VIIKKO sitten oli huuto.netissä käynnissä huutokauppa, jossa Tuomari Nurmio (Hannu Juhani Nurmio) myi erilaista kaappeihin kertynyttä tavaraa. Lähes kaikkea rekvisiittaa oli kaupan, mielenkiintoisimpana Albert Järvisen aikaisemmin omistama ja korjaama kitaralaukku. Nurmio oli ostanut aikoinaan 60-lukuisen Fender Stratocaster-kitaran Järviseltä, laukku kuului tuohon kitaraan. Mielenkiinnosta asioihin täytyi sopia yhteydenotosta erään tuttavan kautta.
–Kyseisellä kitaralla on soitettu Lasten Mehuhetki, sitten myin skeban ja keissi jäi nurkkiin, Nurmio kertoo.
Nurmio kertoo tekevänsä studiohommia levytysten parissa samalla tavalla kuin moni muukin kollega tekee näinä aikoina, kun keikat ovat lähes nollalukemissa.
Musiikkihommat alkoivat Beatle-manian myötä, kavereiden isoveljien harrastusten pohjalta. Elviksen levyt olivat myös suuri juttu noina aikoina Kallion työläiskortteleissa. Kitaraa soiteltiin, kunnes 1963 tuli jonkinlainen taitekohta, tuolloin alkoi brittiläinen kitarabändivillitys. Sitä seurasi taas folk-kausi, jolloin siirryttiin takaisin akustiseen kitaraan.
Kappaleiden aiheista ja siitä mistä ne tulevat?
–On erillisiä pieniä aiheita, hauskoja, jotka tulla putkahtelevat mieleen. Ei niitä ole haettu toisten kirjoittamista lauluista. Ne tulevat luultavasti jostakin omasta sisäavaruudesta, tuntemattomasta osoitteesta.
Tulevaisuudesta Nurmio tuumailee, että tätähän on oikeastaan tehty siitä vuodesta 1963 saakka. Omat biisit tulivat 1970-luvun puolivälin jälkeen, jolloin siitä tuli ammatti.
–Työ- ja vapaa-aika on sekoittunut jo niin pitkää, ettei tästä eläkkeelle jouda. Saatoin kuitenkin loppuun yliopisto-opinnot 1983 oikeustieteellisessä. Urbaani legenda kertoo, että mies ei ole hoitanut noita hommia, vaan keskittynyt musiikkiin.
–Tuo täytyy korjata, on ollut parikin tapausta, joista voin mainita toisen. erään leskirouvan TV-antennin siirrosta Katajanokalta. Taloyhtiö oli luvattomasti poistanut ylimmässä kerroksessa asuneen rouvan TV-antennin, joka oli asennettu ikkunan ulkopuolelle. Voitimme tapauksen, ja leskirouva sai korvauksen, sekä mitä ilmeisimmin antenninsa takaisin ikkunalleen, Nurmio kertoilee verkkaiseen tahtiin.
PUHEET kiertyvät takaisin Albert Järviseen ja erääseen keikkaan Espoo Dipolissa.
–Joo, oltiin silloin joskus siellä keikalla ja minulla oli kaksi Stratoa mukana, toinen oli tämä Albertilta ostettu 60-luvun kitara ja toinen uudempi. Keikan jälkeen toinen kitara, laukkuineen oli hävinnyt. Etsittiin sitä tovin porukoiden kanssa ja todettiin, että voro oli vienyt kitaran laukkuineen päivineen. Onni oli se, että tietämätön ja ilmeisen ammattitaidoton bandiitti oli vienyt uudemman ja siistimmän laukun sisältöineen. Alpun kitara säästyi tällä onnenkantamoisella.
Paljonkin olisi ollut puhuttavaa, mutta aika on rajallinen ja rupatteluhetki päättyy tähän.
Hannu Takala
