Kirjaston hanke tekee runoutta tutummaksi

Julkaistu:

Alajärven kaupunginkirjaston hanke kattaa Alajärven lisäksi Lehtimäen ja Vimpelin. –Hankkeen keskeisenä teemana ovat runot; runojen esille tuonti ja ilmaisu monin eri tavoin, kertoo kirjastotoimenjohtaja Päivi Pippola.

Hankkeessa pyritään tekemään runoja tutuksi asiakkaille ja henkilökunnalle sekä äidinkielen opettajille ja lukion opiskelijoille. Lukemisen edistämiseen liittyvät kaikki kirjallisuuden lajit, myös runot.

–Jenni Haukion sanoin “Runo kiteyttää kaiken oleellisen, mitä ihminen voi toiselle sanoa”.

Mainos

Hankkeen aikana järjestetään erilaisia koulutuksia, tapahtumia ja teematyöpajoja yhteistyössä. Kirjastoista, Nelimarkka-museosta, Alajärven ja Vimpelin lukioista ja Järvi-Pohjanmaan kansalaisopistosta sekä Alajärven musiikkiopistosta nimetään vastuullinen yhteyshenkilö. Tarkempi suunnittelutyö ja aikatauluista sopiminen aloitetaan kevään aikana. Koronan aiheuttamien rajoitusten ja epävarmuuden vuoksi on luultavaa, että vielä keväällä ei ole mitään tapahtumia. Avustuksen käyttöaika on huhtikuun alusta vuoden 2022 loppuun.

Runoutta käsitellään muun muassa erilaisissa työpajoissa eri keinoin, luovalla otteella. Runoista kuviksi -työpajoissa runosta tai runoesityksestä poimitaan idea, kuva tai mielikuva, jota lähdetään työstämään kuvaksi eri tekniikoilla ammattitaiteilijan ohjauksessa. Koulutustilaisuuksissa käydään katsaus runouden historiaan ja mitä runous on nykyään. Koulutukset ovat suunnattu kirjastohenkilökunnalle ja äidinkielen opettajille sekä lukion opiskelijoille. Erikseen tullaan järjestämään yleisöluento kirjaston asiakkaille ja muille kiinnostuneille.

–Muutakin mukavaa ja osallistavaa tapahtumaa on tulossa kuten Runo & musiikki -piknikkiä, mutta niistä lähempänä enemmän.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.