Järviseudun nuoret pääsevät kokeilemaan marraskuussa K-pop-tansseja, flashmobeja ja sirkustaidetta ilmaiseksi

JÄRVISEUDUN nuorille tarjotaan marraskuussa mahdollisuus kokeilla maksutta erityyppisiä kansainvälisiä tansseja, kuten korealaista K-poppia ja flashmobeja, sekä sirkustaidetta.

Keski-Uudenmaan tanssiopisto Keto järjestää tanssi- ja sirkustaidekursseja Alajärvellä, Lappajärvellä, Vimpelissä ja Evijärvellä viiden viikon ajan. Tavoitteena on tarjota harrastusmahdollisuuksia erityisesti haja-asutusalueille.

–Taide kuuluu jokaiselle. Projektin tavoite on madaltaa kynnystä osallistua erilaiseen harrastukseen ja innostaa nuoria harrastamaan monipuolisesti, sanoo tanssinopettaja Leila Ketola. –Taideharrastuksessa jokaisen erilaisuus on vahvuus.

Järviseudulla yhteistyössä mukana on myös Aisapari. Projektia on rahoittanut opetus- ja kulttuuriministeriö.

Ala- ja yläasteikäisille tarkoitetut kurssit on tarkoitus järjestää koulun jälkeen. Oppilaat voivat osallistua niihin yhdessä ryhmässä tai liittyä mukaan kotoa käsin digiyhteyksien kautta.

Järviseudun lisäksi projektissa ovat mukana Iisalmen, Taivalkosken, Tuusulan ja Järvenpään kunnat.

–Näin saadaan syntymään kulttuurivaihtoa kuntien välille ja mahdollisuus tuoda taidetta näkyväksi esimerkiksi esitysten muodossa. Esitykset voivat olla paikallisia eläviä esityksiä tai yhteisiä kavalkadeja virtuaalisesti, Ketola sanoo.

Jaa juttu: