Kauhavan kaupungin ja Steelcompin yhteishanke tulee luomaan 20 uutta työpaikkaa

Julkaistu:

Aihe:

STEELCOMP OY ja Kauhavan kaupungin omistama Kauhavan yrityskiinteistöt oy aloittavat kevään aikana hankkeen, jossa rakennetaan Steelcompille noin 5 300 neliön kokoinen toimitila Kauhavan Tornimäen teollisuusalueelle, kantatie 63:n varrelle.

Asiasta päätti kaupunginhallitus maanantaina kaupungin kehittämistoimikunnan ja Kauhavan yrityskiinteistöt oy:n ehdotuksen pohjalta.

Kauhavalla toimiva teknologiateollisuuden sopimusvalmistaja Steelcomp Oy kuuluu Steelcomp-konserniin yhdessä Vaasassa toimivan Steelcomp Vaasa Oy:n kanssa. Kauhavalla on 25 työntekijää ja Vaasassa 75.

–Hankkeen tarkoituksena on nostaa tuottavuuttamme ja kilpailukykyämme. Tulemme lähivuosina investoimaan useita miljoonia entistä tehokkaampiin automatisoituihin tuotantokoneisiin, toteaa Steelcompin yrittäjä ja toimitusjohtaja Kimmo Niska.

INVESTOINTIEN myötä syntyy uusia työpaikkoja ensi vaiheessa runsas 20 kappaletta. Lisäksi yritys ostaa ulkopuolisia palveluita, joiden tarve tulee kasvamaan.

Mainos

–On rohkaisevaa, että voimme uutisoida kymmeniä uusia työpaikkoja ja useiden miljoonien eurojen investoinnit tällaisena pandemia-aikana. Hankkeella tulee olemaan huomattava aluetaloudellinen vaikutus, iloitsee Kauhavan kaupungin kehitysjohtaja Juha-Martti Kuoppala. –Se vahvistaa merkittävästi Kauhavan asemaa teknologiateollisuuden keskittymänä ja parantaa alan kehittymisedellytyksiä myös tulevaisuudessa. Toivottavasti hanke innostaa myös muita suunnitteluvaiheessa olevia investointeja etenemään.

Kaupunginhallituksen maanantaina hyväksymän yritystilasopimuksen mukaisesti vuokran lisäksi yritys vastaa kaikista kiinteistön kunnossapito-, ylläpito- ja käyttömaksuista.

Kaupunki on toteuttanut vastaavia uudisrakennushankkeita aiemminkin Kauhavan yrityskiinteistöt oy:n toimesta yhteistyössä muun muassa Arnon oy:n, KJH Comp Oy:n ja Härkis oy:n kanssa.

–Steelcompin hallirakennus tulee sijaitsemaan Kauhavan sisääntulotien varressa. Koska päästöasioilla on yhä suurempi merkitys tulevaisuudessa, tulee energiatehokas hallirakennus käyttämään Kauhavan kaukolämmön vähäpäästöisesti tuotettua energiaa, jonka CO2-päästötovat parasta A+-luokkaa. Tällä on iso vaikutus yrityksen toiminnan kokonaishiilijalanjälkeen, kertoo Kauhavan yrityskiinteistöt oy:n toimitusjohtaja Hannu Ristaniemi.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.