Maakunnan alueella ei koronapotilaita sairaala- tai osastohoidossa

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin eilen 21.1.2021 kolme uutta koronavirustartuntaa. Tartunnat liittyvät aiempiin tartuntaketjuihin ja sairastuneet ovat olleet jo karanteenissa. Tartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on 490.

COVID-19 -näytteitä on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä otettu tähän mennessä kaikkiaan 66 894. Eilen tutkittiin 415 näytettä.

Muuntunutta koronavirusta ei ole toistaiseksi todettu Etelä-Pohjanmaalla otetuista koronanäytteistä. Viikoittain lähetetään THL:n laboratorioon viisi koronapositiivista näytettä tarkempaan analyysiin muuntoviruksen löytämiseksi.

Mainos

-Koska muuntunut koronavirus leviää helpommin, on meidän oltava entistä varovaisempia ja pidettävä yli 2 metrin turvaväli muihin. Lähikontaktit tulisi rajata vain välttämättömimpiin. On myös tärkeää, että vähäisimmistäkin koronaviruksen sopivista oireista hakeudutaan edelleen koronatestiin, sanoo THL:n johtaja Mika Salminen.

Kasvomaskia tulisi käyttää julkisissa tiloissa, vaikka yli kahden metrin turvavälin pitäminen onnistuisikin. Edelleen on tärkeää muistaa myös muut koronavirustartunnalta suojautumisen keinot: käsi- ja yskimishygieniasta huolehtiminen ja Koronavilkun lataaminen puhelimeen.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.