Kylien kehittämisrahaa ohjataan Evijärvellä yhdistysten koronatueksi

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

KORONAVIRUKSEN aiheuttama poikkeustilanne on aiheuttanut monen yhdistyksen tulovirran hiipumisen. Monella niistä on sen vuoksi ollut vaikeuksia hoitaa kiinteitä kustannuksiaan.

Evijärven kunta kohdentaa tälle vuodelle budjetoidun kylien kehittämisrahan jäljellä olevan osan evijärveläisille yhdistyksille helpottaakseen niiden taloudellista tilannetta.

Tuki on tarkoitettu koronaepidemian vuoksi erittäin vaikeassa taloudellisessa tilanteessa olevien yhdistysten toiminnan jatkumisen helpottamiseksi.

Hakulomake ja -ohjeet tukea varten löytyvät kunnan nettisivuilta. Hakuaika on 25.11.–15.12.2020.

KULUVAN vuoden kehittämisrahan käyttökohteita valittiin kunnanhallituksessa maaliskuussa. Sillä on tuettu evijärveläisten yhdistysten kehittämishankkeiden ja tapahtumien toteuttamista.

Sen lisäksi jakamatta jääneitä kehittämisrahoja on käytetty kuluvan vuoden aikana koronavirusepidemian riskiryhmien asiointipalveluiden, päivittäistarpeiden saatavuuden, hyvinvoinnin ja turvallisuuden turvaamiseen.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.