Elämä rauhallisessa maalaisympäristössä, jossa eletään rinta rinnan luonnon ja sen eläinten kanssa, viljellään puutarhaa ja hoidetaan kotieläimiä, oli hänen arkeaan vuosina 1980–2000, jolloin Salo puolisoineen asui Vimpelissä. Luonnonläheisestä elämästä saivat nauttia myös pariskunnan elämää rikastuttaneet kesälapset sekä perheessä pidempään sijoitettuina olleet lapset.
Kun Salo vietti viimeistä vuotta yksin mökillä, hänelle tuli pakottava tarve kirjoittaa tuo elämänvaihe ja sen kokemukset paperille.
–Se vain tuli, yhtäkkiä ja helposti, vaikken ole muuten kirjoittajatyyppiä, koska olin elänyt sen kaiken. Kaikkia kirjassa kuvattuja tapauksia en nyt muista, mutta kirjoitusvaiheessa tunsin, että kaikki on totta!
Ajatus tekstien julkaisemisesta lastenkirjana heräsi jo tuolloin. –Silloinen äidinkielenopettaja tarkisti tekstin. Kuvittajien kanssa on ollut huonoa onnea. Vasta viime talvena Lapissa hiihdellessäni osuin Reijo Raekallion galleriaan. Hän luki tekstin ja otti haasteen vastaan. Parin kuukauden työvaiheen jälkeen oli valmista. Hän sai kaiken tekstistä ilman mitään taustakeskusteluja, ja se osui hyvin kohdalleen.
Jo varhaisessa vaiheessa Salo oli ollut yhteydessä kurikkalaiseen Valmiixi-kustantamoon, joka sitten viimeisteli kirjan.
–20 vuoden synnytys, mutta loppujen lopuksi kaikki tapahtui nopeasti, Salo naurahti.
Kirja tuntuu ajankohtaiselta nyt, kun yhteiskunnassa on huolta lasten etääntymisestä luonnosta, hän kokee. Kuttulan kesän kohderyhmä ovat 5–12 -vuotiaat lapset, koska saman ikäiset löytyvät kirjan sivuiltakin, mutta se sopii myös vanhemmille sekä kaikille lapsenmielisille.
SALO siirtyi kotitalousopettajaksi Vimpeliin Lappajärveltä ja viihtyi siellä 20 vuoden ajan.
–Opetin myös tyttöjen käsitöitä.
Pokelan mökillä elettiin omavaraiselämää.
–Puoliso oli haaveillut hevosesta, se tuli ensin, kun siihen oli mahdollisuus. Sitten tulivat lampaat. Lopulta tontilla asui myös vuohia ja kanoja. Vuohet lypsettiin ennen töihin lähtöä, maidosta tehtiin juustoa ja jogurttia. Ympäristö herätti halun elää puhtaasti lähellä luontoa. Siihen aikaan se oli epätavallista. Työtä riitti, kesällä viljeltiin niin, että ruokaa riitti yli talven. Marjoja viljeltiin ja kerättiin. Se oli mielekästä.
–Eeli Kivinen kävi meillä ja kertoi, että sillä paikalla oli ollut Vimpelin vanhin asutus. Se oli mielenkiintoinen paikka.
NYT, kun olen ollut yhteyksissä Vimpeliin, ne ajat nousevat jatkuvasti mieleen, ja siltä ajalta tutut ihmiset tulevat uniinikin, hymähtää Liisa Salo.
Teuvalla syntynyt, nykyisin Laihialla asuva Salo on eläkkeellä ja nauttii oman näköisestään elämästä. Vaikka hän kertoo sopeutuvansa nopeasti uusiin paikkoihin, eikä liikaa takerru menneeseen, on Vimpelissä vietetty ajanjakso jäänyt mieleen lähtemättömästi.
–Muutamien sen aikaisten ystävien kanssa on soiteltu kuulumisia ja osan kanssa tavattukin.
Salon oli määrä kertoa kirjastaan Vimpelin kirjastossa 1. joulukuuta, mutta tilaisuus on siirretty pidettäväksi myöhemmin koronatilanteen vuoksi. Uudesta ajankohdasta tiedotetaan toimintapalstalla. Salo toivoo tapaavansa siinä yhteydessä ystäviään, entisiä työkavereita ja oppilaitaan sekä tuttavia ja kyläläisiä.
–Olisi mukavaa vaihtaa kuulumisia.
