Lähetys- ja kansainvälisen työn asiantuntija Jukka Jämsén ehdolle Lapuan hiippakunnan piispaksi

Jukka Jämsén on ensimmäinen virallisesti ehdolle asetettu ehdokas Lapuan piispanvaalissa. Kuva: Jukka Jämséniltä

ROVASTI Jukka Jämsén on asetettu ehdolle Lapuan hiippakunnan piispaksi. Hänen tukiryhmänsä toimitti valitsijayhdistyksen perustamisasiakirjat Lapuan hiippakunnan tuomiokapituliin 19. heinäkuuta.

Vuonna 1963 syntynyt Jämsén työskentelee asiantuntijana Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulissa Jyväskylän toimistossa vastuualueenaan lähetys- ja kansainvälinen työ.

Vuosina 2000–2013 hän toimi Suomen lähetysseuran palveluksessa Lapuan hiippakunnan lähetyssihteerinä, kunnes vuoden 2014 alusta tehtävä muuttui tuomiokapitulin viraksi.

Aiemminhän on työskennellyt muun muassa Alavuden seurakunnan seurakuntapastorina ja vuoden ajan lähetystyöntekijänä Taiwanissa.

Koulutukseltaan Jämsénon teologian maisteri.

Hänet on vihitty papiksi vuonna 1992.

Mainos

Jukka Jämsén on ensimmäinen virallisesti ehdolle asetettu ehdokas Lapuan piispanvaalissa. Piispanvaalin ehdokasasettelu alkoi 17. kesäkuuta ja kestää 17. elokuuta kello 16 saakka.

Vaalissa on noin 950 äänioikeutettua, joista puolet on pappeja ja puolet maallikkovalitsijoita. Vähintään 30 äänioikeutettua voi muodostaa valitsijayhdistyksen, jolla on oikeus asettaa ehdokas.

Piispanvaali toimitetaan tiistaina 2. marraskuuta 2021.

Mikäli kukaan ehdokkaista ei saa yli puolta annetuista äänistä, järjestetään toinen vaalikierros kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan kesken. Toisen kierroksen vaalipäivä on tiistai 23. marraskuuta 2021.

Uuden piispan on määrä aloittaa virassaan 1. helmikuuta 2022. Arkkipiispa Tapio Luoma vihkii hänet piispan virkaan Lapuan tuomiokirkossa sunnuntaina 6. helmikuuta.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.