Kuntayhtymä Kaksineuvoinen kannustaa koronarokotteelle etenkin alle 40-vuotiaita

Julkaistu:

Aihe:

KORONAROKOTUKSET ovat jatkuneet Kauhavalla ja Evijärvellä läpi kesän. Tällä hetkellä ensimmäisen rokoteannoksen saaneita on kuntayhtymän alueella yhteensä 10 910 henkeä. Kaikkien yli 12-vuotiaiden rokotuskattavuus on 68,4 prosenttia. 

–Ikäluokkien välillä on suuria eroja. Siinä missä alueemme 75–79-vuotiaista rokotteen on ottanut peräti 98 prosenttia, 25–34-vuotiaista rokotteella on käynyt tähän mennessä vasta reilut 41 prosenttia, johtava ylilääkäri Heidi Ojala taustoittaa. 

Kuntayhtymän toiveena on, että mahdollisimman moni ottaisi rokotteen. Rokotukseen voivat varata ajan kaikki alueellamme asuvat yli 16-vuotiaat sekä riskiryhmiin kuuluvat 12–15-vuotiaat. Vapaita aikoja on lähiviikoille hyvin saatavilla.  

Lisäksi muualla kirjoilla olevat, mutta kuntayhtymän alueella pidempiaikaisesti oleilevat henkilöt, kuten mökkiläiset, alueella kesää viettävät opiskelijat tai täällä työskentelevät voivat tulla Kaksineuvoiseen rokotettavaksi.  

–Koronarokotus ei täysin poista tartunnan saamisen riskiä. Se kuitenkin suojaa vakavalta koronavirustaudilta ja lieventää oireita. Moni kantaa huolta siitä, että tietämättään tartuttaisi muita. Rokotettu henkilö erittää huomattavasti vähemmän koronavirusta kuin rokottamaton, eli rokotteen myötä riski taudin levittämiseen pienenee merkittävästi, Ojala kertoo. 

OTTAMALLA rokotteen suojaa siis paitsi itseään, myös omaa perhettään, muita läheisiään sekä kaveri- ja harrastuspiirejään.  

–Jokainen voi kantaa oman kortensa kekoon. Kyllä sillä, miten hyvä rokotuskattavuus alueellamme on, on merkitystä myös paikallisten tartuntaryppäiden torjumisessa, Ojala vahvistaa. 

Mikäli kohdalle osuu altistuminen, molemmat rokoteannokset saanutta ei välttämättä aseteta karanteeniin. 

–Jokainen altistumistilanne arvioidaan tapauskohtaisesti. Pääsääntönä kuitenkin on, että sellaista henkilöä, joka on saanut kaksi rokoteannosta ja toisesta annoksesta on kulunut vähintään viikko, ei aseteta karanteeniin. Rokottamattomilla karanteeni on aina vähintään kymmenen vuorokautta. 

Koronarokotteen saaneet voivat ladata ja tulostaa koronatodistuksen Omakannasta. Todistuksesta on hyötyä matkustettaessa. Esimerkiksi riskimaasta Suomeen palaavan henkilön, joka on saanut hyväksytysti molemmat koronarokoteannokset ja viimeisimmästä annoksesta on kulunut vähintään 14 vuorokautta, ei tarvitse osallistua koronavirustesteihin maahantulon yhteydessä. 

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.