Omatoimisessa Kettusaarihiihdossa vain neljä osallistujaa

Julkaistu:

Aihe:

KETTUSAARIHIIHTO kisattiin tänä vuonna omatoimisesti. Kilpailuun osallistuttiin 6.–14. maaliskuuta välisenä aikana Strava-mobiilisovelluksen avulla.

Kilpailun voitti evijärveläinen Johanna Kujala, joka kiersi 13 kilometrin mittaisen reitin 49 minuutissa ja 21 sekunnissa. Joel Simeon Hyyppä oli toinen ajalla 51:51 ja kolmas Esko Hyyppä ajalla 58:07. Risto Hernesniemen aika oli 1:19:06.

Siinä kaikki osallistujat sitten tulikin listattua, sillä kilpailuun osallistui vain neljä hiihtäjää. Evijärven Urheilijoiden Ulla Luomansuu kertoo, että se on harmittavan pieni määrä.

–Osansa toi varmasti se, että kisa jouduttiin siirtämään talvilomaviikolta eteenpäin hankalien sääolosuhteiden vuoksi. Jäälle nousi vettä ja latua ei voitu tehdä, hän pohtii. –Kisaviikollekin sattui osittain huonompaa keliä, mutta onneksi latu saatiin kuitenkin pidettyä auki. Kiitos Antti Saarelle ja Kalevi Rintalalle siitä.

Hän arvelee myös, että tekniikka toi omat hankaluutensa.

–Strava voi olla monelle uusi asia. Jos ei ole aiemmin testannut, voi tulla käytössä hankaluuksia, Luomansuu sanoo. –Mutta sinänsä Strava on kyllä kelvollinen vaihtoehto kisojen järjestämiseen, jos normaaleja kisoja on olosuhteiden vuoksi hankalaa järjestää.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.