Venekauppa käy nyt kuumimmillaan – näin vältät karikot

Lakimies Raisa Harju.

Tirkkosen mukaan käytettyjen veneiden markkinoilla liikkuu tällä hetkellä myös paljon huonosti hoidettuja veneitä ylihintaan, etenkin yksityisten myyminä. Oikein hinnoiteltujen veneiden myyntiaika voi puolestaan olla hyvinkin lyhyt.

“Yleisimpiä tarkastusten syitä ovat viranomaisten ja vakuutusyhtiöiden arvonmääritykset ja vahinkojen kustannusarviot. Ylihintaan ostettu vene voi tuoda yllätyksiä vahinkotilanteessa”, kertoo Tirkkonen.

Tirkkonen muistuttaa, että ennen venekauppoja kannattaa myös varmistua venepaikasta. Pääkaupunkiseudulla suosituimmilla alueilla on jo paikoista pulaa.

Mikäli haluaa varmistua ostettavan veneen kunnosta ja asianmukaisesta hinnasta, on mahdollista kutsua apuun Keskuskauppakamarin hyväksymä tavarantarkastaja (HTT). Tavarantarkastajia käytetään paljon myös vahinkotapahtumiin liittyvissä vaurioiden selvittelyissä.

”Kun venekauppa käy kuumana, on veneen huolellinen tarkastus erityisen tärkeää. Etenkin kalliimmissa hankinnoissa on hyvä käyttää mukana asiantuntijaa. Kokematon ostaja ei välttämättä osaa tai malta kiinnittää huomiotaan oikeisiin asioihin ja tämä voi aiheuttaa paljonkin harmia myöhemmin”, sanoo Keskuskauppakamarin lakimies Raisa Harju.

Veneen kuntoon ja piileviin kustannuksiin kannattaa kiinnittää huomiota

Venettä ostaessa kannattaa kiinnittää huomiota piileviin kustannuksiin, kuten vakuutukseen, huoltoihin, laituripaikkaan sekä talvisäilytykseen. Mikäli vene vaatii pientäkin korjausta, kannattaa varmistua kustannuksista etukäteen.

Venekauppaa tehdään toisinaan myös veneillä, jotka on ajettu karille. Tirkkonen toteaa, että hyvin tehtyä veneen korjausta on usein vaikea havaita ulkopuolelta.

”Asiantuntija osaa etsiä veneen sisältä merkkejä korjauksesta. Veneen arvoa ei välttämättä alenna korjaus, joka on tehty ammattitaitoisesti. On toki mahdollista, ettei korjauksia viedä loppuun sisätiloissa, joihin ei normaalisti pääse. Kannattaa kääntyä asiantuntijan puoleen, mikäli epäilet vaurioita”, sanoo Tirkkonen.

Muista huoltaa myös polttoainejärjestelmä

Keväällä veneen huoltotoimenpiteisiin kuuluu akkujen kunnon varmistaminen. Akkuja tulee myös ladata tarvittaessa. Lisäksi polttoainejärjestelmän huoltaminen on tärkeää.

”Polttoaineissa on nykyisin bioaineita, jotka saattavat reagoida pitkän seisonnan aikana. Veneen voi kuitenkin suojata kemikaaleilla säilytyksen aikana. Veneissä ja niiden koneissa on usein paljon elektroniikkaa, joten on perusteltua säilyttää vene lämpimässä säilytyshallissa. Tällöin myös verhoilut ja sisustus pysyvät paremmassa kunnossa”, Tirkkonen sanoo.

Tirkkonen kehottaa myös varmistamaan, että pohjatulpat ovat paikoillaan ja läpiviennit kunnossa, kun vene lasketaan vesille. Koneen öljyt ja nesteet pitää myös aina tarkistaa ennen ensikäynnistystä.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.