–Oli ikävä joukkueurheilua ja tätä lajia pitkän tauon jälkeen, totesi Kriikkula. –Kun kerran vuodessa jossakin Ruskaturnauksessa kävi lyömässä palloa, ajatteli aina, että olisipa tätä lisää.
–Kyllä täällä on odotettu naisten joukkueen kokoon saamista. Harmi, ettei kotiotteluihin ole vielä voitu ottaa yleisöä, totesi Anni Hautakangas.
Kakkossarjaan lähdettiin Kriikkulan mukaan tietäen, että ”pataan tulee, mutta mieluummin otetaan turpaan ja kehitytään kuin käydään läpsyttelemässä”. Joukkue on ottanut rikkonaisen kautensa aikana kaksi voittoa.
–Sovittiin, että joulupukkiin asti opetellaan, sitten aletaan pelaamaan, mutta sarja oli tauolla syksyllä ja nyt alkuvuodestakin, joten pelejä on saatu alle suunnitelmaa vähemmän, sanoi valmentaja Markku Hautamäki. –On kyllä menty paljon eteenpäin siitä, mistä heinäkuussa lähdettiin.
Nyt on tavoite pelata nousujohtoisesti loppukausi.
–Kyllä, ilo irti, hyvää lentopalloa ja eteenpäin, Kriikkula jatkoi.
ANKKUREIDEN lentopallonaisten ykkössarjan taival päättyi viitisen vuotta sitten joukkueen hajoamiseen, minkä jälkeen yhtenä vuonna on pelattu kolmosta. Muutaman kerran joukkuetta yritettiin koota vuosien aikana tuloksetta.
Harjoitusvahvuudessa on 13 pelaajaa, joista peleihin saadaan parhaimmillaan jalkeille 12. Joukkueen vahvistukseksi saatiin junioreita, joilta oma joukkue oli hajonnut. Pelaajia, joiden ikä vaihtelee 15 ja 30 vuoden välillä, on Alajärven lisäksi Soinista, Lehtimäeltä ja Perhosta.
–Ensimmäiset harjoitukset ovat jääneet mieleen, kun mietimme, mitä tästä oikein tulee. Monella oli lajista pitkä tausta, mutta myös pitkä tauko.
–Pian kuitenkin käännyimme sille kannalle, että porukka on tosi potentiaalinen: on paljon hyviä yksilöitä. Joukkueeksi hitsautuminen oli hankalaa. Suuri osa pelaajista ei edes tuntenut toisiaan ennen joukkueeseen tuloa. On ollut ilo huomata, että mukana on monenlaisia persoonia ja meillä on hauskaa, varsinkin pelikentillä.
Yhteen on hitsauduttu harjoitusten myötä.
–Kyllä me vielä paljon punnerretaankin, naurahti Kriikkula. –Käytäntö on, että jos pallo tulee harjoituksissa lattiaan ilman, että kukaan sanoo ottavansa sen, kaikki punnertavat. Pitäisi oppia puhumaan.
Hyökkäyspään pelaamisessa Ankkurit arvelevat olevansa vahvoilla, vastaavasti vastaanoton puolella on heikkoutta.
–Yhteishenki on meillä iso vahvuus, arvioi Nea Saukko.
Harjoittelua vaikeuttavat monen pelaajan vuorotyöt; välillä harjoituksista puuttuu keskareita, välillä liberoita. Roolien välillä täytyy liikkua.
HAUTAMÄKI toivoo naisten lentopalloilulle jatkuvuutta. –Joukkueessa on muutama abi, joten heidän mahdollinen paikkakunnalta pois muuttonsa jättää jälkeen tyhjiön. A- ja B-junioreita ei tällä hetkellä Ankkureissa ole, mutta C-E-junioreissa pelataan. Mitä enemmän junioreissa on pelaajia, sen parempaa se lupaa aikuisten kilpasarjoille.
Joukkueessa on siis tilaa, jos osaa hihalyönnin ja avata suunsa pelin tuoksinassa, lupaa Kriikkula. Joukkueen kotipelejä voi päästä seuraamaan kevään aikana, jos kokoontumisrajoitukset sallivat yleisön ottamisen.
Hautamäki jakaa tietotaitoaan myös juniorijoukkueille. Hän seuraa aktiivisesti paitsi Mestaruusliigaa, myös ulkomaisia sarjoja ja tiettyjen valmentajien toimia niissä.
–Kun on 20 vuotta ollut valmennuksen parissa, on jo muokkautunut oma tyyli, mutta niiltä, jotka tekevät kaikista valmentamistaan joukkueista voittavia, voi aina oppia. Saman treenin voi tehdä 36 tavalla, mutta mikä vie kutakin porukkaa parhaiten eteenpäin? Liigavalmentajilla on valmis porukka, mutta tällä tasolla erilaisten valmentajien jäljiltä joutuu opettaa perusasioitakin, lentopalloliitollakin työskennellyt ja maajoukkueen mukana ollut Hautamäki tietää.
–Minua lentopallossa kiehtoo sen sosiaalisuus.
