• Isabella Mattsson haaveilee jo yliopisto-opintojen alkamisesta.

Kolmen vuoden kova työ on tuomassa opiskelupaikan yliopistoon

ALAJÄRVELÄINEN Isabella Mattsson teki määrätietoisesti töitä kolmen lukiovuotensa ajan saadakseen haluamansa jatko-opiskelupaikan. Lopullinen valinta tulevasta opinahjosta selkiytyi vasta abivuonna, ja Mattsson onkin tyytyväinen saatuaan todistuksen perusteella kutsun Itä-Suomen yliopiston erityisopettajan ja erityisluokanopettajan soveltuvuuskokeeseen.

–Jouduin tekemään töitä, mitään ei tullut ilmaiseksi, Mattson toteaa.

Poikkeusaika oli Mattssonille haastava, koska sosiaalinen ulottuvuus puuttui opiskelusta.

–Yksin opiskelu oli kuormittavampaa. Se ei kuitenkaan vaikuttanut arvosanoihin. Sain ottaa ohjat omiin käsiini ja suunnitella aikatauluni itse. Jälkikäteen ajateltuna opiskelua ja vapaa-aikaa olisi voinut erottaa tiukemmin. Koulun puolelta etäkoulu oli toteutettu hyvin, en tiedä, mitä olisi voinut tehdä toisin.

Viime vuonna hän hankki fatbiken ja innostui pyöräilyharrastuksesta.

–Se on hyvää vastapainoa opiskelulle.

Hän osallistui lukiossa liikuntatutor-koulutukseen, minkä jälkeen tutorit suunnittelivat toimenpiteitä ja tempauksia opiskelijoiden hyvinvoinnin lisäämiseksi. Osa suunnitelmista jäi suunnittelun asteelle, kun etäopiskelu sattui juuri aiottuun saumaan ja ideoita oli vaikea toteuttaa etänä.

–Kansallispuistopäivä kuitenkin toteutui: vedimme Pyhä-Häkissä alkujumpan ennen patikointia.

OMAA jaksamista palveli myös Mattssonin perustama Instagram-tili, joka keskittyy lukio-opiskeluun.

–Jaan siellä vertaistukea ja vinkkejä, mutta saan niitä myös itse. Siitä oli apua esimerkiksi ylioppilaskirjoituksiin valmistautuessa. Uskon, että jatkan sitä yliopistossakin.

Mattsson on iloinen, että hänen ikäluokkansa pystyi keväällä -20 viettää vanhojen tansseja ja nyt keväällä penkkareita, vaikka tilanne on ollut erikoinen. –Penkkareiden osalta harmitti, kun rekka-ajelu ei toteutunut, mutta saimme kuitenkin viettää päivää abien kesken. Yo-juhlat joudutaan rajoittamaan lähipiiriin rajoitukset huomioiden. Tähän on ehtinyt sopeutumaan ja yrittänyt löytää kaikesta myös hyviä puolia. Odotan juhlapäivää innolla, lakituksesta jää varmasti hyvät muistot, kun saa ikätovereiden kanssa olla lakitettavana.

Kaiken kaikkiaan lukioajasta muodostui erilainen kuin yleensä, mutta kulmakivet kuitenkin säilyivät, mistä Mattsson on iloinen.

YLIOPPILASKIRJOITUSTEN jälkeen aika on kulunut siivillä. –Todistusvalinta ja yo-kokeiden tulokset jännittivät. Hain kesätöitä ja pääsinkin 4H:lle, missä aloitan kesäkuussa. Myös juhlavalmisteluiden parissa on mennyt aikaa, kertoo Mattsson.

Jaa juttu: