Verenluovuttajia riitti myös koronavuonna 2020

Punasolujen käyttö sairaaloissa on laskenut tasaisesti 2000-luvulla, ja myös verta on vastaavasti kerätty useimpina vuosina hieman edellisvuotta vähemmän. Viime vuosi oli kuitenkin koronaviruspandemian vuoksi poikkeuksellinen sekä sairaaloiden verentarpeen nopean vaihtelun että pandemian vaatimien toiminnan muutosten vuoksi.

Pandemian rantauduttua Suomeen alkukeväästä 2020 sairaalat lykkäsivät kiireettömiä hoitoja ja leikkauksia, mikä johti muutamaksi kuukaudeksi jonkin verran tavanomaista pienempään verentarpeeseen. Jo kesällä kiireettömiä sairaalatoimintoja kuitenkin ajettiin taas ylös, ja sen jälkeen verenluovuttajia on tarvittu jälleen tavanomainen määrä – noin 800 joka arkipäivä.

Verenluovutuksia pystyttiin vuonna 2020 toteuttamaan joka viikko tarvittava määrä, vaikka se onkin vaatinut paljon ylimääräistä koordinointia.

– Haasteita on tuonut muun muassa työpaikka- ja oppilaitosluovutusten poisjääminen, kun työnteko ja opetus tapahtuu pääosin etänä. Tilalle on kuitenkin saatu onneksi korvaavia verenluovutustilaisuuksia, tai sitten olemme pidentäneet veripalvelutoimistojemme aukioloaikoja. Onneksi luovutustilaisuuksia eri varuskunnissa pystyttiin edelleen järjestämään tiukentuneista pandemiatoimista huolimatta, kertoo Veripalvelun asiakaspäällikkö Liisa Romo.

Hieman alle puolet luovuttajista käy liikkuvan veripalvelun tilaisuuksissa ja reilu puolet veripalvelutoimistoissa.

Ilahduttavasti uusia luovuttajia

Myös ensikertalaisia kävi luovuttamassa vuoden aikana lähes 19 000, mikä on 15 prosenttia kaikista kävijöistä.

– Onnistumisessa keskeistä oli selkeä ja yhtenäinen viesti verenluovutuksen tärkeydestä ja turvallisuudesta myös poikkeusaikana, Romo sanoo.

Verenluovutustilaisuudet eivät ole laissa tarkoitettuja yleisötilaisuuksia, joita koskisivat koronaepidemian aiheuttamat kokoontumisrajoitukset. Verenluovuttajien turvallisuudesta on pidetty huolta ylimääräisillä varotoimilla kuten ajanvarauksen pakollisuudella, turvavälien varmistamisella sisätiloissa, suu-nenäsuojuksen käytöllä ja pintojen tehostetulla puhdistuksella.

Kokoverta luovutettiin viime vuonna 188 294 kertaa, mikä on noin 10 000 luovutusta vähemmän kuin edellisenä vuonna. Koneellisia verihiutalekeräyksiä toteutui yhteensä 2272, noin 200 vähemmän kuin edellisvuonna.

Alajärvellä järjestetään SPR:n verenluovutustilaisuus maanantaina 15. helmikuuta kello 13 – 18.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.