Ysit töihin Evijärvellä

Evijärven 4H:n Hanna Honkaniemi haluaa järjestää kesätyöpaikan jokaiselle evijärveläisnuorelle. Kuva Honkaniemeltä.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

EVIJÄRVEN 4H- ja yrittäjäyhdistykset ovat tänä vuonna mukana 4H-järjestön valtakunnallisessa Ysit töihin -toimintamallin toteutuksessa.

Se tarkoittaa, että jokaiselle peruskoulun päättävälle nuorelle pyritään tulevana kesänä löytämään kesätyöpaikka vähintään kahdeksi viikoksi. Hankkeeseen kuuluu myös yrittäjyys- ja työelämäaiheista koulutusta ja valmennusta yhdeksäsluokkalaisille.

Joka vuosi 50 000 suomalaisnuorta päättää peruskoulun, ja lyhytkin työkokemus on tässä vaiheessa erityisen tärkeää. Evijärvellä peruskoulun päättää 21 yhdeksäsluokkalaista.

Ysit töihin -hankkeen tavoitteena on tarjoata nuorille joko suoraan töitä tai ainakin apua työpaikan hakemisessa. 

–Evijärven peruskoulusta lukioihin ja ammattikouluihin ensi syksynä suuntaavat nuoret ovat suorittaneet 4H-yhdistyksen toteuttaman Ajokortti työelämään -koulutuksen ja tietävät jo perusasiat työelämästä. Tänä vuonna on mahdollista palkata nuori myös 4H:n kautta, eli niin, että järjestö hoitaa työnantajavelvoitteet ja laskuttaa työnantajaa toteutuneiden tuntien mukaisesti. Työnantajina voivat toimia yritykset, yhteisöt ja kotitaloudet, Evijärven yrittäjien puheenjohtaja Susanna Kohtanen kertoo.

Ysit töihin -hanketta rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriö.

NYT töitä hakevilla yhdeksäsluokkalaisilla on jo hyvät pohjatiedot työelämään, sillä he ovat kaikki käyneet Ajokortti työelämään -koulutuksen.

Se on yhdeksäsluokkalaisille suunnattu kuuden oppitunnin mittainen paketti, jonka 4H ja koulu järjestävät yhdessä, ja jota ovat tukemassa paikalliset yritykset ja osuuspankki. Näitä koulutuksia on toteutettu koululla jo yli kymmenen vuoden ajan.

Nuorten työllistäminen on muutenkin Evijärven 4H:ssa vahvaa.

Yhdistys työllistää vuosittain 25–30 nuorta. Viime vuonna esimerkiksi 4H-kotipalvelussa, hautausmaan hoitohaudoilla ja puolukan vastaanotossa työskenteli 11 nuorta. Kerhonjohtajina ja nuorten ryhmien vetäjinä työllistyi 14 nuorta.

Lisäksi nuoria oli töissä muun muassa kahvituksissa ja perhetapahtumissa. Nuori 4H-ohjaaja palkataan myös aina kesätöihin 4H-yhdistykseen.

Palkkoja nuorille vuonna 2020 yhdistyksen kautta maksettiin 7 000 euroa.

Yhdistys järjestää Evijärvellä vuosittain muitakin yritysaiheisia koulutuksia kaikille yläkoululaisille sekä joka toinen vuosi yritysvierailuja ja -koulutuksia myös viides- ja kuudesluokkalaisille.

4H-yrittäjiä Evijärvellä on viimeisen 15 vuoden ajan ollut noin kymmenen per vuosi. Viime vuonna heitä oli kahdeksan. He työllistyivät Kivijärven kioskille, pihapalveluyrityksiin, navetta-apuun, kesäkukkien hoitoon ja marjansatotarkkailuun. Myös lannoitesäkkejä ja puolukoita kerää vuosittain muutama nuori Evijärvellä.

Nuorten yritystulo oli vuonna 2020 noin 11 600 euroa.

–Peruskoulun lopettavaan ikäluokkaan kohdistuva Ysit töihin -hanke on luonteva jatko pitkäaikaiselle työllemme, 4H:n toiminnanjohtaja Hanna Honkaniemi sanoo. –Muita nuoria työllistämme yhtä lailla tänäkin vuonna.

HONKANIEMI vierailee yhdeksäsluokkalaisten luona kuluvalla viikolla Ysit töihin -hankkeen merkeissä.

–Oppilaat täyttävät kyselyn, jolla kartoitetaan heidän työtilanteensa, suunnitelmansa, toiveensa ja halukkuutensa hakea töitä.

Hän kertoo, että evijärveläisnuorten työtilanne on yleensä ollut hyvä, mutta poikkeusolojen takia se on nyt tavallista huonompi.

–Unelmamme on saada töitä kaikille halukkaille edes kahdeksi viikoksi.

Evijärveläisyrittäjät ovat jo olleet aktiivisia ja ilmaisseet halukkuutensa nuorten työllistämiseen.

–Työpaikkoja voi tarjota kesään asti, ja kokemuksesta tiedän, että nuortenkin tilanne elää ihan kesään asti. Yritys voi työllistää nuoren itse tai halutessaan 4H:n kautta, niin että 4H hoitaa työnantajavelvoitteet ja laskuttaa sitten yritystä.

Yhdeksäsluokkalaisille perustetaan Whatsapp-kanava, jonne tarjotut työpaikat tulevat haettavaksi.

–Toki yritykset voivat työllistää nuoria ohi 4H:n ja nuoret hakea töitä vapaasti kuten tähänkin asti. Tämän hankkeen ajatuksena on vain varmistaa, että työkokemus saataisiin kaikille ja tämän organisoinnissa auttaa 4H.

Hän muistuttaa, että työllistämisen hyvänä vaihtoehtona on perustaa myös oma 4H-yritys.

–Ensi kesälle 4H-yrittäjiä onkin tiedossa jo yhdeksän. Heidän joukossaan ei ole vielä yhtään yhdeksäsluokkalaista. 

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.