Y-Kinon Ilkka Peura: ”Lapsia menee pesuveden mukana”

Elokuvateatterit ovat kärsineet korona-ajasta.

Julkaistu:

MAANANTAINA kokoontunut Nyrkki päätti säilyttää ennallaan aikaisemmin antamansa, 17. tammikuuta 2021 saakka voimassa olevat suositukset ja esitti myös Aluehallintovirastolle rajoitusten jatkamista.

Perusteena katsottiin olevan alkuvuoden tartuntamäärien nousu ja myös naapurimaakuntien vaikeutunut koronatilanne.

Nyrkki kokoontuu seuraavan kerran perjantaina, jolloin mahdollisesti on jo käytettävissä Aluehallintoviraston päätös rajoitustoimien jatkosta.

Kysyimme paikallisilta yrityksiltä ja yhdistyksiltä, mitä niissä ajatellaan jatkuvista suosituksista ja rajoituksista.

Y-KINON johtaja Ilkka Peura kertoo, että kauhavalaisteatterissa odotetaan sairaanhoitopiirin suosituksia ja ne otetaan vakavasti.

–Emme yritä olla viisaampia kuin ammattilaisia, vaan noudatamme suosituksia ja niillä mennään, hän sanoo.

Avin määräykset ovat määräyksiä ja sairaanhoitopiirin suositukset suosituksia, mutta heillä suosituksia on noudatettu määräyksinä.

–Jo syksyllä, kun suositukset alkoivat, meillä otettiin käyttöön muun muassa maskipakko. Silloin, kun se oli suositus, se oli Y-Kinossa pakko. Tai emmehän me voi pakottaa ketään maskia käyttämään, mutta kukaan ei voi pakottaa meitä myymään lippua. Suojelemme muita asiakkaita, jotka tulivat meille luottaen siihen, että pidämme huolta näistä asioista, sekä tietysti omaa henkilökuntaamme, hän toteaa.

Eduskunta valmistelee lakiesitystä, jolla kunta tai avi voisi sulkea koronan leviämisvaiheen aikana elinkeino-, harrastus- ja huvitoiminnan tiloja sekä uskonnollisten yhteisöjen tiloja kahdeksi viikoksi kerrallaan.

Peuran mielestä se on hyvä ajatus.

–On erittäin hyvä asia, että viranomaisilla on mahdollisuus tehdä kansan parhaaksi myöskin järeitä toimenpiteitä. Pitää vain luottaa siihen, että siellä on viisaita päättäjiä, jotka eivät tee turhia päätöksiä.

ELOKUVATEATTEREILLE mennyt vuosi on ollut vaikea.

Y-Kinon liikevaihto on pudonnut lähes nollaan. Teatteri järjestää vain yksityisnäytöksiä maksimissaan kymmenelle hengelle.

–Aika hiljaista on ollut, mutta eipä meillä toisaalta ole mitään uutta näytettävääkään. Tosi hyviä elokuvia kyllä on, mutta levittäjät ovat siirrelleet ensi-iltoja, Peura sanoo.

Hän kritisoi sitä, että hänen toimialansa kärsii koronarajoituksista verrattain paljon.

Hän siteeraa, että sen jälkeen, kun koronapandemia alkoi, Suomessa on käynyt elokuvateattereissa 1,7 miljoonaa ihmistä. Yhtään tartuntaketjua ei kuitenkaan ole jäljitetty elokuvateattereihin.

–Siitä huolimatta elokuvateattereissa saa useimmissa paikoissa olla vain kymmenen henkeä. Mutta jos mä myisin viinaa Y-Kinossa, siellä saisi olla 50 ihmistä, hän sanoo. –Mulla on myös kaveri, jolla on iso elokuvasali Etelä-Suomessa. Heillä on kymmenen hengen rajoitus siten, että ihmiset istuvat hiljaa paikoillaan. Jos hänellä olisi anniskeluoikeudet, hän saisi ottaa samaan saliin yli 200 henkilöä laulamaan karaokea ja huutamaan toistensa suuhun.

PEURA sanookin, että kun tehdään kategorisesti kielto kaikesta, lapsia menee pesuveden mukana.

–Tiedän, että on vaikeaa ruveta tekemään päätöksiä toimialoittain, mutta tässä on yksi semmoinen ilmeinen epäkohta. Pelkästään anniskeluoikeudella pystyisi ottamaan isoon elokuvasaliin jopa 200 henkeä nykyisen kymmenen sijaan, hän pohtii. –Mutta elokuvateatterit noudattavat viranomaisten sääntöjä; ei tässä muutakaan mahdollisuutta ole. Toivottavasti tehdään tarpeeksi järeitä toimenpiteitä, jotta päästään yli tästä ajasta.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.