on kotoisin Lahdenkylästä Vasikka-ahon kupeesta ja omistaa nykyään kesämökin Evijärvellä. Hänen nimissään on edelleen voimassa naisten 100 metrin juoksun Suomen ennätys 11,13. Marjamaa muistelee tuona päivänä tuntemusten olleen kohdallaan jo verryttelyvaiheessa.

–Sanoin silloin kanssakilpailijoille, että tänään mennään kovaa ja juostaan kaikki ennätykset. Minä juoksin, mutta muut ei juossut, Marjamaa sanoo.

PIKAMATKAT kuuluvat seuratuimpiin yleisurheilulajeihin. Marjamaan mukaan hyvän sadan metrin juoksun palaset rakentuvat rentoudesta, kovasta juoksuvauhdista sekä oikeasta juoksuasennosta. Hänen vahvuutensa matkalla olivat lähdön räjähtävyydessä ja juoksun rentoudessa.

–Pikajuoksuhan on lopulta tietyn juoksuasennon ylläpitämistä rentous säilyttäen. Silloin mennään kovaa. Se että pystyy ylläpitämään lantion korkealla, edellyttää myös staattista voimaa vatsalihaksissa räjähtävyyden lisäksi, Marjamaa kommentoi.

–Vaadittava juoksuasento ei tule vuodessa eikä kahdessa, vaan se vaatii vuosien työtä, Marjamaa jatkaa.

Mainos

URHEILU-URAN alkutaipaleella Marjamaa kertoo sisarusten sekä vanhempien kannustuksen olleen tärkeässä roolissa, kun juoksijanalun lahjakkuudet nopeuteen ja pikajuoksuun havaittiin. Marjamaa haluaa kannustaa esimerkillään nuoria lähtemään ennakkoluulottomasti Evijärven Urheilijoiden urheilukouluun. Kentän olosuhteet ovat tällä hetkellä Evijärvellä Marjamaasta mainiot.

–Tämmöisillä eväillä on mahdollisuuksia moneen. Urheilukoulu on se paikka, josta ponnistetaan eteenpäin, Marjamaa ilmoittaa.

Harjoitukseen osallistuneet urheilukoululaiset saavat innostuksestaan Suomen ennätyksen omistajalta positiivista palautetta.

–Asenteesta täällä ei näytä mikään jäävän kiinni, Marjamaa kehuu.

Huippujuoksijaurallaan Marjamaa voitti kuudesti Suomen mestaruuden sekä 100 metrillä että 200 metrillä. Helsingin MM-kilpailuissa Marjamaa sijoittui 200 metrin finaalissa viidenneksi. 100 metrin kilpailussa Marjamaa juoksi vastatuuleen ajan 11,24.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.