Kamppailukulttuurin keskus avautuu Rantakylällä

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Vimpelin kunta on investoinut kamppailumolskiin, kolmeen erikokoiseen nyrkkeilysäkkiin ja mitseihin. Kamppailutilassa on mahdollista harrastaa sekä potku-, lyönti- että painilajeja.

Avajaistilaisuudessa kello 8.30 ovat paikalla heidän lisäkseen vapaa-aika- ja kulttuurisihteeri Ari Takala, vapaa-aika- ja kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Juho Savola, hallituksen puheenjohtaja Marja-Leena Laakso sekä valtuuston puheenjohtaja Matti Latvala. Tilaisuus alkaa nauhan leikkuulla ja avajaispuheella.

Kello 9 käynnistyy Aapiskujan koulun liikuntapäivä  uudessa kamppailutilassa.

-Tavoitteena on innostaa mahdollisimman moni nuori mukaan painin ja kamppailun pariin, kertovat hankkeen takana olevat Leijonanmieli ja Takala.

Vimpelin kunta on halunnut panostaa liikuntamahdollisuuksien monipuolisuuteen. Kamppailutaidot ovat jokaisen kansalaisen perustaitoja. Kamppailu-urheilu sopii kaikille iästä ja sukupuolesta riippumatta ja sen harrastaminen on todella edullista, oikein toteutettuna turvallista, se lisää lasten koordinaatiokykyä, kuntoa ja tervettä itseluottamusta.

Ensi viikon keskiviikkona kunta pitää järjestäytymiskokouksen, jossa eri lajeille luodaan kattojärjestö. -Järjestön alla tulee toimimaan ainakin painia, karatea ja brazilian jujutsua, kertoi Leijonanmieli.

Kunta tulee myös avaamaan vapaavuoroja, jolloin kunnan kamppailulupaukset voivat käydä harjoittelemassa omaehtoisesti omalla ajallaan.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.