Tuliterillä tuulipuvuilla kohti syyskierrosta

Julkaistu:

Aihe:

KORTESJÄRVELLÄ urheilukentän ympäristössä jalkapallokesä jatkuu kovalla tahdilla. Viimeisimpänä hankintana NJS Kortesjärven juniorit pääsivät vetämään uudet paidat päälleen. Kortesjärven Järvi-Veikkojen juniorijoukkue oli hankkinut uudet tuulipukunsa keväällä.

Jalkapallosarjat ovat siirtyneet nuorten sarjoissa suurilta osin kesätauolle. Tämä on johtanut siihen, että monissa joukkueissa on siirrytty takaisin viikoittaisen perusharjoittelun puolelle.

VUONNA 2014 jalkapalloharrastuksen aloittaneen Eero Asuinmaan mukaan Järvi-Veikkojen tilanne tulevia otteluita silmällä pitäen näyttää hyvältä. Keskittymistä kaivattaisiin kuitenkin joukkueessa enemmän itse pelaamiseen. Kentällä suurimmaksi häiriötekijäksi valikoituu ottelun kannalta melko keskeinen osapuoli.

–Kyllä se on varmaan nuo vastustajat, Asuinmaa pohtii.

Suomessa on hyvin mahdollisuuksia jalkapalloharrastuksen aloittamiseen. Kenttiä ja urheiluseuroja on lähes joka kunnassa. Jalkapalloharrastuksen positiivisia puolia eritellessä Asuinmaa nostaa tärkeäksi teemaksi sen pariin kuuluvan yhteisöllisyyden.

–Se on parasta, että saa olla kavereiden kanssa ja pelata, Asuinmaa tiivistää lajin sanoman.

KAKKOSLUOKALLA kuningaslajin parissa aloittanut NJS Kortesjärven Noora Kupila sanoo, että kevään aikana joukkueella on sattunut kaikkea maan ja taivaan väliltä. Porukan kehityskaari keväällä on yllättänyt ja lisännyt innostusta joukkueen sisällä.

Mainos

Kupilasta jalkapallosta koukuttavan lajin tekee peliä edeltävä omanlainen jännityksensä.  

–Silloin vastustajat ja kuviot mietityttävät, Kupila kommentoi.

Sananlaskun mukaan maailma on pyöreä ja siihen on syynsä nimeltä jalkapallo. Tänä vuonna maailma on ollut vielä erityisen pyöreä, kun jalkapallon EM-kilpailut käytiin ympäri Eurooppaa. Turnauksessa Suomen jalkapallomaajoukkue avasi sensaatiomaisesti arvokisataipaleensa.

LOPPUTURNAUS oli molemmilla pelaajilla aktiivisesti seurannassa. Suomen jalkapallojoukkue saa esityksestään sekä Kupilalta että Asuinmaalta erinomaisen arvosanan. Erityismaininnan saa maajoukkueen puolustuksen selkäranka Paulus Arajuuri.

–Aina voi pelata paremmin, mutta meni erittäin hyvin, Asuinmaa analysoi.

–Sinne asti pääseminen oli jo iso asia Suomelle, Kupila päättää.

NJS Kortesjärven junioreiden sarja jatkuu heinäkuun viimeisenä torstaina vierasottelulla Vaasassa. Kortesjärven Järvi-Veikkojen juniorit pelaavat seuraavan kamppailunsa päivää myöhemmin Mustasaaren Koivulahdessa.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.