PALJON on puhuttu koulukiusaamisesta oppilaiden keskuudessa. Sitä on aina ollut ja se ikävä kyllä jatkuu. Vähempi sitä vastoin on puhuttu ja kritisoitu sitä, että opettaja kiusaa oppilasta, sitäkin on olemassa.
Tämän päivän kouluissa, kun kaikki säästötoimet on otettu käyttöön, käy usein juuri niin että kaikkein eniten apua tarvitsevat jäävät avun ulkopuolelle. Kerron tapahtumaketjun, joka on todellisuutta useissa kouluissa. Oppilas, jolla on diagnosoitu ADHD/ylivilkkaus, tarvitsee tuekseen ammattipätevän erityisopettajan. Säästösyistä sellaista ei ole useinkaan tarjolla.
Näin sitten asiaa hoitaa luokanopettaja, joka on saanut koulutuksen normaalien oppilaiden opettamiseen. Hän soveltaa tähän erityisoppilaaseen tavallisia opetusmenetelmiä, jotka toimivat normaalioppilaiden kanssa, mutta eivät kuitenkaan erityisoppilaan kanssa.
Kun ADHD on diagnosoitu, oppilasta on kohdeltava aivan eri tavalla. Tällaista oppilasta ei tule pakottaa tai uhata rangaistuksilla tekemään tehtävää. Tässä tilanteessa oppilas useimmiten lukkiutuu. Ja juuri tällaisessa tilanteessa opettaja, jolla ei ole ammattitaitoa, tekee sinä virheen pakottamalla oppilaan tehtävään rangaistuksen uhalla, ja kierre on valmis.
Opettaja alkaa parantamaan ja kasvattamaan tätä oppilasta (ei ole olemassa parannuskeinoa ADHD:n hoitoon). Tietämättömyydessään aloittaa kovan kurinpidollisen ja rangaistuksien määräämisen kierteen. Oppilas joutuu silmätikuksi opettajan taholta.
Pahimmassa tapauksessa ärsytetään ja mollataan tunnilla muiden oppilaiden läsnä ollessa. Tästä seuraa helposti tilanne, että muutkin oppilaat katsovat oikeutetuksi kohdella tätä oppilasta samoin kuin opettaja. Näin kaikki välitunnilla tapahtuvat häiriöt on helppo osoittaa tämän oppilaan syyksi, koska opettajan taholta se on helpoin ratkaisu asian hoitamiseksi.
Koska tämä oppilas on myös oppilaiden taholla huomattu opettajan silmätikuksi, on siitä heidänkin taholtaan helppo tehdä syntipukki omiin kolttosiin. Opettaja ajautuu sellaiseen kierteeseen, että tämä oppilas on syyllinen kaikkiin luokan ongelmiin. Tästä seuraa se, että oppilas turhautuu opettajan jatkuvaan mollaamiseen ja tilanne sen kuin pahenee. Oppilas myös masentuu ja lakkaa yrittämästä ja masentuu entisestään, kun mikään ei tunnu onnistuvan. Hänestä tehdään jopa pelottava.
ADHD-diagnosoitu ei ole aggressiivinen. Jos olisi, se on diagnoosissa kyllä mainittu. Tällainen lapsi haluaa, mitä jokainen lapsi haluaa: tulla hyväksytyksi. Ja he kärsivät suuresti, kun heitä pilkataan. He ovat ainutlaatuisia, mutta erilaisia.
On tarinoita, miten juuri nämä ADHD-oppilaat ovat aikuisina on sopeutuneet yhteiskuntaan. Hehän usein ovat älykkäitä. Heistä on useita kohonnut yhteiskunnassa merkittäväänkin asemaan. Useimmiten heitä nähdään yritysmaailmassa.
Koulussa heillä on keskittymisvaikeuksia, koska he menevät osaamillaan alueilla kovempaa kuin opetus siinä kohtaa, ja he pitkästyvät ja ovat siten pois opettajan hallinasta. Juuri tämä opettajien tulisi tunnistaa. Siksi juuri tämä vaatii erityisopettajan osaamista.
Miten tästä eteenpäin? Hyvä kysymys. Jos tilanne on jatkunut pidempään, tilanne on erittäin vaikea. Tähän on erittäin vaikea saada muutosta. Jos yrität, vastassa on byrokratia, ja opettaja on aina oikeassa — eihän koulu voi olla väärässä.
Jos tilanne vain jatkuu, on kärsijänä aina oppilas. Muut kokevat olevansa voittajia. Tässä tilanteessa oppilaalla on vähän puolustajia, perhe on usein voimaton byrokratiaa vastaan.
Säästösyiden vuoksi tämmöiseen kierteeseen joutuvat juuri sellaiset lapset, jotka tarvitsevat eniten apua. Kunnissa olisi syytä tarkkaan harkita säästökohteiden vaikutukset. Niillä voi olla kauaskantoinen vaikutus.
Vaikka opettaja on taitava normaali luokan opettaja, ei häneltä voi vaatia, että hän hallitsee tällaiset asiat. Vähintä on, että opettajan tulee tunnistaa tällainen oppilas. Se selviää helposti ottamalla yhteys kotiin ja käydä keskustelu siitä vanhempien kanssa.
Nimierkki Vastaavaa kokenut
