Karvalaan, Sääksjärvelle ja Vasikka-aholle sydäniskurit

Ensiaputaidot voivat olla ratkaisevan tärkeät, kun sairaskohtaus iskee. Kuva: Eija Pippola

Maaseudulla etäisyydet ovat pitkiä, jonka vuoksi kyliin rakennettujen omien valmiustoimenpiteiden avulla, apu voidaan saada paikalle jo ennen pelastusviranomaisia. Elvytystaidon vahvistaminen kylän yhteisenä asiana, sydäniskurin hankkiminen, sen keskeiselle paikalle asentaminen ja hyvän saatavuuden varmistaminen, parantavat kyläturvallisuutta.  

ISKUA Etelä-Pohjanmaalla -hankkeessa lahjoitetaan yhdeksän sydäniskuria. Hakemuksia tuli 71 kappaletta. Saajien joukossa ovat järviseutulaiset Karvalan Nuorisoseura ry / Länsirannan kyläyhdistys ry, Lappajärvi, Sääksjärven kyläseura ry, Vimpeli, Osuuskunta Vasikka-ahon kehitys / Vasikka-Ahon kylätalo Sopula, Evijärvi. 

Mainos

Keskeisinä valintaperusteina olivat avunsaannin viiveajan pituus ja iskurin hyöty laajalle alueelle. Alueiden lähellä ei ollut aikaisemmin hankittuja iskurilaitteita. Toisaalta monen kylällä toimivan eritahon yhteishakeminen ja valmiit pohdinnat yhteisen iskurilaitteen sijoittamisesta sekä laitteen yhteishuolehtimisesta viiden vuoden ajan, nousivat hakemuksissa myönteisiksi asioiksi. Koska avuntarve ei katso kellonaikaa, vaikuttivat valintoihin myös kylän mahdollisuudet iskurilaitteen rajoituksettomaan käyttöön.   

ISKUA Etelä-Pohjanmaalle elvytystaitoja ja sydäniskureita kyliin -hanke on järjestänyt kansalaistaitoja edistäviä elvytysvalmennustilaisuuksia Etelä-Pohjanmaan alueen kylissä ja yhdistyksissä. Hankkeen päärahoittajana on Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kautta jaettu Euroopan Unionin Maaseuturahasto. LähiTapiola Etelä-Pohjanmaa pitää tärkeänä maaseudun ihmisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistämistä ja on mukana lisäämässä maaseudun kyläturvallisuutta osallistumalla Iskua Etelä-Pohjanmaalle hankkeessa yhdeksän sydäniskurin investointirahoitukseen.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.