Kuvataidekoulun kevätnäyttely kattaa herkut ikkunaan

Savesta leivotut kuppikakut ovatkin säilytysrasioita. Kuva: Marjut Mässbacka

Julkaistu:

Kategoria:

,

–MLL:n kahvilan ikkunaa kukin voi piipahtaa katsomaan silloin kun haluaa, eikä turvaväleistä tule ongelmaa, vinkkaa ohjaaja Marjut Mässbacka.

 Kuvataidekoulussa on kuluvana lukuvuonna opiskellut 36 lasta ja nuorta.

Kuvataidekoulun lähtökohtana on kokeilla laadukkailla välineillä monipuolisesti erilaisia taiteen tekemisen tapoja: savitöitä, rakentelua ja erilaisia maalaus- ja piirtämistekniikoita. Nuorempien oppilaiden taiteilua leimaa leikillisyys, tekemisen ilo ja värien löytämisen riemu. Mitä pidemmälle opinnot etenevät, sitä enemmän opetukseen mukaan tulee taidehistoriaa, omien ideoiden kehittelyä, taiteen termien opiskelua ja värioppia.  

Mainos

–Mitään ryppyotsaista puurtamista ei homma silti ole, koska tekemisen pitää tuntua mukavalta ja tuottaa tekijälleen iloa, muistuttaa Mässbacka.

Ikkunanäyttelyssä on esillä muun muassa herkullisia savesta leivottuja kuppikakkuja, jotka tarkemmin katseltuna paljastuvat säilytysrasioiksi. Mukana marssivat Valmentavan ryhmän, 5–6-vuotiaiden rakentamat ”ihmeelliset robotit”. Esillä ovat myös 7–9-vuotiaiden taiteilemat suloiset savikoirat ja -kissat.  Musteläiskätekniikalla luotujen pikkuhahmojen tekemisessä yhdistyivät sattumanvaraisuus, väriaineen oma tahto ja harkitut viivat, joista syntyi mielenkiintoinen lopputulos – ja monenlaista ”kahvilaväkeä”. Yli 12-vuotiaiden ryhmän, periodipajan, töissä näkyy jo välähdyksiä huikeasta piirustustaidosta ja taitavasta värinkäytöstä.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.