Lukijan mielipideartikkeli:

Vastine Jaakko Viinamäen kirjoitukseen

38661549675_5512673002_w_860x0.jpg
On ikävää, että Jaakko Viinamäen kirjoituksen kärki painottuu enemmän henkilöihin kuin asioihin. Toisin kuin Viinamäki, en tuo kahdenkeskisiä keskusteluja tai kirjoituksia lehtien palstoille. Jätän kirjoittajan henkilökohtaisuudet omaan arvoonsa ja totean muutaman asian itse kaavoitusprosessista ja kunnan päätöksenteosta.

Kunnanhallitus päätti Iso-Saapasnevan tuulivoimapuiston ympäristövaikutusten arviointimenettelyn ja tuulivoimarakentamista ohjaavan osayleiskaavan käynnistämisestä teknisen lautakunnan esityksestä 11.6.2018. Kunnanhallituksen päätös on lainvoimainen. Kaavoitusprosessin operaattorina toimii tuulivoimayhtiö Abo Wind Oy ja hankkeen käytännön suunnittelusta vastaa yhtiön toimeksiannosta Ramboll Oy. Kunnalla ei ole itse prosessin toteutuksessa roolia. Tuulivoima- kuten muutakin kaavoitusta ohjaa maankäyttö- ja rakennuslaki sekä asianomainen muu lainsäädäntö. Kunnanhallituksen päätöksen perusteella Abo Wind Oy:llä on juridisesti oikeus viedä kaavoitusprosessi päätöksentekovaiheeseen. Lopullinen päätösvalta kaava-asian käsittelyssä on yksinomaan kunnanvaltuustolla.

Kaavoitusprosessin aikana hankkeesta on pidetty kolme yleisötilaisuutta. Lisäksi hankkeen yhdessä ohjausryhmän kokouksessa on ollut yleisöä paikalla. Tuulivoimayhtiö on esitellyt hanketta myös kunnanvaltuustolle, mikä on prosessiin kuuluva normaali vaihe. Lähes vuoden valmistelun jälkeen osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä ympäristövaikutusten arviointisuunnitelma olivat julkisesti nähtävillä 13.02.-15.03.2019. Tämän jälkeen valmisteluvaiheen aineisto sisältäen yhdistetyn kaava- ja YVA-selostuksen olivat julkisesti nähtävillä 9.12.2020 – 29.1.2021. Mainituissa virallisissa kuulemisvaiheissa kaikki asiasta kiinnostuneet ovat voineet esittää omat huomautuksensa suunnitelmista. Näiden vaiheiden jälkeen valmistelu on jatkunut ja kaavaehdotus tulee julkisesti nähtäville vielä vähintään 30 päivän ajaksi sekä kuulemisen ja viranomaislausuntojen perusteella mahdollisesti tehtävien muutosten jälkeen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi. Kaiken kaikkiaan kaavoitusprosessia on viety eteenpäin voimassa olevan ja asiaa koskevan lainsäädännön ja ohjeiden mukaisesti.

Jaakko Viinamäki, joka tietääkseni ei edes asu Lappajärvellä,  on kovin innokas antamaan tuulivoima-asioiden lisäksi neuvoja myös kunnan päätöksentekomenettelyyn ja jopa keskustan valtuustoryhmän toimintaan. Viinamäen käsitys kunnan päätöksenteosta ankkuroituu yksisilmäisesti tuulivoima-asiaan. Kirjoituksesta saa käsityksen, että vain ne päättäjät, jotka ehkä suhtautuvat kielteisesti tuulivoimahankkeeseen, kuuntelevat kuntalaisia. Tämän logiikan pohjalta Viinamäki ei näytä ymmärtävän päätöksentekoa, jossa voi myös olla tuulivoimaan myönteisesti suhtautuvia päättäjiä. Kun päättäjät eivät monista vaatimuksista huolimatta ole suostuneet muun muassa hankkeen keskeyttämiseen, kirjoittajan mielipide kunnan päätöksenteosta on hänen oman mielikuvansa tuotetta, jolla ei ole mitään tekemistä arkitodellisuuden kanssa. Kunnan päättäjiltä on eri yhteyksissä vaadittu kannanottoa tuulivoimahankkeeseen. Ymmärrän täysin, ettei monikaan päättäjä halua julistaa kantaansa etukäteen lehtien palstoilla. Omalta osaltani sen aika on vasta, kun asia tulee kunnanvaltuuston käsiteltäväksi.

Jaakko Viinamäki mustamaalaa kirjoituksessaan kotikuntansa päätöksentekoa. Suomalaisessa demokratiassa jokaisella on siihenkin oikeus. Tutkimalla nykyisen valtuustokauden kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen pöytäkirjoja näkyy, että päätökset ovat olleet vain muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta yksimielisiä. Näin on myös lautakunnissa. Tuulivoimakaavaprosessi jatkuu oman aikataulunsa mukaisesti ja suunnitelmat tulevat aikanaan demokratian pelisääntöjä noudattaen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi.

Juhani Laasanen

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Valtio kunnan kukkarolla.

Valtio kunnan kukkarolla 

Näyttää vahvasti siltä, että yhä kiristyvässä talousahdingossaan valtio kurkkii myös kuntien kukkarolle. Ei sinänsä mitään uutta

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Kokoomuksen presidentinvaaliehdokas Alexander Stubb käy parhaillaan kiivasta kampanjaa. Alajärvellä hän sai päähänsä Ankkureiden pipon.

Ken onkaan kyvykkäin?

On tullut seurattua tiiviisti TV-tenttejä presidentinvaalien tiimoilta. Niitä onkin ollut menneiden viikkojen mittaan runsaasti ja

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.