Luomukuusenkerkkää talteen Viinikasta

Julkaistu:

Aihe:

HÄRMÄNMAAN 4H-yhdistys on toteuttanut luomukuusenkerkän keruun hankintapilotin Kauhavalla. Kerätyt kuusenkerkät ovat luomutuotteita ja ne toimitetaan teollisuuden käyttöön. Keruu toteutettiin yhteistyössä Kasvavaa liiketoimintaa luomutuotteista-hankkeen kanssa.

Kuusenkerkillä tarkoitetaan kuusen nuoria versoja. Kuusenkerkkä kerätään kuusentaimikosta, jonka keskipituus on noin 4–5 metriä. Parhaaksi ajaksi keräämiseen on määritelty aika, jolloin kerkät ovat vielä pehmeitä ja vaaleita. Kerkkien kerääminen ei kuulu jokamiehenoikeuksien alaisuuteen, vaan se edellyttää maanomistajan lupaa.

Kauhavalla tapahtuvan keruuoperaation logistiikasta mönkijällä vastaava biotalouden asiantuntija Juha Viirimäki kertoo ajovälineensä kyytiin kerääntyvän tunnin aikana noin viisikymmentä kiloa kerkkää. Viirimäen mukaan logistisen ketjun tulee toimia tehtävässä sujuvasti, koska aikaa ei ole hukattavaksi.

–Jos kerkkä on säkissä pitkään lämpimällä kelillä, niin se kompostoituu ja menee pilalle, Viirimäki toteaa.

VIIRIMÄKI sanoo sääolosuhteiden olevan tärkeässä roolissa kerkkien keruuta suoritettaessa. Sateella homma ei onnistu, sillä kerkän tulee olla kuivaa. Viikko aikaisemmin sato ei ollut vielä kypsää, mutta nyt vallinneen lämpimän ajanjaksona keruuaika menee noin viidessä päivässä ohi.

Mainos

–Normaalisti kerkkää pystyy keräämään kaksi viikkoa. Nyt tässä on painettu pitkää päivää. Tavoitteena ollut 500 kiloa tuli jo eilen täyteen, Viirimäki tarkentaa.

Kerkkien punnitus ja vastaanotto tapahtui Kauhavan yhteismetsän lähimaastossa. Maastossa vastaanottopisteellä toimiva Eevertti Rantala kertoo punnitsevansa kerätyt kerkät teltalla ja vastaavansa toiminnan kirjanpidosta.

–Eilen oli hyvä päivä. Kauhavalla keskustassa majoittuvat ukrainalaiset kerääjät ovat poimineet 30 kiloa päivävauhdilla. Siinä vauhdissa ei liikaa kysellä, Rantala kommentoi.

KERKÄN matka jatkuu metsästä Viinikassa sijaitsevalle Annin marjatilalle, johon on sijoitettu vastaanottopöytä. Siellä kerkkä levitetään ja sille suoritetaan laaduntarkastus. Tämän jälkeen kerkkä pussitetaan viiden kilon yksiköihin, joissa ne viedään kylmiöön.

Mukana kerkänkeruuta koskevassa hankkeessa ovat Suomen metsäkeskus, luonnonvarakeskus sekä Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti. Ruralia-instituutti keskittyy toiminnassaan tutkimaan kestävää kehitystä ja paikallisuutta maaseudun näkökulmasta. Instituuttiin kuuluu yhteensä noin 50 asiantuntijaa Mikkelin sekä Seinäjoen yliopistokeskuksissa.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.