Vilkku päälle

AJATTELIN avautua, kun siihen lehdessä oikein varta vasten kehotettiin. Olen nimittäin sitä mieltä, että ajokortti pitäisi laittaa määräaikaisesti voimassa olevaksi. Nuorella henkilöllä se voisi olla vaikka 15 vuotta, sitten 10 vuoden välein lääkärintarkastus ja uusi inssi. Yli 60-vuotiailla vähintään viiden vuoden välein. Tällä menettelyllä parannettaisiin liikenneturvallisuutta, ajokelvottomat siirrettäisiin kyytiläisiksi ja saataisiin ehkä muutama työpaikka lisää. Suurin säästö olisi kuitenkin ihmisten hermoissa.

Aamulla kun kiireissään ajaa tohhuuttaa työmaalle ja joutuu kaiken maailman tunareita katselemaan, moni on varmasti samaa mieltä kuin meikäläinenkin: moni on voittanut kortin bingosta ja jotkut ajavat joulukortilla. On hituria ja kaahaajaa, keskellä tietä köröttelevää ja leuhkaa ohittelijaa. Toiset nukkuu ajaessaan, toiset meikkaa, katsoo kännykästä uutisia tai lukee Aku Ankkaa. Eniten ärsyttää ne, jotka ei vaivaudu vilkuttamaan ajoissa. 

Jäät odottamaan ohi menevää autoa, joka sitten juuri ennen risteystä alkaa hidastaa ja sitten laittaa vilkun päälle. Silloin ainakin meikäläisellä alkaa nuppi kiehua. Autoilijan tulee ilmaista aikomuksensa kääntyä hyvissä ajoin, eikä haittaa, vaikka vilkuttaa vähän liian aikaisin. Se tuo joustavuutta ja turvaa liikenteeseen ja ilahduttaa kanssaliikkujia.  

Mutta tuosta ajokortin määräaikaisuudesta joku voisi tehdä vaikka kansalaisaloitteen. Kävisin allekirjoittamassa. 

Nimimerkki Iita

Jaa juttu: