Viikonvaihteessa neljä tartuntaa – Etelä-Pohjanmaalla ei siirrytä kiihtymisvaiheeseen

ETELÄ-POHJANMAAN sairaanhoitopiirissä todettiin perjantain ja sunnuntain välisenä aikana yhteensä neljä uutta koronavirustartuntaa. Tartuntojen kokonaismäärä on 801.

Viimeisen kahden viikon aikana on todettu 52 tartuntaa (ilmaantuvuus 26,9/100 000 asukasta). Viikolla 15 todettiin yhteensä 30 tartuntaa, joista 47 % oli jo karanteenissa olevia. Lähes kaikki tartuntalähteet saatiin selvitettyä. Karanteeniin määrättiin viime viikolla 90 henkilöä.

Sairaalahoidon tarve on laskenut, sairaalahoidossa on vain muutama koronapotilas. Koronakuolemia on alueella kaikkiaan 23.

Covid-19-näytteitä on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä otettu tähän mennessä kaikkiaan 98 283. Eilen tutkittiin 188 näytettä. Viime viikolla tehtiin yhteensä 2329 koronatestiä, joista positiivisten osuus oli 1,3 %. Keskimääräinen vastausviive on 9,4 tuntia.

Koronatilannetta ja alueen rokotustilannetta voi seurata sairaanhoitopiirin koronasivustolla.

SAIRAANHOITOPIIRI on ollut pandemian perustasolla 23.3.2021 lähtien. Tartuntamäärien kasvusuunnasta huolimatta tänään kokoontunut Nyrkki ei nähnyt riittäviä perusteita kiihtymisvaiheeseen siirtymiseen. Perustason puolesta puhuvat myös maakunnan sisäisten tartuntojen vähäinen määrä, jäljitystyön hyvä onnistuminen ja sairaalahoidon vähäinen tarve.

Mainos

Aluehallintoviraston antama määräys yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamäärän rajoittamisesta enintään 20 henkilöön on voimassa 30.4.2021 saakka, kuin myös Nyrkin antamat kokoontumissuositukset.

Ensisijaisesti suositellaan lukioiden vanhojen tanssien siirtämistä syksylle 2021. Mikäli opetuksen järjestäjä päätyy tanssien järjestämiseen keväällä, toteutetaan tilaisuus noudattaen voimassaolevia rajoituksia ja suosituksia.

Oppilaitoksien valmistujaisjuhlat voidaan järjestää hyödyntäen kokemuksia kevään ja syksyn 2020 juhlien järjestämisestä esim. ulkoilmatilaisuuksina tai hybridimallin periaattein noudattaen voimassaolevia rajoituksia ja suosituksia.

Oppilaitosten/koulujen TET-harjoittelu- ja työharjoittelujaksoja voidaan järjestää kevään aikana opetuksenjärjestäjän ja harjoittelupaikan järjestäjän keskinäisen sopimuksen mukaan, kun huomioidaan kaikki voimassa olevat rajoitukset ja suositukset.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto määrää tartuntatautilain 15 §:n nojalla Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymää järjestämään kaikille Vestas-tuulivoimatyömaihin kuuluvilla Saunamaan ja Suolakankaan työmailla Kurikan, Teuvan ja Kauhajoen kuntien alueilla työskenteleville henkilöille terveystarkastuksen SARS-CoV-2-viruksen aiheuttaman yleisvaarallisen tartuntatauti Covid-19:n leviämisen estämiseksi.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.