Evijärven Urheilijat täyttää sata vuotta vuonna 2022

SATASEN aidat vai kolmiloikka? Siinä on tiukka kysymys, johon Evijärven Urheilijoiden puheenjohtajalta Ulla Luomansuulta tulee vastaus kuin apteekin hyllyltä.

–Kolmiloikalla mennään. On sellainen tuntuma, että loikka saattaisi natsata tällä kertaa, Luomansuu tokaisee.

Loikan sopiikin lähteä, sillä Evijärven Urheilijat täyttävät ensi vuonna pyöreitä peräti sadan vuoden verran. Nyt satavuotisen taipaleen juhlavuoden valmistelut ovat ottaneet ensiaskeleensa. Juhlia on päädytty ajamaan eteenpäin ensi kesälle Evijärvi-viikolle, joka on tarkoitus toteuttaa kesä-heinäkuun vaihteessa.

–Tavoitteena on kutsua silloin mahdollisimman paljon entisiä urheilijoita ja aktiiveja sekä tämän päivän urheilijoita mukaan juhlimaan Luomansuu kommentoi.

JUHLIIN on valmisteltu juhlapuhujaa ja samanaikaisesti Evijärven Urheilijoista ollaan muodostamassa historiikkia. Myös videomuotoinen dokumentti on ollut suunnittelupöydällä.

–Juhlajärjestelyt jatkuvat syksyllä lomien jälkeen. Seuraavana steppinä kerätään kasaan seuran vanhoja puheenjohtajia muistelutilaisuuteen, Luomansuu jatkaa.

Aurinkoisella Evijärven urheilukentällä Luomansuu sanoo seuran historian aikana ehtineen tapahtua vaikka ja mitä. Evijärven urheilijat ovat olleet ja ovat nykyäänkin merkittävä pala evijärveläisyyttä.

–Varsinkin menneinä vuosina urheilu on ollut isossa roolissa. Välissä oli taantumavuosia, mutta nyt taas useamman vuoden ajan urheilujutut ovat olleet kovasti nousussa. Viimeisimpänä seuraan ollaan perustamassa frisbeegolf jaostoa, Luomansuu toteaa.

LUOMANSUUN mukaan jalkapallo on suurin aktiivisin porukka Evijärvellä tällä hetkellä. Laji on ollut kunnassa isossa nosteessa. Samaan aikaan urheilukentälle on valmistunut katsomo ja seuraavana pystyyn on nousemassa ulkorakennus, jossa ovat WC- sekä pukuhuonetilat.

Kunnan ja urheiluseurojen välistä yhteistyötä Luomansuu pitää hyvänä. Kunta on panostanut rahallisesti olosuhteisiin ja liikunnan mahdollistamiseen. Koulun kupeeseen on rakentumassa liikuntahalli. Uusi kuntosalikin on valmistunut kunnan avustuksella.

–Kehitettävää riittää aina, mutta pienen paikkakunnan resursseihin nähden toiminta on ollut erittäin mallikasta. Tästä osoituksena erityisesti viime vuosina tapahtuneet kehityskohteet, kuten luontopolku Jokikylään ja frisbeegolfrata, Luomansuu kehuu.

Työtä riittää vielä tulevaisuudessakin, mutta sadan vuoden merkkipaalu antaa aihetta tyytyväisyyteen. Luomansuu kutsuu kaikki tervetulleiksi seuraavana vuonna järjestettäviin juhliin, kiittää seuran aktiiveja kuluneista vuosista ja toivoo hyvää keliä vuoden päässä häämöttäviin karkeloihin.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.