Ina–Kaustinen-tien pääsuuntaselvitys on käynnistynyt

ETELÄ-POHJANMAAN ely-keskus on käynnistänyt kantatietä 63 koskevan pääsuuntaselvityksen Evijärven, Kruunupyyn ja Kaustisen kuntien alueella.

Selvitys koskee noin 12 kilometrin pituista tienpätkää.

Työn tavoitteena on määrittää maastokäytävä ja toimenpiteet, joilla mutkaisen ja kyliä halkovan päätien laatutasoa nostetaan vastaamaan jo parannettuja etelä- ja pohjoispuolisia kantatiejaksoja.

Erityisesti halutaan parantaa tien liikenneturvallisuutta sekä tavara- ja henkilöliikenteen sujuvuutta, ennustettavuutta ja matka-aikaa.

Työtä ohjaavaan hankeryhmään on kutsuttu alueen kolmen kunnan ja kolmen maakuntaliiton edustajat.

Kehitettyjä parantamisvaihtoehtoja esitellään yleisölle todennäköisesti torstaina 22. huhtikuuta kello 18 Teams-etäyleisötilaisuudessa.

Tilaisuudessa ja sen jälkeen saatu palaute otetaan huomioon vaihtoehtoa valittaessa ja tarkennettaessa.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.