Malkamon näyttelystä väriterapiaa talveen

Liisa Malkamon taide on usein näennäisen yksinkertaista, mutta kuitenkin moniulotteista ja tarttuvaa: ajatus lähtee kulkemaan, kuvailee Elina Suutari. Etualalla Borgo Santa Chiara (2008), taustalla Memofy of a summer (2016).

Julkaistu:

Kategoria:

,

Avajaisjuhlia ei kokoontumisrajoitusten vuoksi järjestetty, mutta mikäli kevään aikana voidaan järjestää yleisötapahtumia, museo toteuttaa näyttelyyn liittyviä tilaisuuksia. Näyttely on avoinna toukokuun loppuun saakka.

–Olemme iloisia, että päästään avaamaan tilat tämän ihanan näyttelyn myötä, kun museo on ollut pitkään suljettuna. Toivotaan, että ihmiset uskaltautuvat ihastelemaan tätä näyttelyä. Tähän vuodenaikaan kaipaa tällaista väriterapiaa ja värien voimaa, kertoi kesäkuussa museolehtorina aloittanut Elina Suutari.

–Noudatamme voimassa olevia suosituksia ja rajoituksia, tällä hetkellä enintään 10 henkeä pääsee kerrallaan tutustumaan näyttelyyn, mutta meillä on täällä väljät tilat ja teoksiin pystyy tutustumaan turvallisesti!

Myös perusnäyttely Pohjanmaa jalkojen alla on uudistettu, teoksia on vaihdettu ja järjestystä muutettu.  

–Sulkuaika on hyödynnetty rakentamalla uutta.

LIISA Malkamo on herkkä esteetikko, joka tutkii värien, muotojen ja viivan avulla ympäröivää maailmaa. Hänen teoksissaan näkyy maailman kulttuurien tuntemus sekä laajayleissivistys, joista ammentaa, kuvataiteesta kirjallisuuteen ja musiikkiin, kuvailee Suutari.

Mainos

Malkamon taidetta on ollut esillä lukuisissa näyttelyissä ympäri Eurooppaa, Japanissa, Egyptissä, Australiassa ja niin edelleen. Nelimarkka-museolla hänen teoksiaan on ollut 2012 otsikolla Grafiva, 2011 F-B Paper Art Project ja 2007 Näin me sen näemme.

–Malkamolla on ollut tärkeä rooli useassa Nelimarkka-museon kansainvälisessä projektissa. Hän on kuratoinut näyttelyitä ja konsertteja sekä edistänyt alueen taiteilijoiden kansainvälistymistä. Malkamo on tehnyt aktiivisesti yhdistystoiminnan kehittämistyötä esimerkiksi Pohjalaisen taiteilijaliiton pitkäaikaisena puheenjohtajana. Yhdistystoiminnassa hän on pyrkinyt edistämään taiteilijoiden yhteiskunnallista asemaa ja taiteilijan oikeutta saada palkka työstään.

Palkitun taiteilijan laajaan tuotantoon kuuluu maalausten lisäksi grafiikkaa, installaatioita, veistoksia ja niin edelleen. Näyttelyssä on esillä myös pieniä kuvataidekirjasia.

–Paitsi että aiheet ovat hyvin moninaisia ja laajoja, hänen etunsa taiteilijana on se, että hän osaa monta eri tekniikkaa. Hän on kertonut, että ensin tulee aihe, joka määrittelee tekniikan. Teoksen syntyminen on prosessi. Hän työskentelee intuitiivisesti ja teos saattaa muuttua paljonkin matkan varrella. Abstrakteissa teoksissa näkyy Malkamon minimalistinen ilmaisutapa: hänellä on paljon laajoja väripintoja sekä yksinkertaisia muotoja, viivaa, jota hän tutkii, sekä toistoa. Hän tykkää käsitellä samaa aihetta ja teemaa toiston kautta, varioida samaa aihetta.

Värit ovat vahvoja ja intensiivisiä. –Hän onnistuu kuvissaan kuvailemaan suuriakin teemoja ja käsitteellisiä teemoja. Esimerkiksi Célébration-sarjassa kuplinta kuvaa juhlimista, riemua ja elämän iloa. Se kiteyttää hyvin sen, mistä tässä näyttelyssä on kysymys: tämä on hyvin iloinen näyttely, vaikka kyseessä ovat suuret teemat. Näyttelyn teoksissa on hirveän montaa tasoa ja ulottuvuutta. Katsoja saattaa päästä matkalle: yhtäkkiä hän huomaakin olevansa elämän peruskysymysten äärellä. Usein teoksissa on joku vihje, nimessä tai yksityiskohdassa, se on taiteilijalle tyypillistä.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.