Väinöntalolla kesänäyttely

Julkaistu:

Kategoria:

,

EVIJÄRVELLÄ kotiseutuneuvos Väinö Tuomaalan kokoamalla Väinöntalo-museolla on käynnissä kesänäyttely. Museon tiloihin on asetettu esille historiallista astiastoa sekä museon tiloissa kuvatun talonpoikaisdokumentin rekvisiittaa. 

Talonpoikain elämää -dokumenttia koskeva näyttely on pystyssä rakennuksen alakerrassa. Mukana on muun muassa vanha keskiaikainen aura sekä pellavankäsittelyvälineitä.  

VÄINÖNTALO eläväksi -hankkeen projektipäällikkö Jussi Försti kertoo, että näyttelyyn asetettujen esineiden avulla pääsee käsinkosketeltavasti vuosikymmenten taakse.  

–Moni on nähnyt varmasti näitä välineitä esitetyissä videopätkissä. Pellavahommiin saa tutustua aivan vapaasti kainostelematta, Försti sanoo. 

Försti korostaa Väinöntalon erityisyyttä suomalaisten kotiseutumuseoiden joukossa. Kotiseutumuseoita on Suomessa paljon. Näistä Väinöntalo hänen mukaansa erottuu selkeästi kärkipäähän. 

–Rohkaisen käydä siellä tutustumassa. Silloin pystyy paremmin hahmottamaan esivanhempiemme elämää, Försti kannustaa. 

Mainos

KERTTUANJÄRVEN toiselta puolelta kotoisin oleva Emmi-Lotta Vesala työskentelee kesätöikseen Väinöntalolla. Hän opastaa, myy ja tekee museolla oheistöitä. Vesalalla kesä Väinöntalolla on ensimmäinen ja syksyllä tiedossa on siirtyminen opintielle.  

Vesala kertoo, että Väinöntalon yläkerrassa on Ihanat vanhat astiat -näyttely, jossa esillä on muun muassa Arabian vanhoja astiastoja. 

–Vanhimmat astiat ovat 1910-luvulta ja uusimmat 1960-luvulta. Mukana on myös lasiesineitä, jotka on koottu museokokoelmista, Vesala kommentoi. 

VESALAN mukaan työ Väinöntalolla on ollut mukavaa. Asiakkaiden opastaminen on opettanut paljon. Museotyössä korostuu yksityiskohtaisen tiedon oppiminen. 

–Ulkoa opettelu ei ole ollut hankalaa. Esineet ovat käytännönläheisiä. Kun vaan keksii niiden käyttötarkoituksen, niin se on helppo muistaa siitä sitten jälkikäteen. Se ei ole samanlaista kuin opettelisi ulkoa vieraskielisiä sanoja, Vesala toteaa. 

VÄINÖNTALOLLA on tiedossa ohjelmaa vielä loppukesästä. Elokuun 15. päivä kotiseutumuseolla järjestetään kansallispukujen tuuletuspäivä sekä 26. päivä tarinailta.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.