• Yhteiskoulun henkilökuntaa vuonna 1983. Kuvat Pirjo Havisen albumista.
  • Opettajan huoneessa kerran.
  • Koulun naisia vierailulla Nina Nahkalan luona.
  • Iloa elämään!
  • Koulun väkeä vuonna 1998.

Koulu on kylän sydän ja kunnan tukijalka

Vimpelin yhteiskoululla on ollut suuri merkitys kunnan elämään ja kehitykseen. Se on ollut myös rakastettu työpaikka, kertovat eläköityneet opettajat tässä Lukijan toivejutussa.

JÄRVISEUDUN vanhin oppikoulu, aluksi yksityisenä Vimpelin yhteiskouluna toiminut oppilaitos, aloitti toimintansa 26.9.1943. Ylioppilastutkintoon valmistava opetus alkoi joitakin vuosia myöhemmin ja ensimmäiset ylioppilaat valmistuivat keväällä 1951. Keväällä 2019 lakitettiin lukion 1 800. ylioppilas. Koulu on ollut myös pidetty ja rakastettu työpaikka. Siitä ja sen merkityksestä kertovat pitkäaikaiset, jo eläköityneet opettajat.

–Koulu on ollut kylän sydän, arvioi ruotsin lehtori Pirjo Havinen yhteiskoulun ja lukion merkitystä Vimpelin kunnalle. Hän tuli Vimpelin lukioon opiskelijaksi Lappajärveltä, kirjoitti ylioppilaaksi 1961 ja palasi Järviseudulle Jyväskylän opiskeluvuosien jälkeen perhesyistä. Havinen teki koulussa 34 vuoden työrupeaman.

–Järviseudun ensimmäinen lukio on ollut ylpeyden aihe, jonne oppilaita tuli joskus kaukaakin. Siellä ovat opettajina alansa osaajat ja koulutetut asiantuntijat opettajina niin musiikissa, kirjallisuudessa, kuvataiteessa kuin liikunnassakin, mikä on heijastunut yhteisöön.

–Yhteiskoulu on ollut vahva tukijalka kunnassa, luonnehtii puolestaan Martti Hovila, joka siirtyi yhteiskoulun teknisen työn opettajaksi kansalaiskoulun johtajan työstä. Hovila on kolmatta Vimpelin lukiosta kirjoittanutta ikäluokkaa. –Se, että koulu perustettiin sodan aikana ja koulurakennusta alettiin rakentaa 1945, kun kaikesta oli kova pula, kertoo paljon Vimpelistä ja vimpeläisistä.

Sillä, että Vimpelissä oli oma oppikoulu, oli suuri merkitys sille, että niin moni kunnassa on jatkanut lukioon, ja iso osa nuorista on valinnut lukiotien myöhemminkin. Vimpeliläiset ovatkin olleet ahkeria ja innokkaita lähtemään koulun penkille.

–Ollessani rehtorina oppikouluun menijöiden prosentti oli Vimpelissä valtakunnan kärkeä. Ammattikoulutusta seudulla ei silloin vielä ollut, mutta koulunkäynnin merkitys on täällä ymmärretty aina, sanoo Veikko Leväniemi.

Hän oli yksi koulun lappajärveläislähtöisistä opettajista. Hän lähti lukemaan historiaa kirjoitettuaan ylioppilaaksi Lappajärven lukiosta 1965, ja aloitti tuntiopettajana Vimpelin yhteiskoulussa 1972. Siirryttäessä peruskoulujärjestelmään 1974 hänestä tuli yläasteen johtaja, missä työssä hän toimi vuoteen 2004.

–Jos koulua ei olisi ollut omassa kunnassa, ikäluokkani 45 oppilaasta korkeintaan kymmenelle olisi avautunut oppikoulutie. Lukukausimaksu tuotti monessa perheessä päänvaivaa, siihen olisi tullut vielä päälle asuminen ja kulkeminen, arvioi Hovila.

Leväniemellä on kokemusta kotien niukoista resursseista keskikouluajalta, jolloin ruokalamaksut ja koulukyyditkin olivat toisille perheille isoja menoja.

Leväniemen mukaan lukiosta on lähtenyt kohtalaisen hyvin eväin pian 2 000 ylioppilasta, jotka ovat muistaneet juuriaan ja pitäneet Vimpelin lippua korkealla. Entisiä opiskelijoita on yhteiskunnan korkeilla portailla tälläkin hetkellä

Ilman oppikoulua kunta ja sen kulttuuri olisi varmasti erilainen. –Se on vaikuttanut jokaisella elämän osa-alueella, tavalla tai toisella, näkee Hovila.

KOULUN perustamisvaiheessa opettajat tulivat muualta, mutta myöhemmin henkilökunnassa on ollut paljon oman koulun oppilaita. Kotiseudulleen työn tai puolison perässä tulleet tai muualta sinne perhesuhteiden vuoksi muuttaneet yleensä sitoutuivat paikkakuntaan, työpaikkaan ja yhteisöön. Se, että tunnettiin kollegat ja oli yhteistä taustaa, vaikutti ilmapiiriin, ja sitoutuneisuus alueeseen osaltaan vähensi väen vaihtuvuutta.

–Koulu ei ikinä ollut erillinen kylästä, vaan hyvin avoin: moni opettaja oli kunnallispolitiikassa, osana yhteisöä vapaaehtoistoimissa ja monin tavoin tekemisissä kyläläisten kanssa, havainnoi Havinen.

Itsekin pitkän uran kunnallispolitiikassa tehnyt matematiikan lehtori ja koulun vararehtori Matti Lehto näkee luonnollisena, että pienellä paikkakunnilla opettajilla on ollut suuri rooli yhdistyksissä ja politiikassa. Lehto ehti viettää koulun seinien sisällä lähes 40 vuotta, kun omat kouluvuodet lasketaan työuran lisäksi. Hän on viettänyt eläkepäiviä jo yli 20 vuoden ajan.

Myös rehtorit Eeva-Maija Latvala ja Veikko Leväniemi osallistuivat politiikkaan.

–Vaikka luottamustehtävissä oltiin asioista joskus eri mieltä, työasioissa ja kouluelämässä vedettiin aina yhtä köyttä, toteaa Leväniemi.

HOVILA toimi 20 vuotta Vimpelin Vedon puheenjohtajana, ja seurassa ovat eri toimissa ahkeroineet pitkään myös opettajat Matti Lehto, Seppo Kataja ja Teuvo Mäkelä. Opettajat ovat olleet aktiivisia myös SPR:n ja MLL:n toiminnassa.

–Opettajakunnalla on ollut suuri rooli kunnan kulttuurielämässä, kuoron johtajina, kuten Olli Uusitupa ja Veikko Mäenpää, ja kansalaisopistonkin opettajina. Samoin liikuntakulttuurin puolella voimistelun opettajat ovat olleet avainasemassa vaikkapa koripallon innoittajina ja harrastustoiminnan mahdollistajina: se on suurelta osin niin entisten kuin nykyistenkin opettajien ansiota, että koripalloa pelataan täällä nykyään, listaa Hovila.

–Kulttuurin saralla äidinkielen ja ilmaisutaidon opettaja Varpu Heikkilä toteutti oppilaiden kanssa näytelmiä ohjelmia koulun juhliin. Kulttuurilautakunnan puheenjohtajana hän oli usein suunnittelemassa kunnan juhlatilaisuuksia sekä tapahtumia ja esiintyi usein runoja lausuen, Lehto muistelee.  

Leväniemi osallistui kunnallispolitiikan lisäksi hiihtoseuran toimintaan, muun muassa hiihtomajan rakentamiseen. –Mukavia muistoja on jäänyt muun Jukolan viestin järjestelytoimikunnan jäsenyydestä ja toiminnasta Suomi-Neuvostoliitto-seurassa, minkä tyyppistä pidän edelleen tärkeänä.

KUNTA oli hyvä ja turvallinen työnantaja, totesi Havinen. Kielistudion saaminen kouluun oli uraauurtavaa ja huomioitiin lehtien palstoillakin.

Leväniemi haluaa nostaa esille koulurakennuksen saneerauksen, joka käynnistyi 1993 ja loi koululle nykyisen ilmeen. Arkkitehti Seppo Tuomisalo kuunteli koulun henkilökuntaa hankkeen käynnistyessä. –Se oli erinomainen suunnitelma ja ratkaisu, otettiin huomioon valaistus, auditorion monikäyttöisyys, valon hyödyntäminen ja jokimaisema. Saneeraus toteutettiin kolmessa osassa.

Opettajanhuoneessa oli hyvä henki

SE oli minulle ihannetyöpaikka, tykkäsin siellä olla. Sieltä on oikein hyviä muistoja, kertoo Varpu Heikkilä työurastaan Vimpelin yhteiskoulun ja lukion äidinkielen opettajana. Hietojalla syntynyt Heikkilä kirjotti ylioppilaaksi Vimpelin lukiosta 1961 ja palasi äidinkielen opintojensa jälkeen Järviseudulle Jyväskylästä toimien tuntiopettajana Lappajärven keskikoulussa ja Vimpelin oppikoulussa ennen kuin sai äidinkielen lehtorin viran 1968. Hän aloitti vastavalmistuneena tutussa työpaikassa, entisessä oppikoulussaan, vuonna 1967.

–Muistan, kun sitä käytävää pitkin menin äidinkielen kirjat kainalossa, tunsin itseni ylpeäksi ja mahtavaksi, että sain opettaa äidinkieltä omassa koulussani.

Opettajanhuoneessa tutustuttiin sekä ystävystyttiin. Opettajakunta tietyllä tapaa hitsautui yhteen, koska iso osa opettajista oli talossa pitkään, ja monet olivat koulun entisiä oppilaita. Opettajien kesken oli kanssakäymistä ja toisilla myös vahvaa ystävyyttä koulun ulkopuolella.

–Esimerkiksi Maija-rehtori piti kuusen katsojaiset joulun jälkeen kotonaan koulun naisille.

Veikko Leväniemi uskoo yhteisön tiiviyden ja yhteen toimisen johtuneen osittain siitä, että kollegat tunnettiin sukujuuria myöten. –Lappajärveläinen ja vimpeliläinen identiteetti ovat lähellä toisiaan, on sama murre, ja meillä oli samoja harrastuksia, kuten liikunta. Myös arvot olivat pitkälti samanlaisia.

–Monella opettajalla oli hyvä huumorintaju, ja jos oli vaikea tilanne, usein se lyötiin leikiksi. Opettajanhuoneessa oli mukava olla. Riitoja ei ollut, vaikka joskus sanottiin pahastikin. Aina sai toisilta apua ja tukea, jos halusi. Oppilaatkin olivat pääasiassa ihania ja mukavia, heidän kanssaan ei ollut ongelmia, Heikkilä kuvailee.

Pirjo Havinen koki tulevansa töihin kuin ystävien joukkoon. –Töihin oli aina hirmu kiva mennä. Opettajanhuoneessa oli sellainen kodikas ilmasto. Tiedettiin pitkältä ajalta toistemme vaiheet ja kohtalot, tunnistettiin, jos jollakin oli huono päivä. Joskus oli myrskyjä vesilasissa. Pystyimme esimerkiksi rehtori Kivihalmeen kovaan kurinpitoon suhtautumaan ymmärtävästi ja tukemaan toisiamme: tiedettiin, missä mennään. Ystävysten kesken saattoi purkaa mieltä. Onneksi työkavereina oli huumorintajuista väkeä, kuten äidinkielenopettaja Asta Kauppi, ja Matti Lehdolla on taito laukaista kireä ilmapiiri diplomaattisesti.

–Tulijat otettiin lämpimästi vastaan. Monet sijaisista kertoivat lähtökahveilla viihtyneensä hyvin. Tiedän, että joillakin paikkakunnalla opettajat ovat pitäytyneet omana porukkanaan, erossa muusta yhteisöstä, etteivät vanhemmat ja muut ihmiset tulisi liian tutuiksi. Täällä sellaista ei ollut. Kotien kanssa tehtiin yhteistyötä. Alkuaikoina, kun koulu oli yksityinen, toimi kannatusyhdistys, sekä naisyhdistys, joka keräsi rahaa esimerkiksi myyjäisillä. Oppilaatkin järjestivät rahankeruuta leirikouluja varten. Kaupan hyllyn välissä saattoi joku äiti lähestyä ja jutella. Se on ollut hyvä, ja varmaan erikoistakin, että oltiin sillä tavalla ilman kynnystä. Oppilaat olivat mukavia ja myönteisiä. Hiihtokilpailuja ja pesäpallo-otteluita pidettiin opettajien ja oppilaiden välillä.

–Vanhemmat tunsivat usein lastensa opettajat henkilökohtaisesti. Konfliktitilanteita ei juuri ilmennyt, vaikka nykyisin se on melko tavallista. Kunnioitus oli molemminpuolista, kuvailee Martti Hovila.

–Töihin oli aina mukava lähteä. Se oli hyvä työyhteisö. Siellä oli verrattain pienessä tilassa 20 opettajaa, joten sitä oppi sietämään monen näköisiä mielipiteitä.

OPETTAJANHUONEEN ilmapiiri oli leppoisa vimpeliläiseen tyyliin. Alajärvellä kanssakäyminen oli jäyhempää, vaikka rehtori Toivo Kivipelto olikin hyvin joviaali ja mukava mies. Vimpelissä henki oli rennompi, kokee Alajärvelläkin opettajana toiminut Seppo Kataja. Hän muisteli sopeutuneensa entisen opinahjonsa opettajakuntaan hyvin alusta lähtien.

–Väki oli suurelta osin tuttua, ja opiskelujen alkuvaiheessa olin jonkun päivän käynyt sijaisenakin, kun joku pyysi. Omilta opiskeluvuosiltakaan ei ole mitään negatiivista sanottavaa opettajakunnasta, vaikka olihan siellä monia erikoisiakin persoonia.  

Kataja muistelee ilolla opettajien kesken tehtyjä kesäretkiä, joista osa suuntautui ulkomaille asti. –Anita ja Samuli Raitala olivat Suomussalmelta, ja järjestivät meille sinne mukavan reissun.

TEIMME varsin hyvää yhteistyötä, luonnehtii pitkäaikainen matematiikan lehtori sekä vararehtori Matti Lehto entistä työyhteisöään.

–Opettajanhuoneessa oli miesten puoli ja naisten puoli, sinne naiset menivät omille paikoille kuin lehmät parteen, kun miehet istuivat omalla puolellaan miten sattui. Miesten puolella oli monia jutunkertojia, ja osa naisista halusi kuunnella, vaikkei ne puheet aina olleet niin kauniita. Toki joskus tuli riidan poikastakin, mutta ei mitään isompaa.

Koulu oli Lehdolle kuin toinen koti: hän asui lähellä ja teki kokeiden korjauksia sekä suunnitteli työpäivänsä oman luokan rauhassa.

OPETTAJAT kiersivät yhdessä lakkijuhlissa aina Perhoa myöten. –Silloin oli koulun maine ja mitta, moniko reputti. Yo-kirjoitusten tulospäivät olivat jännittäviä. Tuntui, että kylällä oikein odotettiin, moniko reputti. Alettiin opettajien kanssa pitää hyvät juhlat syksyllä kirjoittaneille, tehtiin kivat laulut ja ohjelmaa, käytiin kodeissa. Itsenäisyyspäivän tienoon lakkiaiset olivat kivoja kynttiläjuhlia ja illan istumisia ihmisten kodeissa, mikä lähensi meitä myös lukiolaisten perheisiin, muistelee Havinen.

–Myös kanslistit, siivoajat, keittäjät ja vahtimestarit olivat samaa porukkaa, ja vaikka yhteiskoulu muuttui yläkouluksi ja lukioksi, pitkälti oltiin samaa väkeä ja laitosta.

Muita pitkäaikaisia opettajia yhteiskoulussa ja lukiossa ovat olleet edellä mainittujen lisäksi muun muassa Heikki ja Anna Lempinen, Alli Railo, Voitto Havela, Matti Katajamäki, Anita Havela, Lilja Vihriälä, Reijo Tuomaala, Helena Tuomela, Oiva Ala-aho, Asta Kauppi, Terttu Viita, Tuulikki Saxelin-Nygård, Anita Raitala, Esko Hyyppä, Kari Rautiainen, Eeva Rantalahti, Nina Nahkala ja Jaakko Nygård.

Suurella sydämellä oppilaiden hyväksi

OPETTAJAN persoona tai roolimalli on rohkaissut ja kannustanut monia eteenpäin omalla elämän urallaan. –Taisin syntyäkin koululaisena, tykkäsin niin kovasti kouluun pääsemisestä, muistelee Varpu Heikkilä, johon hänen äidinkielenopettajansa Aino Yli-Arvela teki suuren vaikutuksen.

–Hän oli ihanneihmiseni ja vaikutti varmasti siihen, että päädyin itsekin äidinkielen opettajaksi ja tein elämäntyöni opettaen. Halusin olla samanlainen opettaja kuin hän oli. Hän aina kertoi tunnin aluksi, mitä kaunista oli nähnyt kouluun tullessaan, piti meitä rakkaina ja läheisinä, kutsui kultapalloikseen. Toinen läheinen opettaja ja hyvä esikuva oli Synnöve Tamminen. Olen muutenkin tykännyt hirveästi kaikista opettajistani. Esimerkiksi Sulo Cantellin, maantiedon ja biologian tunteja odotin aina innolla, koska hänellä oli paljon omia juttuja ja mielenkiintoisia kertomuksia kaikesta. Eivät kaikki opettajani ole olleet sellaisia, joista kaikki olisivat tykänneet, mutta he kaikki olivat itse innostuneita työstään ja näkivät ylimääräistäkin vaivaa oppilaiden eteen, että meillä oli mukava siellä olla. Siksi opiskelimme ahkerasti ja teimme läksyt hyvin.  

–Sama kokemus on lukion Vimpelissä käyneellä siskontytölläni, joka kertoi, että opettajat olivat innostuneita työstään ja halusivat panna parastaan.

Opettajat auttoivat esimerkiksi antamalla tukiopetusta ja järjestämällä lisäkursseja. Opiskelijoita haluttiin auttaa ja kannustaa eteenpäin kaikin mahdollisin keinoin.

–Epävirallistakin apua on annettu paljon. Koulun vieressä asuessa kävin laittamassa opiskelijoille nauhoja, että saivat tehdä kuunteluharjoituksia, Pirjo Havinen muistelee.

REHTORI Eeva-Maija Latvalaa Havinen kuvailee koulun äidiksi. Latvala opetti saksan opiskelijoita kolmessa polvessa.

–Maijalle koulu oli sydämen asia, hän oli koulun äiti, kuvailee Havinen.  –Hän saattoi keltaisella Volkswagenillaan hakea opiskelijan kotoa, suoraan sängystä. Hänellä oli auktoriteettia, mutta myös suuri sydän.

–Hän sai melkein kantaa tietyt oppilaat, että he pääsisivät kouluna kunnialla läpi ja siitä eteenpäin. Ei se aina välttämättä onnistunut. Pienellä paikkakunnalla kuitenkin tunnettiin useimmiten oppilaiden lähtökohdat ja olosuhteet. Varmasti tukeminen onnistui paremman kuin jollakin isommalla paikkakunnalla, arvelee Seppo Kataja.

–Se on etu opettajan työssä, kun on täällä syntynyt ja kasvanut, harva asia tulee yllätyksenä. Tietää ympäristön ja taustat, Hovila puntaroi.

Myös Matti Lehto kertoo, että Latvala sai monta lukiota lopettamassa ollutta puhuttua takaisin kouluun.

–Lopettamishaluun on aina syynsä, mutta hän otti asian omakseen ja kuvainnollisesti taluttamalla vei eteenpäin. Keskeyttäneitä ei ollut kovin paljon.

Veikko Leväniemi muistaa itsekin olleensa mukana jututtamassa vanhempia, joiden lahjakkaat lapset eivät halunneet jatkaa lukiossa. Yhteinen näkemys ja kannustus sai toisinaan aikaan oppilaan mielenmuutoksen.

OMISTAUTUNEISUUDELLA ja esimerkillä on varmasti ollut vaikutusta nuoriin. –Esimerkiksi matematiikassa on innostettu ja tuettu, samoin historiaa on lähdetty lukemaan siksi, että on ollut kiva opettaja, sitä kuulee paljon. Ennen joutui jokainen itse selvittää tiensä eteenpäin, koulussa ei ollut virallista oppilaanohjausta, Havinen pohtii.

Lehto muistelee, että hänen ensimmäisen pitkän matematiikan luokkansa 18 oppilaasta kuudesta tuli matematiikan opettajia. Hänen ensimmäisten oppilaidensa joukossa olivat Seppo Kataja ja Teuvo Mäkelä.

Opettajien omilla kiinnostuksenkohteilla, innostuksella ja heidän pitämillä kerhoilla on ollut vaikutusta opiskelijoiden tulevaisuudensuunnitelmiin, arvioi Kataja, joka piti opettajana opiskelijoille erilaisia kerhoja. –Esimerkkejä pyrittiin antamaan.

Hänen sivutyönään tekemästään toimittajan työstä oli ammennettavaa lukiolaisten Vimpeli-kurssilla, jota hän piti Teuvo Mäkelän kanssa. –Viestinnässä yhden oppitunnin aihe oli vimpeläisiä toimittajia ja kirjailijoita, joita oli pitkä luettelo jo silloin. Silloisista oppilaistani moni on lähtenyt alalle.

–Vimpeliläiset ovat olleet aktiivisia kirjoittajia, näkee Varpu Heikkilä. Esimerkiksi Finlandia-palkitut Arto Melleri ja Antti Tuuri kävivät koulua Vimpelissä Asta Kaupin oppilaina.

–Tuskinpa mistään muualta, ainakaan näin pieneltä paikkakunnalta tai koulusta on vastaavaa tullut, arvelee Kataja.

–Se on ihan mahtavaa, kun entinen oppilas on alkanut kirjoittaa tai valinnut äidinkielenopettajan ammatin. Vesa Vihriälä muun muassa muistaa aina kiittää opetuksesta, kun nähdään, Heikkilä kertoo.

Perinteet jatkuvat

TÄMÄN päivän lukio ja yhteiskoulu on rakenteeltaan hieman erilainen kuin aikanaan pelkästään aineenopettajista koostunut yhteiskoulu, koska vuodesta 2007 koulussa ovat olleet myös 5.-6. luokat luokanopettajineen ja koulunkäynninohjaajineen, huomauttaa vuonna 2000 koulun henkilökuntaan liittynyt, nykyisin lukion rehtorina toimiva Marko Timo.

Hän kokee saaneensa aikoinaan hyvän vastaanoton kollegoilta ja näin tapahtuu edelleen uusien opettajien kohdalla.   

–Jokainen opettaja tekee työtään ja rakentaa opettajayhteisöä oman persoonan kautta. Erilaisuus koulun arjessa on rikkautta, ja sen rikkauden hyväksyminen on samalla eräänlaista suvaitsevaisuutta, mitä Vimpelissä on ollut.

–Edelleen lukio ja yhteiskoulu haluavat tukea kuntalaisten yhteisöllisyyttä muun muassa järjestämällä kaikille huoltajille vuosittain yhteisöllisiä vanhempainiltoja vaihtuvalla teemalla, lisäksi lukiolla ja yhteiskoululla on yhteinen lukukauden päätöstilaisuus kirkossa, joka on niin suosittu, että istumapaikat eivät tahdo riittää.

Koulujen merkitys ja asema osana vimpeliläistä yhteisöä on tiedetty ja tunnustettu. Lukiossa saa yhä oppinsa myös moni muualta tullut opiskelija: viime lukuvuonna 18 opiskelijaa tuli muualta kuin Vimpelistä.  

–Vimpelissä kasvaa hyvin käyttäytyviä lapsia ja nuoria, joiden on hyvä ponnistaa Vimpelin koulujen kautta kohti tulevaisuuden haasteita.

Jaa juttu: