Hoitola Henna ja InKauneus uusiin tiloihin Lappajärvellä

Kuvassa vasemmalta Henna Ahola, Inka Herrala ja In Kauneuden oppisopimusoppilas Maarit Kaikkonen. Kolmikko toivottaa tervetulleeksi uudet ja entiset asiakkaat.

Julkaistu:

Henna Aholan Hoitola Henna on toiminut Lappajärvellä vuodesta 2012 alkaen. Hän aloitti hierontapainotteisena, ja sittemmin vuonna 2018 mukaan ovat tulleet myös jalkahoidot. Saatavissa on myös jäsenkorjausta.  

Lyhyesti mainittuna Hoitola Henna tarjoaa asiakkailleen hierontaa, jalkahoitoja, hyvinvointia, terveyttä ja hemmottelua. Hoitolassa on saatavana myös laadukkaita jalkavoiteita, yksilöllisiä silikoniortooseja ja kynnenoikaisua.  

Henna Ahola kertoo hoitojen tähtäävän kehon kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. 

–Omasta terveydestä ja hyvinvoinnista kannattaa pitää huolta. Sitä ei kukaan muu puolestasi tee, hän toteaakin. 

MUUTTO uusiin tiloihin toi lisää tilaa liiketoiminnalle ja uudet tilat ovat keskeisellä paikalla Lappajärveä. Henna Ahola on koulutettu hieroja ja saanut myös koulutuksen jalkahoitoihin.  

Korona-ajasta puhuttaessa yrittäjä toteaa notkahduksen asukasmäärissä maaliskuussa, mutta kuukauden notkahduksen jälkeen toiminta on jatkunut entisellään ja kesä 2020 oli hyvä.  

Hoitoja tehdään yrityksen tiloissa ja myös asiakkaan luona kotona, viitaten vanhusten jalkahoitoihin. Henna Ahola kertoo yrittäjyyden olevan antoisaa sekä mukavaa.  

–Kun asiakas on tyytyväinen ja palaa uudestaan, tulee tunne onnistumisesta. Se tunne on molemminpuolinen, Hanna Ahola toteaa lopuksi. 

INKAUNEUS Inka Herrala on niin ikään myös muuttanut entisen osuuskaupan tiloihin. InKauneus tarjoaa monipuolisia hemmotteluhoitoja.  

Oulusta valmistunut Herrala on sky-kosmetologi eli Suomen kosmetologisen yhdistyksen hyväksymä ammattilainen. Hän aloitti työt Oulussa vuonna 2009, ja muutto kotipitäjään Lappajärvelle tapahtui vuonna 2010.  

Mainos

Inka Herrala toteaa yrittäjyyden olevan elämäntapa, mistä kertovat hänen toimensa Lappajärven Yrittäjien puheenjohtajana aiemmin.  

InKauneuden valikoimasta löytyvät kasvo- ja kynsihoidot ja kaikkea muutakin kauneuteen liittyvää. Yrityksestä löytyy monipuolinen valikoima oheistuotteita, unohtamatta tietysti miehiäkään.  

In Kauneudessa on yrittäjän lisäksi töissä oppisopimusoppilas Maarit Kaikkonen.  

Asiakaskunta koostuu koko Järviseudun alueen asukkaista, joista noin puolet on Lappajärveltä. 

Herralan mukaan hoito on aina kokonaisvaltainen kokemus, jossa asiakas on keskiössä. Kysyessäni yrittäjyyden tähtihetkistä hän mainitsee uuden asiakkaan, joka on saanut suosituksen entiseltä tyytyväiseltä asiakkaalta.  

Tulevaisuudesta kysyttäessä Herrala mainitsee haaveilevansa liiketoiminnan laajentamisesta kauneuskeskukseen, mistä asiakas saa kaikki tarvitsemansa palvelut.  

KUMPIKAAN yrittäjistä ei koe toistaan kilpailijaksi, vaan tällä tavalla toimiessaan he vahvistavat toisiaan.  

–Tällä tavalla pärjätään paremmin, Inka Herrala toteaa. 

Molempiin yrityksiin ajanvaraus onnistuu nettivarauksena kätevästi, soittamalla tai käymällä itse paikalla. 

Hannu Takala

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.