Sankelo: Kauhavan tiehankkeet eteenpäin

Julkaistu:

Aihe:

KOKOOMUKSEN kauhavalainen kansanedustaja Janne Sankelo on tehnyt 11 talousarvioaloitetta valtion vuoden 2021 talousarvioon.

Sankelo uudistaa muun muassa aloitteensa määrärahan lisäämisestä kaksoisraiteen yleissuunnitteluun yhteysvälille Tampere-Seinäjoki sekä alemman tieverkon parantamisesta Pohjanmaan ely-keskuksen alueella.

–Tampere-Seinäjoki-yhteysvälin kapasiteetti on kuormittunut. Kyseessä on Suomen vilkkain yksiraiteinen rautatieosuus. Pohjanmaan tieverkon tilanne on heikentynyt ja tekohengityksen sijasta tarvitaan lisäpanostusta, Sankelo muistuttaa.

Sankelo esittää rahaa tärkeisiin tiekohteisiin Kauhavan alueella. Näitä ovat valtatien 19 ja kantatien 63 kehittäminen Kauhavalla, seututien 725 päällystystyö välillä Vöyrin keskusta–Kauhavan raja, paikallistien 7233 Ylihärmä-Vieremö perusparannus, Kauhavan Kauppatien peruskorjaus ja Alahärmä-Kortesjärvi-tielinjauksen suunnittelu.

–Nämä ovat tärkeitä hankkeita Etelä-Pohjanmaan pohjoisen alueen näkökulmasta ja niillä on myös valtakunnallista merkitystä. Kauhavan Kauppatie voitaisiin luovuttaa Kauhavan kaupungille peruskorjauksen jälkeen ja se jäisi sitten kaupungin hoidettavaksi samaan tapaan kuin Ylihärmässä tehtiin, Sankelo ehdottaa.

–Valtatien 19 ja kantatien 63 risteysalue on yksi ruoka-Suomen valtaväylän pullonkauloista, jonka kuntoon laittaminen olisi luonteva jatkumo Lapuan liikenneratkaisuille, Sankelo linjaa.

Alueen kansanedustajat ovat tehneet myös yhteisiä talousarvioaloitteita alueelle. Sankelo pitää yhteistyötä liikenneasioissa tärkeänä.

–Vaalipiirin kansanedustajien yhteiseltä listalta löytyy esimerkiksi Alahärmän eritasoliittymien suunnittelu ja kantatien 63 parantaminen Kaustisen suuntaan. Siellä on myös lentotoimintaa Kauhavan lentokentällä edistävä aloite. Yhteistyö yli puoluerajojen maalla, merellä ja ilmassa on näiden hankkeiden osalta tärkeää, Sankelo päättää.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.