Lappajärven kunnan päättäjät

MIELIPITEENI Iso Saapasnevan tuulivoimapuistosta: 

En halua tuulimyllyjä näin lähelle kotiani! Ensinnäkin tuo mittaustorni näkyy suoraan makuuhuoneeseen ja muihinkin kahteen huoneeseen. Sitä on katsottu yli kaksi vuotta. Tuulimyllythän ovat paljon isompia ja valaisisivat toimiessaan koko talon! 

Olen käynyt mittaustornin juurella. Kuinka ison alan se viekään maastosta ja metsästä. Myllyt ovat paljon isompia ja myös äänekkäitä, ja valot häiritsisivät ympäristöä. Olen käynyt Vähässäkyrössä toimivan myllyn vieressä, ja se on kauhea! Nämä olisivat vaan paljon isompia! 

ALUKSI lähin tuulimylly olisi ollut 1,5 kilometrin päässä meiltä. Nyt se kuulemma on siirretty kahden kilometrin päähän. 

Käyn päivittäin lenkillä näissä maastoissa. Vanhallavuorella oli laittanut nimensä vihkoon reilusti yli 3 000 henkilöä vuonna 2020. Kaikki eivät edes laita siihen nimeään. Myös ulkopaikkakuntalaisia käy siellä.  

Käymme myös Ammeskalliolla ulkoilemassa. Hiihdän, kävelen ja pyöräilen perheeni kanssa näissä maastoissa. Marjastamme mieheni kanssa näissä metsissä, jopa myyntiin marjoja. 

Vanhaltavuorelta näkyy Perhon tuulimyllyt ja niiden valotus yötaivaalle. Miten kauas nämä näkyisivätkään! 

KUINKA paljon metsää ja maastoa jouduttaisiin tuhoamaan tuulimyllyjen takia? Millaiset rajoitukset tulisivat liikkumiseen jopa omassa metsässä?  

Meillä on viljelykset tässä lähellä, samoin metsät. Myös Pihlajamaassa on metsäpalsta, jossa käydään myös ulkoilemassa. Esimerkiksi pyörälenkki Övermark–Pihlajamaa–Pitkäsalo–Övermark on noin 17 kilometriä. Viime kesänäkin kiersimme tyttäreni kanssa sen pyörällä useamman kerran viikossakin. 

Kuinka voidaan mainostaa kuntaa matkailukuntana, kun tuollaiset hirvitykset pilaavat maiseman? 

Ja mikä on se todellinen tuotto? Myllyt tuottavat rahaa kunnalle vain, jos ne ovat toiminnassa! Muilla paikkakunnilla ne kaikki eivät ole koko ajan toiminnassa. 

KUNTA on myös lausunnoissaan vähätellyt asukkaiden olemassaoloa alueella ja mitätöinyt virkistyskäytön! 

Tänne tehdään yhteistyössä Sääksjärven ja Patanan kanssa virkistysreittejä, joihin myös Pihlajalammen laavu kuuluu. 

Meillä entisen Kuoppalan koulupiirin alueella on myös Itäkylän maa- ja kotitalousseuran organisoimana vuosia sitten tehty kuntorata, jossa on myös frisbeegolf-rata ja uutuutena kuntoportaat vuodelta 2020. 

Talkoohenki on kova, ja alueella tehdään paljon ihmisten viihtyvyyden eteen. Mitä vaikuttaisivatkaan isot tuulimyllyt viihtyvyyteen? 

Voidaanhan sähköä tuottaa muuallakin kuin asutuksen keskellä. Laitetaan tuulimyllyjä kauas asutuksista isojen sähkölinjojen läheisyyteen. Minkälaiset kustannukset tulevatkaan tuotetun sähkön siirrosta! 

Terveysvaikutuksia ei ole otettu huomioon. Muualla niitä ainakin on. 

En missään nimessä hyväksy tuulimyllyjä kotini lähistöön! 

Övermarkilla 27.1.2021

Jaa juttu: