1960-LUVULLA työpaikoista oli pulaa. Sen koki myös lakaniemeläinen Juhani Nahkala. –Ei oikein ollut työpaikkoja, tehtiin sitä hommaa, mitä mistäkin milloinkin sai. Viimein ryhdyin pesulahommaan, muistaakseni 1964.
Juhani ja Tyyne Nahkalan pesula rakennettiin tyhjäksi jääneeseen kanalaan Lakaniemen Nahkalanniemeen. Samalla paikalla sijaitsee nykyään Nahkaloiden kotitalo.
–Toiminta aloitettiin omin voimin, mutta pian sitten otettiin kylän naisia töihin; päteviä ihmisiä, jotka oppivat hommaan. Kymmenkunta työntekijää siinä taisi olla enimmillään.
Lakaniemessä laajentamisen ongelmaksi muodostuivat likavedet. –Järvestä otettiin vesi, se oli hyvä pesuvesi, mutta sen laskeminen takaisin järveen, vaikkakin puhdistimme sitä, oli ongelma.
Alkuaikoina suurin asiakas oli Järviseudun B-sairaala. –Se oli meille ihan hyvä aloitus. Sitten asiakkaaksi tuli Lappajärven sairaala. Eri puolilta tuotiin myös paljon yksityisten pyykkiä, kun pesukoneita ei ollut kovinkaan monilla, vaan ihmiset pesettivät pesulassa paljon tekstiilejä ja mattoja.
Uusi pesula rakennettiin Lapuan teollisuusalueelle ja toiminta siirrettiin sinne 1966. Pesula toimi sitä ennen väliaikaisesti kirkonkylällä Männikön kiinteistössä. Kemiallinen pesula jatkoi senkin jälkeen vielä Lakaniemessä.
–Lapualle hankittiin uusia koneita ja väkeä lisättiin tarpeen mukaan. Siellä oli jo parikymmentä henkilöä parhaimmillaan ja kun tavaraa tuli yhä enemmän, pestiin kahdessa vuorossa. Vaasa tuli meille ihan hyväksi asiakkaaksi, pesimme hotellien ja Ruotsinlaivojen pyykkejä.
Juhani Nahkala kulki kuusi vuotta Lakaniemen ja Lapuan väliä. –Vaimo myös. Vietiin täältä samalla kyydillä kylän naisia sinne pesulaan töihin.
Tyyne Nahkala vastasi kemiallisesta pesusta ja rekrytoi sekä koulutti siihen henkilökunnan. –Lapsetkin olivat mukana myöhemmin, kun kasvoivat.
1970-luvulla pesukoneet yleistyivät kotitalouksissa ja yksityispuolen pyykin määrä väheni, mutta laitospuolen pyykin määrä kasvoi.
ESIMIEHENÄ olemiseen ja rekrytointien tekemiseen tottui. –En moittinut pomona olemista, tykkäsin työstä ja tulin hyvin toimeen työntekijöiden kansa, ja ilmeisesti he myös pomon kanssa, Nahkala muisteli. –Myös ulkopuoliset ja asiakkaat olivat tyytyväisiä työhömme ja toimintaamme.
Päällimmäisenä Nahkalalle on jäänyt noista vuosista jatkuva tilanteen seuranta ja erilaisten koneiden hankkiminen vanhentuvien tilalle.
–Kiireistähän se oli. Koneet määräsivät työn tahdin. 40 vuotta oltiin mukana pesulahommassa, se oli pitkä aika. 1981 myin Lapuan toiminnot Tenho Lakaniemelle, koska halusin kokeilla alan uutta toimintaa. Osa henkilökunnasta jatkoi Lakaniemen palveluksessa. Perustin sitten Vimpeliin Vuokratuotteen, joka toimikin sitten monia, monia vuosia Rannilanmäellä. Sen kautta vuokrasimme firmoille ovimattoja. Muitakin tuotteita meillä oli. Halli on siellä vieläkin, mutta toisessa käytössä.
Nahkala piti myös Vimpelin pesulaa ennen osa-aikaeläkkeelle jäämistä. –Pesulatyö ei sinänsä varmaan ole muuttunut, vaikka konekanta on vähän kehittynyt, mutta samalla lailla mankeli pyörii kuin silloinkin.
Pesula työllisti kylän väkeä
PESULA oli merkittävä työnantaja ja tärkeä toimija koko kylälle niinä vuosina, kun palkkatöitä ei kovin paljon tarjolla ollut, toteavat lakaniemeläiset Mikko ja Mirja Takala. He työskentelivät molemmat Juhani Nahkalan perustamassa pesulassa. Mikko aloitti työt siellä armeijan jälkeen, 1964.
–Olin Postin palveluksessa kesät ja pesulassa talvet. Myöhemmin olin myös Tenholla (Lakaniemi) töissä.
Alkuvuosina lähes kaikki pesulan työntekijät olivat tästä Lakaniemestä ja Pokelasta.
Auton ratissa Mikko Takalalle tulivat tutuiksi vanhan Vaasan läänin maantiet. Hän siirtyi noin vuodeksi kirkonkylälle, missä pesula toimi Lakaniemen jälkeen, ja sitten Lapualle.
–Isolla pakettiautolla kierrettiin sitten Kauhava, Alahärmä, Ylihärmä, Kortesjärvi, Evijärvi, Alajärvi, joskus Soinissakin, Lapua ja Seinäjoki. Yhteen aikaan ajettiin Vaasan laivoille, siellä sai olla viiden, kuuden aikaan aamulla jo satamassa pyykkiä viemässä ja noutamassa. Jossain vaiheessa ajettiin vuoden, parin ajan hotellien pyykkejä Pietarsaareen. Yhteen aikaan haettiin tavaraa Jalasjärveltä. Joka päivälle oma reissunsa. –Ei niitä paikkoja enää muista. Tiet kyllä, mutta henkilöt ja paikat ovat alkaneet hämärtyä. Taitaa siitä olla jo yli 50 vuotta aikaa, Takala naurahti.
Hänen työaikansa pesulassa jakaantui pyykin pesun ja ajamisen kesken. –Tenhokin ajoi, ja Lakaniemen Markus monta vuotta. Pyykkiä ja mattoja pestiin isoilla koneilla, joihin mahtui 60–70 kiloa pyykkiä. Aika raskasta se oli ottaa märkää pyykkiä koneesta ja laittaa linkoutumaan. Se oli miesten työtä, väliin oli kaksi miestä pesemässä ja merkkaamassa samaan aikaan. Muuten pesulassa oli pääasiassa naisia töissä. Kävi siinä pyykin pesussa naisiakin, mutta eivät ne siinä kauan olleet, vaan menivät muihin hommiin. Nahkalan Erkki oli pesemässä kauan, myös Kangasniemen Jalo, Lapualla.
–Se oli mukavaa aikaa, hyvä työ ja hommat hoidettiin aina asiallisesti. Sitten tuli Rannilat ja muut, oli työmaita vaikka kuinka. 1977 menin sitten Rannilaan ja lopetin pesulatyön.
MIRJA Takala (omaa sukua Kivipelto) aloitti pesulassa nuorena rouvana vuonna 1965. –Olin 18-vuotias. Se oli ensimmäinen työpaikkani. Töitä tehtiin kahdessa tuurissa. Aluksi oli Tyynen, Juhanin vaimon, kanssa ottamassa lakanoita ja tyynyliinoja mankelista, ja käärittiin niitä. Silloin oli paljon yksityispyykkiä. Olin myös syöttämässä vaatteita mankeliin ja kemiallisella puolellakin jonkin aikaa.
Kesällä pesulassa oli kuuma, mutta ruokatunnilla saattoi syödä eväät ulkona rannassa, pulahtaa sitten uimaan ja jatkaa töitä virkistäytyneenä. –Millään muulla työmaalla en ole päässyt uimaan, Takala naurahtaa.
–Kirkolla olin vähän aikaa, sitten syntyi toinen lapsi ja jäin kotiin, sitten taas kuljin Lapualla jonkin aikaa töissä. Lapualla oli isommat koneet ja mankelit, kaikki oli automaattisempaa. Samoin siellä kuitenkin pyykit pestiin, kuivattiin ja mankeloitiin. Pari vuotta olin konttorillakin, tein laskutusta ja palkanlaskentaa.
Pesulalle ominaista olivat mankelien ja muiden koneiden ainainen hurina. –Laitospyykkiä kun pestiin, välillä haisi siltä itseltäänkin. Työtä tehtiin tasaiseen tahtiin, mutta varsinkin mankeliin tavaraa syöttäessä sai pitää kiirettä, ettei mankeli päässyt pyörimään tyhjillään.
MIRJA Takala ja edesmennyt Lahtelan Raili kulkivat Juhani Nahkalan kyydillä Lapualle, sittemmin Tenho Lakaniemen.
–Olisinko ollut pesulassa yhteensä alle 10 vuotta, kolmannen lapsen syntymän jälkeen en sitten enää mennyt pesulaan. 50 kilometrin työmatka aamuin illoin vei aikaa. Siirryin Rannilaan ja olin monessa muussakin työpaikassa sen jälkeen: Juhanin palveluksessa Vuokratuotteella kolme vuotta ja viimeiset 10 vuotta ennen eläkkeelle jäämistäni Esan (Nahkala) pesulassa. Siellä pestiin ja korjattiin työhaalareita ja pestiin mattoja, mutta valkopyykkiäkin oli.
Mirja Takala muistelee, että pesulassa oli ihan mukava ilmapiiri. –Ei ole mitään huonoa muistamista ainakaan. Joskus niitä aikoja sitten myöhemmin Railin kanssa muisteltiin, kun hän asui naapurissa ja oltiin tuttuja.
”Tehtiin kovasti töitä”
TENHO ja Tuovi Lakaniemi ostivat Lakeuden pesulan toiminnan ja tilat Juhani Nahkalalta. Tenho Lakaniemi oli toiminut aiemmin yrityksen autonkuljettajana.
Sirpa Katajan (omaa sukua Lakaniemi) arkistosta löytyi Lapuan Sanomissa 26.8.1982 julkaistu artikkeli, jossa kerrottiin liiketoiminnan siirtyneen Tenho Lakaniemen hallintaan vuotta aikaisemmin. Jutun mukaan Lakaniemi oli tyytyväinen ratkaisuunsa alkaa yrittäjäksi. Töitä oli, mutta toki kilpailuakin. Pesula kärsi tilan ahtaudesta, mutta laajennuksia ei ollut luvassa. Sen sijaan konekantaa uusittiin.
–Tenho hankki koneet, jotka viikkasivat pyykin valmiiksi sekä froteemankelin, muisteli Tuovi Lakaniemi.
Hän aloitti pesulassa pian sen jälkeen, kun puoliso oli aloittanut yrittäjänä. Myös heidän vanhin poikansa Juha työskenteli pesulassa. Yrityksen palveluksessa oli 18 työntekijää.
–Tehtiin kovasti töitä, se oli raskasta aikaa. Vapaapäiviä ei ollut. Aamulla piti olla työmaalla kello 6.30. Teimme vuoron, minkä jälkeen oli tauko. Kesäisin Lapuan helluntaiseurakunta pyöritti iltavuoroa, minkä jälkeen me vielä siivosimme hallin. Se oli pitkä päivä.
Yrityksen nimeksi vaihtui sittemmin E-P:n pesula.
Lakaniemi arvelee, että raskas työ vaati veronsa siinä, että hän itse sairastui astmaan ja sai muitakin vaivoja noina vuosina. Puoliso sairastui syöpään, minkä jälkeen yritys myytiin seuraavalle yrittäjälle. Tenho Lakaniemi menehtyi vuonna 2005.
Pyykin ajoa lähelle ja kauas
LAKANIEMESSÄ asuva Markku Kataja näki pesulamaailmaa auton ratin takaa vuodesta 1984 alkaen siihen saakka, kun pesulatoiminta Vimpelissä päättyi.
–Ajoin jo ennen armeijaan menoa rekkaa ja kuorma-autoa. Naapurissa asunut Lakaniemen Tenho osasi kysyä minua ajohommiin, kun tiesi, että olen niistä kiinnostunut.
Myöhemmin hän oli töissä Vimpelin pesulassa, jota Juhani Nahkala pyöritti. –Vuokratuote hänellä oli siinä välissä, mutta Lapuan pesulan mentyä konkurssiin Tenhon myytyä sen Talvitielle, Juhani perusti uuden pesulan, nyt Vimpeliin.
Vimpelin pesula pesi pääasiassa työvaatteita ja mattoja. Kataja ajoi ensin vanhan Vaasan läänin alueella, sitten tavaraa haettiin Porista, Oulusta, Turusta ja Helsingistä. –Aamulla kolmen jälkeen piti lähteä liikkeelle. Markkinointi toimi, aina vain myytiin lisää ja lisää.
Tien päällä kertyi kilometrejä, myös alihankkijana. Yksinäistä hommaahan se ajaminen oli, Kataja myöntää. 1990-luvun lamavuosina hän joutui osalliseksi erään onnettoman liikemiehen kohtaloon: tämä ajoi pesulan auton alle Oriveden ja Kangasalan välissä. –Letkasta tempaisi alle. Vekselilaatikko oli hanskalokerossa sen jälkeen. Pakkohan siitä oli kuitenkin selvitä. Poikansa soitti minulle myöhemmin ja kertoi, että älä ota itseesi: se oli suunniteltu juttu.
MYÖHEMMIN Kataja ajoi Vimpelin pesulan tavaraa myös Esa Nahkalan ja Terho Kivisalon toimeksiannoista. Pesulatoiminta Vimpelissä loppui 2010–11 aikoihin, Kataja muisteli.
–Juhani oli sellainen työantaja, jota kunnassa kunnioitettiin, mutta kadehdittiinkin. Joku sanoikin, että jos sellaisia miehiä olisi Vimpelissä ollut 10, olisivat asiat olleet toisella tolalla. Hänelle ei tehty hallia, jolla olisi päässyt alkuun. Alku ei ollut helppo, mutta kyllä sitten pärjäsi: otti töihin ihmisiä, jotka hallitsivat markkinoinnin ja hoiti hommat kunnolla. Hänellä oli liikemiesvaistoa ja synnynnäistä kykyä lukea tilannetta: laskelmat tehtiin nauhalaskimella ja monessa kohtaa kuului toteamus, että ”tuo ei, pojat, kannata”.
Kataja kertoi anekdootin siitä, kuinka pesulatoiminta käynnistyi Vimpelissä. –Tässä Lakaniemessä oli ennen tiessä mäki, joka on sittemmin leikattu pois. Juhani oli lähdössä Valkeakoskelle töihin, siellä oli työpaikka odottamassa ja oli lastensa kanssa autolla lähdössä sinne, siinä mäen kohdalla, kun siihen tuli Ahon auto, jonka katolla oli laatikoita. Juhani kysyi, mitä niissä on, ja kun vastattiin, että pyykkiä, oli kääntynyt heti takaisin ajatellen, miksei niitä voisi pestä Vimpelissä ja marssi kunnantoimistoon.
VÄLILLÄ Kataja ajoi rekkaa muille. –Omaan hommaan palasin sitten takaisin. On ollut monenlaisia autoja ja koneita tässä vuosien varrella.
Taksi Katajalla on ollut kahdeksan vuotta. –900 000 kilometriä on kertynyt vuoden 2012 lopusta. Sekin on nyt hiipumaan päin, ajot valuvat kaupunkeihin, sairaaloiden ympäristöihin.
