KORTESJÄRVEN entiseen päiväkotiin perustetussa yksityisessä lasten ja nuorten asumiskoti Päivärinteessä alkaa olla valmista.
–Luvat ovat kunnossa, ja talo 98-prosenttisesti valmis. Ne puuttuvat kaksi prosenttia sisältävät mun työpöytäni ja muuta tällaista, naurahtaa Päivärinteen johtaja Raija Oikarinen.
Asukkaat tosin puuttuvat vielä. Heitä etsitään parhaillaan.
Päivärinne on sijaishuollon perustason yksikkö. Siellä hoidetaan ja kasvatetaan kiintymyssuhdehäiriöisiä nuoria. Heillä voi olla käytöshäiriöitä, psyykkistä oireilua tai ”melkein mitä vain”, Oikarinen kertoo.
Asukkaat tulevat Päivärinteeseen huostaanoton tai kiireellisen sijoituksen kautta tai avohuollon tukitoimena. Kunnat ostavat palvelun Juosvil oy:ltä, joka pyörittää asumiskodin toimintaa.
PÄIVÄRINTEESEEN otetaan seitsemän 9–17-vuotiasta lasta ja nuorta. He asuvat kodissa ja käyvät sieltä käsin koulua. Jokaiselle on varattu talosta oma huone, jossa he voivat halutessaan olla omassa rauhassaan.
Yhteisissä tiloissa he taas voivat viettää aikaa toistensa kanssa ja osallistua asumiskodin yhteisölliseen toimintaan, kuten yhteisöpalavereihin, erilaisiin ryhmiin ja arjen askareisiin ja toimintaan.
Asumiskotiin palkataan Oikarisen lisäksi seitsemän vakituista työntekijää eli yksi jokaista asukasta kohden.
NUORET voivat periaatteessa muuttaa Kortesjärvelle mistä päin Suomea hyvänsä. Käytännössä esimerkiksi Turun kaupunki tosin on määritellyt, että sijaishuoltopaikan pitää löytyä 250 kilometrin sisältä.
–Lastensuojelulaissa sanotaan, että lapsi pitää sijoittaa mahdollisimman lähelle perhettään. Ennen se oli päinvastoin — mahdollisimman kauaksi — mutta nykyisin ajatellaan näin, jotta perheen ja huoltajien on helppo käydä lapsen luona ja pitää yhteyttä, ja lapsen on helppo mennä aina välillä kotiin, Oikarinen sanoo. –Kuitenkin lapsen tilanteesta riippuen nähdään joskus hyväksi, että hänet sijoitetaan kauemmaksi.
Asukkaiden hankkimisessa on Oikarisen mukaan kyse markkinoinnista, sillä Pohjanmaalla on useita kilpailevia sijaishuoltolaitoksia. Hän onkin yrittänyt tehdä taloa ja sen toimintaideaa tunnetuksi sosiaalityöntekijöiden keskuudessa. Päivät ovat kuluneet heidän yhteystietojaan kaivellessa. Tähän mennessä hän on lähettänyt ainakin 600 sähköpostiviestiä.
–Aina, kun tällainen uusi sijaishuoltopaikka aukeaa, se on alkuun riskibisnestä. Täytyy vain markkinoida, ja kunnat ottavat meihin yhteyttä sitten, kun heillä on tarve ja he näkevät, että tämä voisi olla nuorelle paras mahdollinen sijoituspaikka.
TAVOITTEENA on kasvattaa terveellä itsetunnolla varustettuja nuoria aikuisia, jotka tuntevat itsensä ja rajansa, Päivärinteen brosyyrissä kerrotaan. Oikarinen haluaa, että asukkaat oppivat kunnioittamaan kaikkea elämää, osaamaan arvioida tilanteita ja tarpeitaan ja olemaan sopusoinnussa oman elämänsä ja ympäristönsä kanssa, kun on aika siirtyä elämässä eteenpäin.
Päivärinteessä käytetyt menetelmät pohjautuvat DDP:hen eli vuorovaikutteiseen kehityspsykoterapiaan, jota Oikarinen on käyttänyt pitkään omassa työssään.
DDP on hoitomalli, jonka tavoitteena on syventää vanhemman ja lapsen keskinäistä kiintymystä, vuorovaikutusta ja luottamusta. Menetelmässä katsotaan niin sanotusti pinnan alle: lapsen käyttäytymistä ohjaaviin havaintoihin, tunteisiin ja motiiveihin. Lapsen käyttäytymis- ja vuorovaikutuspulmia pyritään ymmärtämään hänen varhaisesta kokemusmaailmastaan käsin.
–Pyrimme siihen, että tämä olisi kodinomaista, kuten perustason laitosten täytyy olla. Haluamme saada laitosmaisuuden pois tästä. Vaikka toki laitoksen tuntua lisää se, että meillä on ohjaajat, jotka vaihtuvat työvuoroissa, toisin kuin perhekodeissa, joissa on paikalla jatkuvasti samat ihmiset.
OIKARINEN itse on työskennellyt aiemmin muun muassa Vuorelan koulukodissa Vihdin Nummelassa niin sanotulla erityisen huolenpidon osastolla, joka on lastensuojelulain viimeinen rajoitustoimenpide. Toisin kuin Päivärinteessä, siellä nuorten ei sallittu liikkua vapaasti.
Sen lisäksi hän on tehnyt töitä esimerkiksi yksin, alaikäisinä Suomeen tulleiden maahanmuuttajanuorten parissa perheryhmäkodeissa Etelä-Suomessa. Pohjois-Savossa hän on ollut vaativan tason sijaishuollossa.
Kortesjärvellä hän on kesäkuun alusta lähtien tehnyt paperitöitä, kuten lupahakemusten lähettämistä aluehallintovirastolle ja kilpailutuksiin osallistumista.
24. elokuuta Päivärinteen ensimmäiset työntekijät tulivat palkkalistoille, ja Oikarinen piti heille viiden päivän perehdytyksen. Silloin talon remontti oli vielä kesken, joten he ryhtyivät laittamaan paikkoja kuntoon.
Oikarinen on ainut, jolla on kokemusta lastensuojelusta, joten työntekijät ovat joutuneet käymään monissa koulutuksissa. Avin vaatimukset alalle ovat kovat. Pohjanmaalla on lastensuojelualalla Oikarisen mukaan aika vähän liikkuvaa työvoimaa.
Päivärinteen työntekijöistä puolet täytyy lain mukaan olla AMK-sosionomeja tai -sairaanhoitajia. Kaksi heistä on vielä palkkaamatta. Loput ovat lähihoitajia.
–Aika iso budjetti on mennyt jo pelkästään koulutukseen. Haluan, että työntekijöillä on varmuutta, kun työt alkavat, koska kyse on niinkin arvokkaasta materiaalista kuin lapset ja heidän elämänsä. Haluan, että olemme valmentautuneet sisäisesti ja tietoisia siitä, mitä teemme, Oikarinen sanoo.
MUTTA koska asukkaita ei vielä ole, yksityisellä yrityksellä ei ollut varaa maksaa työntekijöilleen palkkaa, ja he ovat tällä hetkellä lomautettuina.
–He ovat onneksi kaikki tästä lähiseudulta, niin he pystyvät tekemään muita töitä odottaessaan.
Osa on ilmoittanut olevansa käyttövalmiina heti, kun ensimmäiset asukkaat muuttavat.
–Kiireellisenä sijoituksena tuleva asiakas voi saapua tänne jopa kahden tunnin–vuorokauden sisällä.
OIKARINEN sanoo Kortesjärven vaikuttavan yhteisölliseltä paikalta, mutta hän arvelee, että ihmisillä voi olla ennakkoluuloja lastensuojeluun liittyen.
–Lastensuojelu on ollut aika paljon framilla, eikä aina kovin hyvissä merkeissä. Kehottaisin, että ihan voi tulla käymään, juttelemaan ja kyselemään, jos mieltä askarruttaa se, millaista porukkaa tänne tulee ja miten täällä toimitaan. Tervetuloa vain.
