MIKÄÄN ei kuluta matkalla paremmin aikaa kuin korttipeli.
Suuri on se kateus, mitä pitkästyneet kanssamatkustajat hilpeää korttirinkiä kohtaan tuntevat. Pelasin ravintolavaunussa saksalais-kenialaisen pariskunnan kanssa.
Olin noussut junan ensimmäisen luokkaan Nairobin asemalla ja matkalla Mombasaan. Työasioissa olin Keniaan tullut, vaan nyt olin päättänyt käyttää viikonlopun sen etsimiseen, onko Taiskan laulun Mombasan tunnelmaa enää mahdollista löytää ja vastaako se todellisuutta.
Jonkin matkaa ennen määränpäätä juna pysähtyi seisomaan koko aamupäivän ajaksi Samburun asemalle. Eurooppalaisturistit tuppautuivat inttämään konduktööriltä pysähdyksen kestoa ja lopulta taksia. Kummallisen taitavasti hän onnistui taksikyytien hankinnassa.
Kun viimeinenkin hätähousu oli jättänyt junan kiskurihintaisella taksilla, niin konduktööri poistui ravintolavaunusta puhuakseen veturinkuljettajalle. Juna nytkähti liikkeelle, he olivat siis keksineet koko veturirikon nyhtääkseen turisteja.
ENSIVAIKUTELMANI liki miljoonan asukkaan Mombasasta oli sen kiireetön pikkukaupunkimainen tunnelma.
Pääkadulla taksi alitti elefantin syöksyhampaita muistuttavat kaaret ja vei minut kolmekerroksisen hotellin eteen. Kadulle astuttuani tuuli löi kasvoihin niin polttaen kuin laulussa.
Tingin edullisen huoneen Moi Avenuen kadun puolelta ylimmästä kerroksesta. Söin intialaisesti maustetun aterian. Kanankoipi oli lämmin suolan makuinen. Kenialainen kahvi taatelikakun kanssa on yksi maailman parhaista jälkiruoista.
Hotellissa oli oma kuntosali, joten testasin sen ylätaljalaitteen maksimipainoja. Salista vastaava fitness-nainen tuli ja sanoi oho, että olet tainnut nostella ennenkin, mutta täällä ei oikeastaan saisi olla ulkokengillä. Laitoin sisäkengät ja hyräilin laulun sanoja: tyrskyn alle jäin, olit vahva sylissäin.
YÖLLÄ en unessani kuullut leopardin huutoa, vaan heräsin kadulta kuuluvaan kannatuslauluun. Se oli You’ll Never Walk Alone, kauniisti syvällä brittiaksentilla laulettuna. Nukahdin uudelleen pääteltyäni, että joku Liverpoolin jalkapallofani käveli majapaikkaansa seurattuaan peliä pubissa.
Aamiaisen jälkeen vierailin yli 400 vuotta vanhassa Fort Jesus -linnoituksessa. Kävelin rannalle katsomaan, onko totta meren sinisyys, koralliin jylisten lyövät aallot ja pärskeet. Siellä tosiaan vaahtosi. Ota parhaat aallot Ylipään rannalla, kerro ne tuhannella ja et ole vielä lähelläkään Intian valtamerta.
Rantahiekalla valkoinen nainen leikki kahden koiransa kanssa kissamaisen notkeasti. Rihkamakaupustelijat tuputtivat simpukoita ja puukoruja.
MIKÄ Jyrki Lindströmin vuonna 1975 sanoittamassa Mombasa-laulussa on todellista? Oliko hän käynyt tällä rannalla yhtä monesti kuin Mika Waltari Egyptissä ennen Sinuhen kirjoittamista?
Lindström kuoli vuonna 1991 jäätyään junan alle Helsingissä, joten kysyä ei enää voi. Hän oli ollut nuorena merillä ja työskennellyt sitten Yleisradion ulkomaantoimittajana, vieläpä Afrikan kirjeenvaihtajana 1979–80.
llta-Sanomien lukijat valitsivat Mombasan kaikkien aikojen matkabiisiksi vuonna 2011 Toton African sijoittuessa neljänneksi.
Tulin tänne etsimään lapsuuteni Finnhits-kasetin laulun maailmaa. Se oli vuosikymmenet kasvattanut halua tuntea meren ja taivaan Afrikan. Sen tunnelma oli minussa yhä olemassa niin kuin savannitutkimukseen käyttämäni työvuodetkin.
Ymmärsin, etten koskaan enää tulisi olemaan yksin, suljin silmäni, jälkikuvat verkkokalvoilla synnyttivät tuhatvuotisen Mombasan päivän elämään.
