Päättynyt Korisliigan finaalisarja oli Kauniston uralla toinen; vuosina 2015 ja 2019 hän puki tuomarin paidan ylleen pronssikamppailuihin. Aivan kuten pelaajillakin, tuomareilla on käynnissä jatkuva harjoittelun ja oppimisen sekä kilpailemisen prosessi: parhaat pääsevät viheltämään kovimpiin otteluihin, ja mahdollisuus on edetä jopa kansainvälisiin otteluihin ja turnauksiin. Liigatuomarit rankataan a-, b- ja c-ryhmään. Korisliigassa on 27 tuomaria, joista play offeihin pääsi tänä vuonna 14, välieriin yhdeksän ja finaaleihin kuusi. Valinnat tekee erotuomariyksikkö, jossa on entisiä Korisliiga- ja Ykkösdivarituomareita.
–Jos tuomaroit miten sattuu, uusia tuomareita on tulossa tilallesi. Kilpailu on tämän lajin suola.
–Tämän vuoden finaalit olivat kovatasoiset. Peli oli hyvin organisoitua, oli hyvät valmentajat, laadukkaat materiaalit, onhan tekeminen silloin kliinistä. Mitä korkeammalle mennään, sen helpompaa ja selvempää se on tuomarille. Monet runkosarjapelit olivat tuomarille hankalampia.
Tuomaroiminen on monella tapaa epäkiitollista homma. –Jos pelin johtohahmoilla on huono päivä, aletaan helposti valittaa tuomaroinnista ja muu porukka menee siihen mukaan. Jos fiilis on huono, tekee tuomari mitä taikatemppuja tahansa, vaikka tuomaroi kuinka hyvin, se ei silloin riitä.
Pelien analysointi ja kommentointi jatkuu sosiaalisessa mediassa koripalloväen kesken. –Kiitosta harvemmin saa.
PELI ei pääty tuomarin osalta kotimatkaan, vaan sen jälkeen tuomarikolmikko saa tarkkailijalta samat kahdeksan videoklippiä analysoitavaksi. Jokainen kommentoi oman näkemyksensä niihin kahden vuorokauden kuluessa, minkä jälkeen tarkkailija tekee niistä vielä yhteenvedon. Oppimisprosessi siis jatkuu omaa toimintaa analysoimalla.
Tuomarin tulee hallita sääntökirja, kaikki kentällä vastaan tulevat asiat tulee osata käsitellä sääntöjen mukaan. Osaaminen ja kunto testataan puolivuosittain. –Sääntöjä tulee kuitenkin osata soveltaa. Äkkiseltään jos ajattelee, tulee mieleen kaksi asiaa, jotka erottavat hyvän ja huonon tuomarin: se, kuinka osaat soveltaa sääntöjä pelin hengen mukaan, koska jokainen peli on erilainen ja se, kuinka kohtaat ihmiset. Yksi tärkeimpiä asioita tuomaroinnissa on se, ettei saisi provosoitua mistään eikä provosoida muita. Tulee olla ihminen ihmiselle siellä kentällä ja osata kommunikoida. Ymmärtämys siitä, mikä vaikuttaa korikseen, on tärkeä osa sitä. RSQB-sääntö on yksi tärkeimmistä: jos puolustajan teko vaikuttaa kuljettavan pelaajan rytmiin, nopeuteen, tilannenopeuteen tai tasapainoon, se tulee viheltää pois. Tässä sääntökohdassa sovelletaan paljon tulkintaa.
–Kliseisesti tuomari saa kuulla joukkueiden jäseniltä, että tuolla päässä sitä, täällä päässä tätä, mutta jokainen tilanne on kuitenkin yksilöllinen. Jos olen päätuomari, sanon ottelupalaverissa ennen peliä, että johdonmukaisuus on kaiken a ja o: samanhenkiset tilanteet hoidetaan samalla tavalla. Pelaajien pitää mukautua linjaan, tai meidän täytyy kiristää tai löysentää linjaa. Täytyy analysoida, meneekö tämä pelin hengen mukaisesti.
TUOMAROINNILLA ei ansaitse niin paljon, että sillä tulisi toimeen, mutta sivuansiona se on hyvä. Henkilöstövuokraus- ja rekrytointialalla toimivan Go Onin asiakkuuspäällikkönä työskentelevä Kaunisto saattaa lähteä usein tuomarikeikalle kesken työpäivän ja tehdä sen loppuun soittelemalla asiakkaille matkalta.
–Synkän marraskuun keskiviikkopeli jossakin kaukana kotoa, vaikka Tampereelta Joensuuhun: räntää tulee jo mennessä ja jossakin Varkauden kohdalla loppuvat viimeisetkin valon pisarat. Peli voi olla ihan lätyn kääntöä eli epätasainen peli, pelin jälkeen ajetaan 400 kilometriä kotiin. Kahden, puoli kolmen aikaan olen kotona ja herätyskello soi taas aamulla, hän kuvaa arkeaan. –Olen kuitenkin onnellisessa asemassa, että työajassa on joustoa: moni tuomari on opettaja tai armeijan palveluksessa. Istun vuosittain 35 000–40 000 kilometriä autossa: Suomen maantiet tulevat tutuksi.
Tuomarointi on hyvää vastapainoa muulle työlle ja tekemiselle. –Koripallo lajina kiehtoo. Kyllä täytyy olla intohimoa tekemiseen, että jaksaa. Tässä yhdistyy monta hyvää asiaa: saa olla lajissa mukana, merkittävässä osassa ja meitä tuomareita on hyvä ja tiivis porukka. Kilpailu on kovaa: aina haluaa parempia ja parempia pelejä sekä parempia suorituksia itseltään.
KAUNISTO päätyi ensimmäisen kerran tuomaritoimiin vähän sattumalta. –Olin silloin reilusti alle kymmenvuotias koripallon harrastaja. Serkkuni, Kauniston Esa, oli tuomarina jossakin pelissä liikuntahallilla, ja toinen tuomari puuttui. Satuin paikalle, ja hän antoi minulle pillin: vihellä, jos näet jotain, mikä ei kuulu korikseen. Siitä se sitten lähti. Tuomarointi iski, en oikein edes tiedä, miksi.
–Aika nopeasti se sitten lähti: kymmenen vuoden iässä vihelsin viikonloppuisin junnupelejä, mutta ollessani noin 15-vuotias kokkolalainen Fred Kjellström alkoi kannustaa tuomaroimaan laajemminkin. Siinä vaiheessa näki, että tuomaroinnissa on saumaa kehittyä ja päästä korkeallekin. 2008 oli ensimmäinen miesten divaripelini Äänekoskella. Äiti vei minut sinne, kun itselläni ei ollut vielä ajokorttia. Siitä pelistä en paljon muista, kun jännitti niin paljon. Toinen näytönpaikkapeli oli kotkalaisen tuomarilegenda Jorma Ovaskan kanssa 2009. Samana vuonna menin armeijaan. Armeija-aikana Ovaska sanoi koulutuksessa, että jos haluat viheltää Korisliigaa, on saatava rutiinia ja siksi muutettava lähemmäs pelejä. Divaripelejä ja nuorten SM-pelejä oli Pohjanmaalla siihen aikaan harvoin, eivätkä Kauhajoki ja Lapua olleet vielä Korisliigassa. 2010 kesällä armeijan jälkeen pääsin rakennushommiin Tampereelle ja muutin sinne. Kesällä 2012 tuli päätös, että minut nostetaan Korisliigaan.
Nyt pelejä on alla kaikissa sarjoissa. Korisliigassa päättyi juuri yhdeksäs kausi: siellä otteluita on kertynyt 301.
– Nälkää kehittyä lajissa on vielä.
Kaunisto on tuomaroinut ulkomaillakin: nuorten EYOF-kisat Turkissa, muutamat Baltic Sea Cupit Virossa ja nuorten PM-kisoja. Viralliseksi kansainväliseksi tuomariksi voi hakeutua 35 vuoteen saakka. Se avaisi uusia ovia. Toisaalta Kaunisto myöntää, että muutakin sisältöä elämässä voi ja saa olla kuin urheilu.
VIMPELIIN ehdin nykyään liian harvoin. Useimmiten pelejä on viikonloppuisinkin. Tampereesta on tullut toinen koti. Siellä pelaan kolmosdivaria kaveriporukalla. Myös into pesäpalloon on herännyt uudelleen: valmennan toista vuotta Manse PP:n naisten kakkosjoukkuetta ja opiskelen Huippuvalmentajapolun toista tasoa. Oma peliura päättyi 21-vuotiaana, mutta haluaisin taas treenata tavoitteellisesti. Sen verran pelivuosia on jäljellä, että vielä voisin päästä suomen- tai maakuntasarjaan. Suunnitelmani on alkaa treenata joukkueessa syksyllä, mikäli se on koronarajoitusten vuoksi mahdollista.
