Taidetta pilvien yllä

Joni Keskinen tähyää yläilmoihin kuvauskeikalla.

Julkaistu:

Keskisen ilmakuvaaminen lähti liikkeelle kaverinsa Henri Vesapuiston laitteesta Lappajärvellä. Vesapuiston innoittamana Keskinen päätti kokeilla omia siipiään ilmakuvauksen parissa. Ei mennyt kuin tovi, että kaverukset hakivat Veljekset Keskisen kyläkaupasta dronen – ilmakuvauslaiteen – Keskiselle. Tästä sai alkunsa Keskisen ilmakuvausura, minkä tuotoksia saamme tällä hetkellä ihailla.

Keskinen kuvaa pääasiassa festivaaleilla ja erilaisissa autotapahtumissa. Hän on ikuistanut Kivitipun JM talvimestaruus -kisoja, sekä Järviseudun kauniita kesämaisemia.

Hänelle parhaimmat muistot ovatkin jääneet Rovaniemen Simerock -festivaaleilta, missä hän on ollut kuvaamassa pariin otteeseen. Lämpimiä ja huvittavia muistoja hänessä herättää myös omien ilmakuvien päätyminen Iltalehden sivuille.

Keskinen on mallikkaasti pyörittänyt omaa yritystään – Keskisen Kopteri – vuodesta 2016 lähtien sivutyönä. Keskisen Kopteri tarjoaa laidasta laitaan tapahtuma-, maisema- sekä kiinteistökuvausta, niin videomuotoisena kuin myös valokuvana ympäri Suomea.

Koronalla on ollut negatiivistä vaikutusta Keskisen ilmakuvauskeikoille. Tapahtumien poissaolo on vähentänyt kuvausmahdollisuuksia, mutta positiivisella mielellä mennään kohti uusia mahdollisuuksia ja tapahtumia.

Lappajärveläinen Joni Keskinen on rakentanut harrastuksestaan itselleen sivutyön, jota hän tekee intohimolla ja taidolla. Keskinen on esimerkillisesti osoittanut yrittäjämielellä ja intohimolla, miten taivas on rajana!

Ellinoora Esilä

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.