KOVA Akatemia lyö valttikortit pöytään

Jamin esports-opiskelijat keskittyivät Perttu Lepän jakamaan tietoon. Leppä pitää Jamin esports-opiskelijoille kevään aikana 20 tunnin henkisen valmennuksen kurssin, osan tunneista etäyhteydellä.

Julkaistu:

Aihe:

E-SPORTSORGANISAATIO KOVAn performance coach Perttu Leppä aloitti psykologisia taitoja ja elämänhallintaa käsittelevän kurssin Alajärven Jamin esports-opiskelijoille. Alajärveläinen Niilo Joensuu oli odottanut Lepän valmennusta innolla. –Tiesin, että se tulee olemaan mielenkiintoista, ja sitä se olikin.

Performance coachit ovat esportsissa uusinta uutta. He auttavat pelaajia käsittelemään epäonnistumista, häviöitä ja paineita.

–Heitä ei ole vielä kovin monia, mutta määrä lisääntyy koko ajan, tietää tieto- ja viestintätekniikan opettaja, KOVA Akatemian vastaava opettaja Mikko Kalijärvi. KOVA Akatemia on Jamin ja Alajärven sekä Vimpelin lukioiden elektronista urheilua tarjoava yhteenliittymä.

Jamin esports-opintoja suunniteltaessa yksi lähtökohta oli nimenomaan painotus terveisiin elämäntapoihin ja halu antaa nuorille pelaajille keinoja, joilla päästä huipulle ja myös jaksaa ammattilaisina. Parin viime vuoden aikana julkisuuteen on noussut tietoja useiden kansainvälisesti tunnettujen e-urheilijoiden loppuun palamisesta. Sitä tapahtuu jo parikymppisille.

Organisaation kannattaa panostaa henkiseen valmennukseen, sillä jos pelaaja ei voi hyvin, hänestä ei saa kaikkea irti, tietää Leppä.

–Kun on liikaa treenejä, pelejä ja vastuuta, seurauksena on usein burn out. Pelaajien hyvinvointiin kannattaa panostaa ennaltaehkäisevästi. Nämä nuoret ovat myös tulevaisuuden vaikuttajia. Moni heistä jää peliuransa jälkeen esportsin pariin, Kalijärvi toteaa.

YHTEISTYÖ KOVAn kanssa on yksi valttikortti, jolla Jami kilpailee opiskelijoista. Uusia esports-opintolinjoja on käynnistymässä eri puolella maata.

–Erotumme muista oppilaitoksista tekemällä isommin, paremmin ja rohkeammin. Nostamme rimaa ja tarjoamme monipuolista sekä laadukasta opetusta. Meidän valttejamme on myös se, että opiskeluun on oma luokka uusine koneineen ja laitteineen. KOVA-yhteistyö tuo meille ammattilaisvalmennuksen ja monia mahdollisuuksia, joiden suhteen monilta loppuvat pelimerkit. ” Christian “Cepi” Joutsenvuori Incoachista toimii pelinsisäisenä valmentajana.

KOVA Akatemia on herättänyt laajaa mielenkiintoa ennen yhteishaun alkamista aina pääkaupunkiseutua ja Pirkanmaata myöten. Kotisivuilla on ollut kuhinaa, ja kaukaisin yhteydenotto on tullut Virosta.

Viime syksynä linjalla aloitti 10 opiskelijaa. Nyt on valmius ottaa 20, ja sekä Vimpelin että Alajärven lukioissa on lisäksi 15 opiskelupaikkaa esports-opiskelijoille. Ensimmäiset JAMIn esports-opiskelijat, jotka aloittivat viime syksynä, ovat olleet Kalijärven mukaan tyytyväisiä opetukseen. –He ovat mielenkiinnolla mukana, aktiivisia ja kiinnostuneita.

Lukioihin ei ollut viime vuonna hakijoita. –Asuntolan puute oli varmasti tässä suuri ongelma.

JAMIN esports-linja neuvotteli viime keväänä yhteistyöstä myös SuperJymyn ja SJK:n kanssa, mutta KOVA vei pisimmän korren.

–Se on nuorekas organisaatio, Jyväskylä on sopivan lähellä ja yhdessä kehittelemme uusia juttua. Esports-liiketoiminta, kuten turnausten järjestäminen, tarjoaa työharjoittelumahdollisuuksia liiketalouden opiskelijoillemme.

KOVA puolestaan vakuuttui Jamin valmiista paketista. –Täällä tekeminen on alkanut hyvin, tilat ovat kunnossa, asiat tehdään viimeisen päälle eikä sinne päin. Opiskelijoiltakin koulu sai kehuja, joten koettiin, että se on hyvä alku yhteistyölle, totesi Leppä.

Ilmajokelainen Jani Partanen pitää KOVA-yhteistyötä merkittävänä, koska opiskelijat ovat saaneet olla prosessissa mukana ja he pääsevät mukaan erilaisiin opintoihin liittyviin projekteihin, jotka liittyvät KOVAn organisaatioon.

Mainos

ÄHTÄRILÄINEN Aki Karppinen kertoi tykänneensä opinnoista ja niiden ammattimaisuudesta.

–Vaikka Alajärvi onkin vähän syrjässä, täällä on kaikki tarvittava lähellä. Suosittelen tätä ehdottomasti, jos esports ja terveet elämäntavat kiinnostavat. Täältä saa tosi hyvät lähtökohdat ja eväät ihmisiltä, jotka ovat olleet alalla ja sen kulisseissa.

Karppisen elämässä opiskelu näyttäytyy kokonaisvaltaisesti. –Olen syönyt terveellisemmin, nukkunut paremmin ja liikkunut enemmän, elämänlaatu on parantunut. Se on se stereotypia, että pelaajat syövät huonosti ja nukkuvat vähän. Ymmärrän, että kova paine ja pärjäämisen halu vievät huonoon jamaan. Pitäisi koittaa tehdä muutakin palautuakseen, ja tehdä asioita eri tavalla.

Joensuu, Partanen ja Karppinen tähtäävät CS:GO:ssa mahdollisimman pitkälle ja toivovat voivansa pelata ammatikseen. –Ja sen jälkeen olla alalla mukana muutenkin, Karppinen lisäsi.

Oppia myös muuhun elämään

KOVAN tiimissä Perttu Leppä valmentaa nuoria ammattilaispelaajia, jopa 18-vuotiaita, mutta kokee mielekkääksi työskennellä vielä nuorempien kanssa, koska silloin pääsee vaikuttamaan asioihin vielä varhaisemmassa vaiheessa.

–Haluan antaa oppia elämään, ei vain pelaamiseen liittyen, vaan muutenkin. Asiat, joita opetan, ovat sovellettavissa kaikkeen muuhunkin tekemiseen.

Mantelitumake on aivojen tunnekeskus, joka menee päälle turhautuessa.

–Jos se menee täysillä päälle, on kuin antaisitte nelivuotiaan teikäläisen hypätä auton rattiin, kertoi Leppä opiskelijoille. –Etuotsalohko on järkeilyn eli rationaalisen ajattelun keskus, jossa tapahtuu pohtiminen. Näihin liittyy pakene tai taistele -tila. Nykyisin, kun useimpien ihmisten elämässä on jatkuvaa matalaa stressiä, aivot eivät tiedä, kumpi menisi päälle, etuotsalohko vai mantelitumake. Mantelitumake kasvaa, etuotsalohko rappeutuu. Tämä aiheuttaa sen, että turhaudutaan joka asiasta, koska aivot eivät osaa käsitellä asiaa.

Leppä antoi tehtäväksi miettiä, mitkä asiat stressaavat ja muuttaa asioita. –Sitä kautta saa enemmän järkeä elämään.

Turhautumisessa on kolme vaihetta akuutista tilanteesta kasaantuneeseen ja täyteen ”tilttiin”.

–Simppeli tapa toimia on kolmiportainen: tunnista, rentoudu ja mieti, mitä seuraavalla kerralla voi tehdä toisin. Turhautumista voi olla vaikea havainnoida itsessä, mutta mitä nopeammin sen havaitsee, sitä parempi. Tilanteen kanssa voi olla sinut, ja hengitellä syvään rauhoittaen kehoa.

–Harjoitelkaa rentoutumista aktiivisesti, evästi Leppä.

MITÄ performance coach sitten suosittelee pelaamisen vastapainoksi?

–Kaikki käy, kunhan pääsee pois näyttöpäätteen ääreltä. Liikunta tietysti on tärkeää. Itse tykkään lukea ja kuunnella pod casteja. mutta kukin tyylillään, tekee sitä, mistä tykkää ja on itselle luontevaa.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.