Vimpeli pyrkii työllistämään 20 nuorta kesällä

Julkaistu:

Kategoria:

,

KUNTA pyrkii työllistämään 20 nuorta kesällä kunta-alan Tutustu työelämään ja tienaa -mallin mukaisesti kahden viikon mittaisiin työsuhteisiin kunnan eri toimipisteisiin. Korvaus työstä on 365 euroa. Kesätyöpaikat laitetaan avoimeen hakuun ja ne arvotaan hakijoiden kesken.

Kesätyötukea yrityksille, yhdistyksille ja yksityisille maksetaan vimpeliläisen nuoren työllistämisestä 190 euroa per kesätyöntekijä, kun työsopimus on vähintään kahden viikon mittainen tai siinä muodostuu vähintään 60 tunnin työpanos. Työllistettävät nuoret ovat vuosina 1997-2005 syntyneitä, ja nuorelle maksettavan palkan tulee olla vähintään alalla noudatettavan työehtosopimuksen mukainen. Hakuaika päättyy 31.3.2021 kello 15. Hakulomake julkaistaan kunnan nettisivuilla

EUROSTERI Oy on tehnyt kunnalle ostotarjouksen kunnan omistamasta, 1,14 hehtaarin suuruisesta teollisuuskiinteistöistä halleineen ja irtaimistoineen, jossa on ollut vuokralla hallin valmistumisesta alkaen (1997). Asiasta on käyty neuvotteluja viime vuoden aikana ja kohteesta on hankittu kaksi hinta-arviota. Kaupasta on tehty yritysvaikutusten arviointi, jossa kaupan todetaan olevan kunnan elinkeinostrategian mukainen sekä yrityksen toimintaedellytyksille hyväksi. Kunnanhallitus päätti antaa Eurosterille vastatarjouksen kiinteistöstä.

ASUNTO Oy Rauhalanrinne III:n 36 neliön asuinhuoneiston hallintaan oikeuttavat osakkeet päätettiin myydä Mika Kyrönlahdelle kokonaishintaan 10 875 euroa. Asunto on ollut tyhjänä vuoden 2020 ja vaatii tasearvoonsa nähden mittavan remontin asuntokäyttöön. Kohde oli myynnissä huutokaupat.com sivustolla.

RAVITSEMISTYÖNTEKIJÄN toimelle, paikkana Toimelan keittiö, myönnettiin täyttölupa. Toimi jäi avoimeksi syksyllä eläköitymisen vuoksi. Tointa ei voida täyttää sisäisin siirroin.

ETELÄ-POHJANMAAN joulukuun työllisyyskatsauksessa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta Vimpelissä oli 8,2 prosenttia (Järviseudulla 10,1), kun se marraskuussa Vimpelissä oli 6,6 prosenttia.

VALTUUSTON toiminnan arviointi valtuustokauden ajalta päätettiin tilata FCG:Ltä annetun tarjouksen perusteella. Perusteina arvioinnin teolle ovat kuntastrategian valmistelu sekä uusien luottamushenkilöiden koulutus.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.