Oulunsalosta lohkesi piste

Julkaistu:

Aihe:

LAUANTAINA Oulunsalossa naisten Ykköspesiksen ottelu noudatti Lappajärven Veikkojen osalta samaa kaavaa kuin keskiviikkona Tyrnävällä. Veikkojen aloitus oli hyvää pelaamista, mutta toisella jaksolla ote herpaantui kuten edellisessä ottelussa. Sisäpelin tyrehdyttyä ei hyvällä ulkopelillä pystytty paikkaamaan sitä.

Veikkojen kaksi ensimmäistä vuoroa oli liikaa Vasamalle. Neljä tehtyä juoksua, mistä ensimmäinen harhaheitolla saatu vapautti pelin. Sanna Särkijärvi, Anni Kangas ja Saana Lahti onnistuivat kotiutuksissaan. Tuo riitti jaksovoittoon räpylöiden pitäessä. Sarjakakkonen ei pystynyt enää hätyyttelemään vieraitaan.

Pelinjohdolla riittää miettimistä, miten tauon jälkeen saadaan sama ote kuin pelien alussa. Vaikka toinen jakso alkoi Mette Mortensenin onnistuneella kotiutuksella, niin se ei kantanut sitten hedelmää. Emäntien Mette-Marie Kontu täräytti kunnarillaan tilanteeksi 2–1. Pelin loppu oli Lavettarilla tukkoista ja hengetöntä yritystä, vaikka Anni Kankaan koukkunäppi saatteli hyvin edenneen Anna-Elisa Pukkisen kotipesän turvaan. Viimeiseen vuoroon lähdettiin tasatilanteesta, minkä Vasama hoiti edukseen.

Supervuorossa näytti jo siltä LaVen tuloksettoman yrityksen jälkeen, että mennään kotiutuskilpailuun. Kotijoukkueen Sara Piispanen päätti kuitenkin olla toista mieltä. Hän iski unelmavedon takarajalle tyhjäten pajatson. Lavettarista palkittiin erityisesti ulkopelissä onnistuneet Riikka Polso ja Aleksandra Latvala.

Ottelu oli kaikin puolin tasainen tilastojen valossa. Vasama oli niukasti parempi kolmostilanteiden mennessä sille 13–12 ja onnistumisprosenteissa lukemin 56–54.

Lauantaina Oulunsalo saapuu Veikkolaan kello 17 alkavaan peliin, jolloin odotettavissa on jälleen tasaista ja jännittävää vääntöä tärkeistä sarjapisteistä. Tuossa taistossa kotiyleisön tuki on Lavettarille ehdottoman tärkeää, joten suunnatkaamme kannustamaan pesiskentälle.

Reijo Kärnä

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.