SM-tukkilaiskilpailut Uittomieskämpällä

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

EVIJÄRVELLÄ Uittomieskämpän viereiseen Välijoen ympäristöön on rakentunut mielenkiintoinen viritelmä. Tukkeja kelluu virtaavassa joessa. Osa niistä on aseteltu tiiviisti vierekkäin. Kyseessä on rata, jolla aiotaan kilpailla valtakunnalliset SM-tukkilaiskilpailut heinäkuun 17. päivänä.

Kilpailun on tarkoituksena alkaa aamupäivällä kello 11. Tukkilaistaitojen suomenmestaruuksista mitellään neljässä eri sarjassa, jotka ovat nuoret, naiset, yleinen sekä ikämiehet. Kilpailunjohtaja Reijo Saari kertoo kilpailutapahtuman kestävän yhteensä noin 3–4 tuntia.

–Noin yhteen tai kahteen mennessä mestarit ovat selvillä, Saari sanoo.

Lajin historia liikkuu vanhassa uittotyössä. Kaikki lajit, joissa Evijärvellä kilpaillaan ovat Saaren mukaan niin sanottuja työlajeja. Nimityksellä tarkoitetaan sitä, että kyseisiä suoritteita on aina tehty uiton aikana. Lajeja ovat muun muassa sestominen, soutu sekä puomijuoksu.

–Puulla rullaus on vaan näytöslaji. Se menee showbisneksen puolelle, Saari toteaa.

KANADASSA järjestetään jokseenkin samankaltaisia tukkilaiskilpailuja kuin Suomessakin. Kilpailunjohtajan mukaan nämä eivät ole yhteyksissä toisiinsa, vaikka isossa kuvassa samanlaisista kilpailuista puhutaankin.

–Kanadan tukkilaiskisat ovat jättipuiden kanssa. Niiden kanssa on helppo rullata ja niillä pysyä, Saari ilmoittaa.

Kenkävalinnaksi lajiin Saari suosittelee tasapohjaisia kenkiä. Tukkilaislajeja ei Saaren mukaan kalliiksi voi nimetä. Hänen omat lajikenkänsä maksoivat aikoinaan 6,50 € ja ne ostettiin Pietarsaaren Prismasta.

Mikäli tukkilaislajit alkavat kiinnostamaan, Saari pyytää saapumaan paikalle harjoituksiin. Opastusta kyllä järjestyy.

–Tänne vaan, Saari päättää lyhyesti ja ytimekkäästi.

TUKKILAISKILPAILUIHIN on ilmoittautunut osallistujiksi myös paikallisia evijärveläisiä. Milla Sulkakoski ja Iida Mäntylä kertovat tavoitteinaan olevan onnistuneet omat suoritukset. Erityisesti itäsuomalaisten arvioidaan olevan vahvoja ennakkosuosikkeja tulevassa kilpailussa.

–Viikko sitten rata saatiin kasaan, joten ei tässä ole vielä aivan hirveästi keritty harjoittelemaan. Kun sen kuitenkin kerran on oppinut, niin sen jälkeen se aika hyvin selkärangasta tulee, Mäntylä kommentoi.

Persoonalliseen lajiin erityisesti vaadittavia ominaisuuksia ovat hyvä tasapaino ja sopiva pilke silmäkulmassa. Pitkä pinna ja periksiantamattomuus ovat myös hyvää suoritusta tukevia ominaisuuksia. Voittavaksi tekniikaksi kilpailijat määrittelevät sen, että osaa hahmottaa itselleen sopivimman tyylin.

–Vaikka kaatuisi kuinka monta kertaa, niin pitää vaan jatkaa. Ei pidä luovuttaa heti alussa, kun tuntuu vaikealta, Sulkakoski tiivistää lajin sanoman.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.